Tiedote

Mahdollisuuksien torit vetivät väkeä ympäri Suomea

Kepan tiedote
24.5.2002

Sadat kansalaisjärjestöt esittelivät toimintaansa lauantaina useilla paikkakunnilla järjestetyillä Mahdollisuuksien toreilla. Päätapahtumaa vietettiin tänä vuonna Vaasassa, jossa yleisöä oli kauniissa säässä tuhatmäärin.

Mahdollisuuksien toreja jo 1980-luvulta järjestänyt Kaarlo Koskimies Vaasan kehitysmaaseurasta piti tämänvuotista tapahtumaa onnistuneena. "Tämä on kuudestoista toritapahtuma Vaasassa, mutta koskaan väkeä ei ole ollut näin paljon. Yleisöä on tullut torille runsaasti myös Vaasan ulkopuolelta", kertoi Koskimies.

Myös Helsingin Rautatientori muuttui lauantaina Mahdollisuuksien toriksi. Yli 120 järjestöä, elävä musiikki ja maailmankeittiöiden herkut houkuttelivat Helsingin torille kymmenisen tuhatta kävijää. Väkeä oli runsaasti heti aamusta saakka, mutta ääriään myöten Rautatientori täyttyi, kun tapahtuman pääesiintyjä Kapteeni Ä-ni aloitti osuutensa.

Helsingin torin koordinaattori Anna Staines Kepasta oli erittäin tyytyväinen suureen yleisömäärään. "Tämän täydemmäksi tori ei voi tulla. On myös hienoa, että kansalaisjärjestöt kiinnostavat niin monenlaisia ihmisiä: yleisön joukossa on väkeä laidasta laitaan, mutta näinhän asia on myös torilla esittäytyvissä järjestöissä."

Mahdollisuuksien torit käynnistivät usealla paikkakunnalla 50 kansalaisjärjestön Ruoka-aika-kampanjan, jonka tavoitteena on nälän poistaminen maailmasta.

Kampanjan mukaan maailmassa on tarpeeksi ruokaa jokaiselle, joten nälän poistamiseen ei tarvita suurempaa ruoantuotantoa vaan parempaa politiikkaa. Mahdollisuuksien toreilla järjestöt esittelivät reilua kauppaa, lähiruokaa ja muita keinoja, joilla jokainen suomalainen voi taistella nälkäongelmaa vastaan.

Lisätietoja: Janne Sivonen, tiedottaja, Kepa, 050 343 1105.