Blogi

Ympäristötietoisuuden ykkösmaa

Jo alakoululaiset tietävät, mistä kiihtyvä ilmastonmuutos johtuu ja ketkä sen ovat aiheuttaneet.
Henri Purje
19.2.2014

Kysyessäni taannoin nelosluokkalaisilta, miten muutos ilmenee, sain tällaisia vastauksia: Tulee lisää kuivuutta. Kaikilla ei ole vettä. Jäätiköt sulavat. Jääkarhuilla ei ole enää kotia. Tulee tulvia. Taifuunit pyyhkivät taloja ja puita. Ihmisiä kuolee.

Kymmenvuotiaita uutiskuvat hirmumyrsky Haiyanin runtelemasta filippiiniläiskylästä pelottivat, mutta he ymmärsivät myös, että omilla teoilla on väliä.

”No ei pitäisi lentää niin paljoa”, kuulin useammasta suusta. ”On parempi mennä bussilla kuin omalla autolla.”

* * *

Toisinaan tuntuu, että vastuunkanto sekä kyky ymmärtää syy-seuraussuhteita ja globaalia keskinäisriippuvuutta heikkenevät sitä mukaa, kun ikä ja valta karttuvat.

Harva eurooppalainen päätöksentekijä kyseenalaistaa, etteikö ilmastonmuutos ja sen aiheuttama luonnon monimuotoisuuden häviäminen, elinympäristöjen heikkeneminen ja eriarvoisuuden kasvu olisi ihmiskunnan lähivuosikymmenten haasteista suurin. Tai etteivätkö haitat olisi jo tuntuvia omallakin mantereellamme, kehitysmaiden haavoittuvimmista alueista puhumattakaan.

Johtajamme korostavat sitoutumistaan ilmaston lämpenemisen rajoittamiseen kahteen asteeseen. Sekin myönnetään, että tämä edellyttää vallankumouksellisia päästövähennyksiä. Ja että EU:n mahdollisuudet edistää kansainvälisen ilmastosopimuksen syntymistä ja maailmanlaajuista siirtymää vähähiiliseen talouteen riippuvat oleellisesti unionin oman ilmastopolitiikan kunnianhimosta.

Valtaosa hyväksyy myös, että koska me vauraassa pohjoisessa olemme päävastuussa viimeisen parinsadan vuoden kasvihuonekaasupäästöistä, on meillä velvollisuus tukea ilmastonmuutoksen hillintää ja sen vaikutuksiin sopeutumista köyhissä maissa.

Mutta kun joku tuo eteen paperin, joka käsittelee Euroopan lähivuosien ja -vuosikymmenten energiapolitiikkaa, kausaalinen logiikka kytkeytyy jotenkin pois päältä. Naps.

* * *

Muulla tavoin on vaikea tulkita ajankohtaista keskustelua Euroopan komission hiljattain esittelemästä EU:n vuoteen 2030 ulottuvasta ilmasto- ja energiastrategiasta.

Komission omien arvioiden mukaan nykytrendillä kahden asteen tavoite karkaa. EU:n päästökauppajärjestelmä ei ohjaa vähentämään päästöjä, ja sovitut vähennykset ovat joka tapauksessa riittämättömiä sekä päästökauppaan kuuluvilla että sen ulkopuolisilla aloilla.

Toisaalta vuoteen 2020 asetetut päästö- ja uusiutuvan energian tavoitteet saavutetaan, koska ne ovat jäsenmaille sitovia, mutta suosituksenomaista energiatehokkuustavoitetta ei. Uusiutuviin on investoitu nimenomaan sitovan tavoitteen takaaman ennakoitavuuden vuoksi. Energiansäästön – energiamuodoista halvimman ja puhtaimman – olisi todennäköisesti käynyt samoin.

Kuitenkin komissio päätyi esittämään sitovaa tavoitetta ainoastaan päästöille (40 prosenttia, todellisuudessa huomattavasti vähemmän, ellei päästökauppaa remontoida rajusti) ja jätti energiatehokkuuden ja uusiutuvat toiveiden tasolle.

Parhaan käytettävissä olevan tieteellisen tiedon ja kansainvälisesti oikeudenmukaisen taakanjaon perusteella lasketun 2030-tavoitteen on arvioitu pyörivän jossain 80 prosentin hujakoilla. ”Poliittiset realiteetit” huomioidenkin asiallinen luku olisi 55–60 prosenttia. Vuosisadan puoliväliin mennessä päästöt on joka tapauksessa saatava lähelle nollaa.

