Tiedote

Hallitus vaarantaa Suomen kehitysyhteistyömaineen

Mika Railo
1.8.2001

Valtiovarainministeriöön esitys ensi vuoden kehitysyhteistyövaroiksi ei tyydytä suomalaisia kansalaisjärjestöjä. Järjestöt julkaisivat tänään kannanoton, jossa vaadittiin hallitusta kunnioittamaan tekemiään kansainvälisiä sitoumuksia ja nostamaan määrärahojen osuutta bruttokansantulosta.

"Suomi on 1990-luvun alkupuolelta lähtien laistanut kansainvälisistä sitoumuksistaan, mikä on huomattu jo maan rajojen ulkopuolellakin. Lipposen hallituksen olisi korkea aika tehdä pitkänaikavälin suunnitelma siitä, kuinka suomalaiset kehitysyhteistyövarat nostetaan lupausten tasolle", sanoi Kepan toiminnanjohtaja Folke Sundman.
                                
Ulkoministeriö esitti ensi vuoden kehitysyhteistyövaroiksi 490 miljoonaa euroa (2 913 miljoonaa markkaa), joka olisi nostanut kehitysyhteistyön bruttokansantulo-osuuden vajaaseen 0,35 prosenttiin vuonna 2002. VM kuitenkin leikkasi UM:n esitystää 19 miljoonalla eurolla (113 miljoonalla markalla). Suurin leikkaus, noin 15 miljoonaa euroa (89 miljoonaa markkaa), tehtiin maa- ja aluekohtaiseen kehitysyhteistyöhön.

Kansalaisjärjestöjen mielestä 0,35 prosenttia vuodelle 2002 on vähimmäistavoite suomalaisen kehitysyhteistyön uskottavuuden säilyttämiseksi. Suomi vahvisti viimeksi kesäkuussa Göteborgin EU-huippukokouksessa pyrkivänsä YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin bktl:sta.

"Kuinka kauan Suomen hallitus luulee voivansa jatkaa tyhjien lupausten antamista ilman, että se vahingoittaa maan kansainvälistä mainetta?" kysyi Sundman.

"Hallituksen pitäisikin kansalaisjärjestöjen mielestä tehdä pian alkavassa budjettiriihessä päätös, jolla jatketaan kehitysyhteistyövarojen absoluuttisen määrään kasvattamista ja käännetään varojen bruttokansantulo-osuus selkeään nousuun. Tämä vaatii ennen muuta poliittista tahtoa"", todetaan järjestöjen kannanotossa.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet Kepan lisäksi Suomen Lähetysseura, Suomen ylioppilaskuntien liitto, Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus, Kansainvälinen solidaarisuussäätiö, Suomen nuorisoyhteistyöö Allianssi, Kirkon ulkomaanapu ja Suomen YK-liitto.

Kansalaisjärjestöjen kannanotto:
Suomen nostettava kehitysapunsa YK:n suosittamalle tasolle