Tiedote

Budjettiriihi pettymys kehitysyhteistyöjärjestöille

Järjestöt ovat pettyneitä siihen, ettei hallitus myöntänyt ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen kehitysyhteistyöhön ajamia lisämiljoonia budjettiriihessä perjantaina 31.8.
Kepan tiedote
31.8.2007

Hallitus jää heti jälkeen keväällä asettamistaan aputavoitteista. Reippaan talouskasvun vuoksi kehitysavun osuus kansantaloudesta ei nouse tasaisesti kohti EU:ssa sovittua 0,51 prosentin minimitasoa vuoteen 2010 mennessä.

"On hämmentävää, että hallitus on valmis vaarantamaan Euroopan unionin neuvostossa antamansa sitoumuksen. Sinivihreät hallituspuolueemme esiintyvät niin kansainvälisinä, mutta yhteinen vastuunkanto ei kuitenkaan näytä maittavan", toteaa Kepan kehityspoliittinen sihteeri Tytti Nahi.

Hallitus esitti kehitysyhteistyövaroihin ainoastaan prosentin sadasosan lisäystä kuluvan vuoden 0,43 prosentista 0,44 prosenttiin. Euromääräisesti apu nousee ensi vuonna 830 miljoonaan euroon.

"Valtionvarainministeri Jyrki Katainen totesi äskettäin lehtihaastattelussa (HS 29.8.), ettei Suomi saa olla ulkopolitiikassa vapaamatkustaja, mutta nyt se on heittäytymässä sellaiseksi yhdellä ulkopolitiikan osa-alueella", Tytti Nahi jatkaa.

"Kansantalouden kokoon sidotut kansainväliset tavoitteet ovat edullisia erityisesti Suomen kaltaisille pienille talouksille. Ulkopoliittisen vaikutusvallan sitominen valtioiden euromääräiseen vastuunkantoon tuomitsisi Suomen pysyvästi kansainvälisten keskustelujen marginaaliin", Nahi painottaa.

Vanhasen ensimmäinen hallitus lupasi saavuttaa kehitysyhteistyörahoituksessa YK:ssa sovitun 0,7 prosentin tason vuoteen 2010 mennessä. Nykyisellä tahdilla 0,7 saavutetaan vasta vuonna 2015.

”Tämä on YK:ssa sovittujen vuosituhattavoitteiden kannalta erittäin huolestuttavaa. Köyhyyden puolittaminen ei onnistu ilman riittäviä investointeja”, Nahi pahoittelee.

Lisätietoja

  • Tytti Nahi, kehityspoliittinen sihteeri, puh. 040 772 4247
  • Sanna Autere, tiedottaja, puh. 040 560 329