Tiedote

Järjestöt: Riittääkö 99,3 prosenttia?

Kansalaisjärjestöt luovuttivat tiistaina 200 kansanedustajalle 99,3 prosenttisia tiikerikakkuja havainnollistaakseen, kuinka pieni on YK:n kehitysapusuositus, 0,7 prosenttia bruttokansantulosta. Tiikerikakuista oli leikattu 4 millimetrin pala ennen tilaisuutta.
Kepan tiedote
4.4.2005

Kuva: Kakku josta on otettu ohut viipale.
"Neljän millimetrin siivu on lähes läpinäkyvä. 0,7 prosenttia bruttokansantulosta on yhtä huomaamaton pala Suomen kansantalouden vuositulosta. On silkkaa itsekkyyttä väittää, ettei meillä ole siihen varaa", sanoi toiminnanjohtaja Timo Lappalainen Kepasta.

85 kansalaisjärjestöä, jotka edustavat satojatuhansia suomalaisia, vaativat hallitusta pitämään kiinni tavoitteestaan saavuttaa 0,7 prosentin taso vuoteen 2010 mennessä. Mukana kakkuja luovuttamassa olivatt Kepan lisäksi Plan Suomi säätiö, Kirkon ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura, Suomi-Namibia Seura, World Vision ja Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus.

"Jos Suomi väittää ottavansa YK:n köyhyyden vähentämistavoitteet tosissaan, olisi sen syytä näkyä myös käytännössä. Nykyinen politiikka romuttaa Suomen kansainvälistä mainetta, joka on perinteisesti ollut erittäin hyvä esimerkiksi Afrikassa", sanoi Lappalainen.

Kakut otti vastaan eduskunnan valtiovarainvaliokunta varapuheenjohtajansa Matti Ahteen (sd.) johdolla. Valiokunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä talouden kehyksiksi vuosille 2006-2009. Hallituksen maaliskuussa antama esitys tekee käytännössä mahdottomaksi saavuttaa 0,7 prosentin taso vuoteen 2010 mennessä. Esityksen mukaan vuonna 2009 kehitysavun taso olisi alle 0,5 prosenttia.

Järjestöjen mielestä hallituksen esitys pitäisi avata, jotta kehitysyhteistyöbudjetin kasvattaminen olisi mahdollista. Eduskunnan täysistunto käsittelee kehyksiä huhtikuun 26. päivänä.

YK:n jäsenmaat kokoontuvat syyskuussa New Yorkiin viisivuotisseurantakokoukseen tarkastelemaan niin sanottujen vuosituhattavoitteiden edistymistä. Jo nyt on selvää, ettei tavoitteita saavuteta varsinkaan Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa, elleivät teollisuusmaat lisää panostustaan.

Lisätietoja:
Timo Lappalainen, toiminnanjohtaja, Kepa: 040-723 9574
Tytti Nahi, kehityspoliittinen sihteeri, Kepa: 040-7724 247
Mika Railo, tiedottaja, Kepa, 040-590 3446

Lisää tietoa aiheesta

Kepan kehitysrahoituskampanja
Lista vetoomukseen osallistuneista järjestöistä
Kansalaisjärjestöjen terveiset kansanedustajille
Korkearesoluutioisia pressikuvia kakutustempauksesta