EU:n kehitysavun suurimmat vastaanottajat: Eurooppa-neuvosto 22. toukokouuta 2013.
Kuva:
European Council
Tiedote

EU oman kehitysapunsa suurin vastaanottaja

EU-maihin jäävä kehitysyhteistyövarojen osuus on suurempi kuin esimerkiksi Kongoon, Afganistaniin, Etiopiaan ja Mosambikiin suunnatut varat yhteensä.
Kepan tiedote
17.10.2013

Peräti 5,6 miljardia euroa eli noin 11 prosenttia EU-maiden kehitysyhteistyövaroista ei ole aitoa tukea, joka kohdistuisi kehitysmaihin vaan koostuu muun muassa pakolaisten vastaanottokuluista, velkahelpotuksista ja kehitysmaista tulevien opiskelijoiden kuluista. Tämän kehitysavun paisuttelun paljastaa tänään julkaistava AidWatch-raportti.

EU:n kehitysyhteistyön määrää varsinaista suuremmaksi paisuttaa myös se, että apua on sidottu antajamaasta tehtäviin hankintoihin. Lisäksi ilmastorahoitus lasketaan lähes aina osaksi kehitysyhteistyöhön luvattua 0,7 prosentin bruttokansantulo-osuutta (BKTL). Näin EU:n kehitysyhteistyön määrää paisuu varsinaista suuremmaksi. Aidon kehitysrahoituksen määrä vastaa vain 0,35 prosenttia EU-maiden yhteenlasketusta BKTL:sta.

EU-maiden tuki kehitysyhteistyölle alimmillaan viiteen vuoteen

Kansainvälinen 0,7-sitoumus on määrä täyttää vuoden 2015 loppuun mennessä, mutta EU:n kehitysyhteistyömäärärahat ovat alimmillaan sitten vuoden 2007. AidWatchin ennusteiden mukaan tuen määrä pysyy lähes samalla tasolla myös vuosina 2013–2014.

EU:n 27 jäsenmaata ohjasivat kehitysyhteistyöhön yhteensä 50,6 miljardia euroa vuonna 2012.  Tuolloin 19 jäsenmaata leikkasi tai jäädytti kehitysyhteistyövarojaan. EU-maista 0,7 prosentin tavoitteen ovat saavuttaneet vain Tanska, Ruotsi, Alankomaat ja Luxemburg. Iso-Britannia liittyy 0,7-kerhoon tänä vuonna.

Suomessa kehitysyhteistyön osuus BKTL:sta oli vuonna 2012 noin 0,53 prosenttia. Vuosien 2013–2014 kehitysyhteistyömäärärahat on jäädytetty euromääräisesti vuoden 2012 tasolle. Vuonna 2015 tästä summasta on päätetty leikata 59 miljoonaa, seuraavana vuonna 30,5 miljoonaa ja 32 miljoonaa euroa vuonna 2017.

AidWatch vaatii EU-maita pitämään kiinni antamistaan lupauksista ja nostamaan kehitysyhteistyövaransa sovitulle tasolle vuoteen 2015 mennessä.

Lisätietoja

Reetta Helander
tiedottaja, Kehys ry
puh. +358 46 8515 975
reetta.helander@kehys.fi

Pauliina Saares
kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa ry
puh. +358 50 317 6738
pauliina.saares@kepa.fi