Jotta ilmasto- ja energiastrategia ohjaisi aidosti kohti puhdasta ja kestävää tulevaisuutta, tarvittaisiin päästövähennysten rinnalle sitovat, noin 50 prosentin tiukennukset energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian osuuteen. Oikein suunniteltuina eri ohjauskeinot vahvistaisivat toisiaan.

Laimealla esityksellään komissio sanoutuu käytännössä irti ”kiveen hakatuista” sitoumuksistaan ja lupauksistaan.

* * *

Suomen tiedotusvälineissä viime viikkoina eniten palstatilaa saaneiden eturyhmien, poliitikkojen ja asiantuntijoiden mukaan 40 prosentin päästövähennystavoite on kuitenkin haastava ja yhden tavoitteen linja järkevä.

Hallitus ei ole virallisesti ottanut kantaa esitykseen. EU-maiden johtajien on määrä päästä ilmasto- ja energiastrategian pääpiirteistä sopuun maaliskuun loppupuolella, joten Suomen asemoituminen viimeistellään lähiaikoina. Euroopan parlamentti asettui jo komissiosta poiketen tukemaan kolmea erillistavoitetta. 

Hallitus arvatenkin pohtii, kuinka yhdistää lähestyvän ekologisen katastrofin torjunta, Suomen kansainväliset sitoumusten kunnioittaminen ja kotimaisten työpaikkojen turvaaminen.

Periaatteessa ministereille on toki selvää, ettei kyse ole toisiaan poissulkevista asioista.

Hallitusohjelmassaan he muistuttavat, kuinka taloudellisin tapa leikata kasvihuonekaasupäästöjä on ”hyvissä ajoin ohjata energiantuotannon ja -käytön investointeja energiatehokkuuden parantamiseen ja uusiutuvan energian käyttöönottoon.”

Suomi on tuhansien insinöörien cleantech-maa, jossa ”ympäristö- ja energiateknologian uusien sovellutusten käyttöönottoon liittyy suuri kasvun ja uusien työpaikkojen potentiaali sekä kotimaan markkinoilla että viennissä.” Tällaiset työpaikat myös todennäköisesti jäävät Suomeen.

Tämän vuoksi hallituksen päämäärä onkin ”kehittää Suomesta hiilineutraali yhteiskunta sekä ympäristöosaamisen, puhtaan teknologian ja kestävän luonnonvarapolitiikan edelläkävijä. ”

Myös monet yritykset niin Suomessa kuin Euroopassa ovat korostaneet sitovan uusiutuvan energian tavoitteen työllisyysvaikutuksia.

* * *

Kaikesta tästä huolimatta huhut vihjaavat, että Suomi olisi lähdössä komission esityksen linjalle. (Poikkeuksena ehkä biopolttoaineet, joille monet haluavat sitovaa tavoitetta suomalaisen tuotannon edistämissyistä.)

Sanojen ja tekojen epäsuhdasta on kokemusta.

Vähähiilisestä yhteiskunnasta kyllä puhutaan, mutta tällä hetkellä energiantuotannostamme 70 prosenttia perustuu tuontiin, ja siitä valtaosa on venäläistä kivihiiltä, kaasua ja öljyä. Hiilivoiman käyttö lisääntyi viime vuonna kolmanneksella.

Erilaisissa ilmastopolitiikkavertailuissa Suomi on toistuvasti sijoittunut EU-maiden häntäpäähän, kauaksi muiden Pohjoismaiden taakse. (Ks. esim. Environmental performance index ja Climate change performance index.)

Yksi tapa muistuttaa ministereitä lupauksistaan on lähettää heille kunnianhimoista ja vastuullista energiapolitiikkaa vaativa kansalaisjärjestöjen vetoomus.

Minä lähetin jo omani.
 

Kirjoitus on alun perin julkaistu ilmasto.org-sivustolla 19.2.2014.

Suomalaisten kansalaisjärjestöjen pääministeri Jyrki Kataiselle, elinkeinoministeri Jan Vapaavuorelle ja ympäristöministeri Ville Niinistölle osoittaman vetoomuksen voi allekirjoittaa täällä. Se on osa laajempaa eurooppalaista vetoomuskampanjaa