Tiedote

Mahdollisuuksien torit - tee lupaus jolla on merkitystä

Järjestömaailman koko kirjoa esitteleviä Mahdollisuuksien toreja järjestetään tänä vuonna 19 paikkakunnalla.
Kepan tiedote
12.4.2007

il_murran.jpg Kenialainen il Murran -yhtye esiintyy Tampereen, Vaasan ja Mikkelin Mahdollisuuksien toreilla sekä Helsingin Maailma kylässä -festivaalilla.

Mahdollisuuksien torilla jokainen voi selvittää miten osallistua köyhyyden poistamiseen maailmasta. Esimerkiksi Kepa kerää toreilla yleisöltä lupauksia hyvistä teoista.

Lupaukset kirjataan esille ripustettaviin kortteihin ja samalla selviää kuinka luvatut teot, kuten oman kansanedustajan työn seuraaminen, joukkoliikenteen suosiminen tai reilujen tuotteiden ostaminen, liittyvät köyhyyden vähentämiseen.

Mahdollisuuksien torit ovat ilmaisia koko perheen tapahtumia, joiden järjestämisestä vastaavat paikalliset järjestöt. Toreilla esittäytyy koko järjestömaailman kirjo.

Mukana on toimijoita kulttuuri- ja hyväntekeväisyysjärjestöistä kirkkoon ja ay-liikkeeseen. Järjestöt kertovat, miten jokainen voi kantaa kortensa kekoon paremman maailman puolesta. Mausteena on eri maiden kulttuuria ja herkkuja. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 19 paikkakunnalla Oulusta Oolantiin.

Toreille saapuu kansainvälisiä tähtiä Keniasta ja Guatemalasta. Kenialainen Maasai-perinteestä ammentava laulu- ja tanssiryhmä il Murran esiintyy Tampereella, Vaasassa, Mikkelissä sekä Helsingin Maailma kylässä -festivaalilla. Guatemalalaisen Ranferi Aguilarin rytmejä voi kuulla Turussa, Jyväskylässä sekä Helsingissä.

Mahdollisuuksien tori -verkostoa koordinoi Kepa. Viime vuonna toreille osallistui noin 450 järjestöä. Kävijöitä toreilla oli ennätykselliset 20 000.

Torit

  • Lahti 22.4, Maarianhamina 12.5, Savonlinna 12.5, Hyvinkää 17.5, Tampere 17.5, Porvoo 18.-19.5, Lappeenranta 19.5, Oulu 19.5, Vaasa 19.5, Hämeenlinna 20.5, Kajaani 25.5, Helsinki 26.-27.5 (Maailma kylässä -festivaalin yhteydessä), Mikkeli 26.5, Turku 26.5, Jyväskylä 1.6, Jämsä 9.6, Karjaa 16.6. Lisäksi Kouvola ja Rovaniemi.

Lisätietoja