Tiedote

Afrikan nälän syyt säitä syvemmällä

Julkisuudessa viime päivinä esiintyneet tiedot eteläisen Afrikan nälän syistä ovat osittain harhaanjohtavia, sanoi Ruoka-aika-kampanja torstaina. Miljoonia ihmisiä vaivaava jatkuva aliravitsemus aiheutuu ensisijaisesti poliittisista ja taloudellisista syistä.
Mika Railo
29.5.2002

"Eteläisessä Afrikassa nälkää aiheuttaa pikemminkin köyhyys kuin kuivuus", sanoi Ruoka-aika-kampanjan koordinaattori Miia Toikka. "Köyhyyden takia Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa 30-40 prosenttia väestöstä kärsii pysyvästä ja jatkuvasta aliravitsemuksesta. Säiden ja satojen vaihtelu selittää vain nälän huiput, eli ajoittaiset nälkäkatastrofit."

Maailmassa arvioidaan noin 24 000 ihmisen kuolevan päivässä nälän seurauksena. Pahimmin nälkä koettelee juuri Afrikkaa. Suurin osa nälästä kärsivistä ihmistä elää maaseudulla, monet heistä pienviljelijöitä. Erityisesti ruuan puute koettelee naisia ja lapsia.

"Luonnonkatastrofit ovat viimeinen korsi, joka katkaisee köyhän maan selviytymiskyvyn. Kun suurin osa maan väestöstä elää absoluuttisessa köyhyydessä, on selvää, että maan kyky vastata kuivuuden kaltaisiin ongelmiin on erittäin heikko. Nyt tarvittaisiin poliittisia ratkaisuja, joilla pureudutaan nälän ja köyhyyden perussyihin. Kansainvälisen yhteisön pitäisi tunnustaa, että kehitysmaiden kestämätön velkataakka ja epäoikeidenmukainen kauppajärjestelmä ylläpitävät nälkäongelmaa", sanoi Toikka.

Ruoka-aika on 50 suomalaisen kansalaisjärjestön kampanja, joka tahtoo poistaa maailmasta nälän. Kampanjan keskeinen viesti on, että myös Suomella on tärkeä rooli nälkäongelman poistamisessa. Kampanja haluaa muun muassa tehdä suomalaiset tietoisiksi omien kulutusvalintojensa globaaleista ulottuvuuksista.

Tiedoksi toimituksille:

Ruoka-aika julkaisee tiistaina, 4.6.2002 raportin "Markkinoita ja maissipuuroa, nälän syyt ja seuraukset Sambiassa", joka käsittelee pitkäaikaisen aliravitsemuksen poliittisia ja taloudellisia syitä Sambiassa. Raportin on kirjoittanut Tiina-Maria Levamo, joka asui Sambiassa 1997-2000. Julkistamistilaisuus pidetään 4.6. kello 10.00 Maalaistentalon kokoustiloissa, Simonkatu 6, Helsinki.