Tiedote

Kepa: Lehtomäki jatkaa Suomen lintsarilinjaa

Kansalaisjärjestöt ovat tyrmistyneitä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäen haluttomuudesta edistää Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Järjestöt ovat saaneet ministerin kirjallisen vastauksen Kimmo Kiljusen (sd) esittämään ja 102 kansanedustajan allekirjoittamaan kysymykseen kehitysyhteistyömäärahojen tasosta.
Kepan tiedote
6.4.2005

"On hälyttävää, että kehityspolitiikasta vastuussa oleva ministeri myöntää avoimesti, että hallitus on luopunut hallitusohjelman ulkopoliittisista sitoumuksista. Ministerin vastaus on byrokraattista potaskaa, joka pyrkii peittelemään sen, ettei Vanhasen hallitus pysty tarttumaan toimeen globaalin kurjuuden poistamiseksi", sanoi toiminnanjohtaja Timo Lappalainen Kepasta.

Järjestöt ovat pettyneitä siihen, että vaikka maan hallitus tunnustaa kehityspolitiikan tärkeyden, se ei uskalla tehdä siitä vaadittavia johtopäätöksiä. Ministerin mukaan "...yhteisymmärrys globaalin turvallisuuden ja kehityksen yhteyksistä on vahvistunut ja puoltaa osaltaan kehityskysymysten entistä suurempaa painoarvoa", mutta kirjoittaa toisaalla, että: "Kehyspäätöksen mukainen kasvu-ura ei siten parhaalla mahdollisella tavalla tue 0,7 prosentin tavoitteen saavuttamista vuoteen 2010 mennessä."

Vaikka hallitusohjelma asettaa 0,7 prosentin bktl-osuuden tavoitevuodeksi 2010, on maaliskuussa esitellyssä valtiontalouden kehysesityksessä kehitysavun tasoksi vuonna 2009 määritelty 0,48 prosenttia. Järjestöjen mielestä 0,22 prosenttiyksikön hyppäys vuodessa olisi ei olisi ainoastaan mahdotonta vaan myös järjetöntä.

"Näin suuri yhtäkkinen hyppäys romuttaisi käytännössä kehitysyhteistyön laadun. Hallituksen viimeaikaiset toimenpiteet ja ministeri Lehtomäen vastauksen voi tulkita vain siten, että hallitus on käytännössä luopunut omista tavoitteistaan. Veroleikkaukset ovat nousseet ihmisoikeuksien ja turvallisuuden puolustamista tärkeämmäksi", sanoo Lappalainen.

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen kehysesitystä. 85 kansalaisjärjestöä vetosi viimeksi tiistaina kansanedustajiin, jotta nämä avaisivat hallituksen esityksen ja korottaisivat kehitysyhteistyömäärärahoja. Esitys on eduskunnan täysistunnon käsittelyssä 26.4.

Ministeri Lehtomäen kirjallinen vastaus on luettavissa eduskunnan internet-sivulla osoitteessa: www.eduskunta.fi/triphome/bin/utahref.scr?{KEY}=KK+203/2005+vp

Lisätietoja:
Timo Lappalainen, toiminnanjohtaja, Kepa: 09-584 23 213, 040-723 9574
Tytti Nahi, kehityspoliittinen sihteeri, Kepa, 09-548 23 246, 040-7724 247
Mika Railo, tiedottaja, Kepa: 09-584 23 247, 040-590 3446

Lisää tietoa aiheesta

Kepan kehitysrahoituskampanja