Tiedote

Etelän vapaaehtoisohjelma laajenee Kambodzhaan

Suomalaisia työntekijöitä maailmalle lähettävä Etelän vapaaehtoisohjelma laajentaa toimintaansa myös Kambodzhaan. Aikaisemmin suomalaisia on työskennellyt Aasian maista Intiassa, Nepalissa, Malesiassa ja Thaimaassa.
Ilona Niinikangas
6.9.2004

Aloite uuden yhteistyön käynnistämiseksi tuli Kambodzan lasten puolesta -järjestöltä, jolla on maassa ulkoministeriön tukema kehitysyhteistyöhanke. Vuosikymmeniä kestäneet sodat ja levottomuudet ovat heikentäneet maan yhteiskunnallista rakennetta ja erityisesti lasten asemassa on vielä paljon parannettavaa.

Suomalaiset vapaaehtoiset työskentelevät maan pääkaupungissa Phon Phenissa sijaitsevassa Nutrition center -nimisessä lastenkodissa, jossa asuu yli 100 tyttöä ja poikaa. Puolet heistä on kehitysvammaisia ja kolmasosa on hiv-positiivisia, mutta vain muutaman tauti on edennyt aidsiksi asti.

"Koulutetun hoitohenkilökunnan lisäksi lastenkodissa tarvitaan myös motivoituneita vapaaehtoisia", kertoo Etelän vapaaehtoisohjelman koordinaattori Suvi Halttula Kehitysyhteistyön palvelukeskuksesta Kepasta. "Etsimme tavallisia tasapainoisia aikuisia, joilla on aikaa olla lasten kanssa ja opettaa heitä leikkimään. Ammatillista osaamista tärkeämpää on kyky tulla toimeen ja työskennellä paikallisten kanssa."

Etelän vapaaehtoisohjelma on Allianssin, Maailmanvaihdon, Kepan, Kansainvälisen vapaaehtoistyön ja Suomen Tinkun yhteinen hanke. Sen kautta lähtee vuosittain noin 60 suomalaista vapaaehtoista 4-12 kuukaudeksi paikallisiin järjestöihin Intiaan, Nepaliin, Thaimaahan, Malesiaan, Kambodzhaan, Sambiaan, Tansaniaan, Boliviaan, Ecuadoriin ja Peruun. Syksyn hakuaika päättyy 13.9. Vaatimuksina on 20 vuoden ikä, riittävä kielitaito (englanti tai espanja) sekä kyky toimia itsenäisesti ja sopeutua erilaisiin olosuhteisiin.

Hakemuksia voi tilata osoitteesta: www.kepa.fi/toiminta/etvo/hakulomake/.

Lisätietoja: Ohjelmakoordinaattori Suvi Halttula, (09) 584 23 250.