Tiedote

Kumppanuus-palkinto Oulun Diakonissalaitoksen Säätiölle

Kepan ensimmäisen kehitysyhteistyöpalkinnon saa Oulun Diakonissalaitoksen Säätiön Karibuni-projekti Keniassa. Valinnan teki valtioneuvos Harri Holkeri.
Sini Kuvaja
26.11.2004

Kuva:Kumppanuus-palkinnon jako (Kuvaaja: Tupmo Tarvas

Valtioneuvos Harri Holkeri (vas.) ja Kepan puheenjohtaja Heidi Hautala onnittelivat voittoisan hankkeen edustajaa Pentti Huhtista.

 

Kumppanuus-palkinnon voitti Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö.

"Pidän välttämättömänä sitä, että tytöt saadaan koulutettua mahdollisimman pitkälle", Holkeri perusteli voittajan valintaa. "Mikä tahansa ongelma maailmassa onkaan, sen taustalta löytyy eriarvoisuus. Rationaalisesti ajatellen en löydä mitään muuta keinoa ongelmien poistamiseksi kuin sen, että naisia koulutetaan."

Yksi Karibuni-projektin tärkeimmistä saavutuksista on ollut tyttökoulun perustaminen ja ylläpitäminen, sillä Sirisian kylän tytöillä ei aiemmin ole ollut mahdollisuuksia jatko-opiskeluun.

"Ensimmäinen ylioppilas on saateltu eteenpäin korkeakouluun ja koulu on yksi maan parhaista", kertoi Oulun Diakonissalaitoksen Säätiön edustaja Pentti Huhtinen.

Karibuni-projekti tukee monipuolisesti Sirisian kylää Keniassa. Hankkeessa tuetaan kylän tyttökoulua ja edistetään alueen sosiaali- ja terveydenhoitoa. Suomalaiset opiskelijat ja asiantuntijat ovat työskennelleet Sirisiassa ja vastaavasti kenialaiset Oulussa.

Holkeri korosti tilaisuudessa kehitysyhteistyön tarpeellisuutta.

"Yksi sanoma on ylitse muiden ja se on lähimmäisenrakkaus. Onko meillä oikeutta valita lähimmäisemme? Tätä kun miettii, löytyy monta perustetta sille, että on laitettava entistä suurempi panos kehitysyhteistyöhön."

Palkinnon suuruus on 2000 euroa. Kumppanuus-palkinnon julkistustilaisuudessa julkistettiin lisäksi yleisöäänestyksen voittaja. Yleisön suosikki palkinnon ehdokasjärjestöistä oli Nakurun Lapset -järjestön orpokotihanke Keniassa.

Ehdolla palkinnonsaajiksi olivat Fida International, Maailman sarjakuvat, Nakurun Lapset, Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö, Psykologien sosiaalinen vastuu, Suomen Caritas ja Suomen Kristillinen Lääkäriseura

Lisätietoja:

Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö, Pentti Huhtinen: 0400-688339
Kepa: ohjelmajohtaja Maija Seppo 09-58423215, 040-5127954, tiedottaja Sini Kuvaja 09-58423219, 050-5677719

 

 

Lisää tietoa aiheesta