Tiedote

Kauppapolitiikka ei saa uhata ruokaturvaa

Ulkoasiainneuvos Himanen puuttui Maailman kauppajärjestön WTO:n maatalousneuvotteluja käsitelleessä vieraskynäkirjoituksessaan (HS 14.3.) erittäin ajankohtaiseen aiheeseen. Himanen ei pidä mahdollisuutta tukea köyhimpien maiden kehitystä kovin suurena.
Sari Laaksonen
27.3.2003

Ruoka-aika-kampanjassa mukana olevat järjestöt uskovat, että mahdollisuus on olemassa, mutta sen toteutuminen edellyttää merkittäviä muutoksia kauppajärjestelmän rakenteessa ja Suomen kaltaisten rikkaiden maiden ajattelutavassa.

Riittävä ravinto on YK:n nimeämä perusoikeus. Ruokaturva on puolestaan tilanne, jossa jokaisella on aina tarpeeksi terveellisestä ravintoa tai keinot sen hankkimiseen.

YK on arvioinut WTO-sopimusten uhkaavan tätä oikeutta. Kauppajärjestö on kuitenkin nuori ja sen toimintakulttuuri on edelleen muodostumassa. Järjestelmän mahdollisuudet vähentää köyhyyttä ja nälkää on käytettävä hyväksi.

Ulkoasianneuvos Himasen havainto kehitysmaiden kehitysasteen merkityksestä neuvotteluille on tärkeä. Neuvotteluja on vaikeuttanut se, että kehitysmaita on kehitysasteesta riippumatta käsitelty yhtenä ryppäänä. On luonnollista, että Brasilian kaltaisella keskituloisella maalla, joka vie tuotteitaan teollisuusmaihin, on erilaiset intressit kuin kaikkien köyhimmillä mailla. Tämän vuoksi kehitysmaita olisikin tarkasteltava tapauskohtaisesti.

Vastuu tapauskohtaisuuteen siirtymisestä on yhteinen ja se on kaikkien osapuolten välisissä neuvotteluissa työstettävä osaksi WTO:n toimintakulttuuria. Tätä kehitystä myös teollisuusmaiden on oltava edistämässä.

Monet vähiten kehittyneistä maista ovat tilanteessa, jossa niitä ei tule pakottaa vapauttamaan elintarvikkeiden kauppaa. Ne eivät hyödy kaupan avaamisesta siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät ne pysty tuottamaan vientituotteita.

Niillä mailla, joiden kansalaisten ruokaturva ei toteudu, on oltava mahdollisuus kehittää ja ylläpitää omaa ruuantuotantoaan. Tämä tarkoittaa useissa tapauksissa tarvetta rakentaa erilaisia tuontirajoituksia sekä tukea kotimaista tuotantoa teollisuusmaiden keinotekoisen halpoja elintarvikkeita vastaan.

Kun oikeus ruokaan hyväksytään yksilön perusoikeudeksi, se asettaa valtiolle velvollisuuden turvata kansalaisten ruokaturvan toteutuminen. Jos ruokaturva halutaan toteuttaa kestävästi, on paikallisesti tuotettujen elintarvikkeiden tyydytettävä valtaosa alueen asukkaiden ravinnontarpeesta.

WTO:n sopimukset eivät saa rajoittaa valtioiden kykyä täyttää velvollisuuttaan kansalaisiaan kohtaan. Sopimusten on jätettävä tilaa kehitysmaiden oman ruoantuotannon suojaamiselle esimerkiksi tuontirajoituksilla ja tämän tilan luomisessa myös Suomen on oltava aktiivinen.