Blogi

YK:n jäsenmaat pistivät pelimerkit pöytään

NEW YORK -- YK:ssa luotiin tänään pohja vuosituhattavoitteiden jälkeiselle uudelle globaalille kehitysagendalle. Vuosituhattavoitteiden arviointikokouksen loppuasiakirjasta löytyy paljon paljon hyviä elementtejä, joille rakentaa. Toisaalta se, ja teollisuusmaiden puheenvuorot YK-salissa jättivät avoimeksi sen millaista kehitystä todella tavoittelemme.
Aino Pennanen
26.9.2013

YK:n yleiskokous loi tänään historiaa päättämällä, että toisin kuin edeltäjänsä, uusi vuosituhattavoitteiden jälkeinen kehitysohjelma tulee koskemaan kaikkia maailman maita. YK:n jäsenvaltiot myös vahvistivat tukensa periaatteelle yhteisestä, mutta eriytetystä vastuusta.

Tämä periaate on keskeinen oikeudenmukaisen vastuunjaon kannalta. Se huomioi, että vastuu globaalien haasteiden ratkaisemisesta on kaikkien maiden yhteinen, mutta rikkaiden maiden on kannettava siitä suurempi vastuu.

New Yorkin kokousviikolla on käynyt selväksi, että ihmiset eivät esimerkiksi halua talouskasvua, jollei se luo ihmisarvoisia työpaikkoja, tai jos se tuhoaa luonnonvaroja. Teollisuusmaiden pääasiassa aiheuttama ilmastonmuutos puolestaan uhkaa tehdä köyhyysongelmasta entistä syvemmän ja pyyhkiä pois jo saavutetut edistysaskeleet.

Yhdysvalloista lähteneellä finanssikriisillä on ollut valtavat vaikutukset kaikkialla maailmassa, erityisesti kaikkein köyhimmissä maissa. Globaalit kehityshaasteet ovat toisin sanoen kietoutuneet yhteen tavalla, jota vuosituhattavoitteita kirjoitettaessa ei osattu, tai haluttu, ottaa huomioon.

Nyt tähän on tulossa muutos, sillä YK:n jäsenmaat sitoutuivat luomaan agendan, joka kokoaa yhteen kaikki kestävän kehityksen kolme ulottuvuutta: sosiaalisen, ympäristöllisen ja taloudellisen.

Eri politiikanalojen välinen johdonmukaisuus kehitystavoitteiden kanssa onkin ratkaisevaa onnistumisen kannalta. Käytännössä myös instituutioitamme on muutettava, sillä nyt hallintomme on rakentunut siiloihin, ja asioita ratkotaan hyvin kapeasta näkökulmasta eri sektoriministeriöissä.

***

Päätösasiakirjaan on nostettu myös ihmisoikeudet, demokraattinen hallinto ja oikeusvaltio, sukupuolten välinen tasa-arvo sekä rauha ja turvallisuus. Silmiinpistävää taas on, että onnistumisen perusta eli vastuukysymykset loistavat poissaolollaan.

Kaiken edellä mainitun kannalta on nimittäin ratkaisevan tärkeää, että eri toimijoiden: valtioiden, yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan toimien vastuullisuuden varmistamiseksi on olemassa selkeät pelisäännöt. 

Vain tällä voidaan varmistaa, että uudesta agendasta ei rakenneta tiekarttaa, joka kannustaa vain kohti jatkuvaa hyväntekeväisyyttä vaan, että se on ihmisoikeusperustainen puuttumalla rakenteellisesti köyhyyden ja eriarvoisuuden syihin, ei vain niiden oireisiin.

***

EU:n komission puheenjohtajaa José Manuel Barrosoa olisi voinut harhautua luulemaan vanhaksi hipiksi hänen vaatiessaan YK-salissa globaalia solidaarisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Hän peräänkuulutti pontevasti myös johtajuutta. Sitä EU:lta ja Suomelta nyt todella tarvitaankin. Solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden muuttamiseen sanoista tekoihin on nyt myös historiallinen tilaisuus, ja 828 päivää aikaa.

Ensi askel EU:lta ja Suomelta olisi tehdä vakuuttava itsearvio siitä ainoasta vuosituhattavoitteesta, joka meitä itseämme velvoittaa. Viimeisemmästä, muttei vähäisimmästä kahdeksasta vuosituhattavoitteesta, joka velvoittaa rikasta pohjoista globaaliin kumppanuuteen rakentamalla oikeudenmukaisempaa kauppa- ja rahoitusjärjestelmää.

Tämän päivän ministeripuheenvuoroissa oli silmiinpistävää, kuinka kehitysmaat kertoivat prosenttien tarkkuudella edistyksestään vuosituhattavoitteiden eteen. Rikkaat teollisuusmaat kehuivat kilpaa, kuka on mitäkin aloitetta tukenut.

EU painotti olevansa suurin kehitysrahoittaja. Suomi ilmoitti tuplaavansa rahoituksen UN Womenille. He jättivät mainitsematta, että globaali kehitysrahoitus on laskenut jo kaksi vuotta peräkkäin. Muiden mukana Suomi on leikannut kehitysyhteistyövarojaan.

***

Teollisuusmaiden edustajat olivat myös hiljaa muista mahdollisista konkreettisista toimistaan kahdeksannen vuosituhattavoitteen eteen. Mitä olemme tehneet oikeudenmukaisen kauppajärjestelmän eteen? Entä velkakysymyksen? Mitä finanssikriisistä on opittu?

Tähän on tultava muutos, ja se voi tapahtua vain määrittelemällä kunkin toimijan velvollisuudet sekä seuraamalla vastuiden toteutumista.

Lopulta kyse on siitä, että tulevan puolen vuoden aikana määritellään se, mitä kehitys on. Onko se hyväntekeväisyyttä jossa ihmiset, yritykset, valtiot heittävät oikeaksi katsomansa rahasumman pöytään vai onko se aidosti ihmisoikeusperustaista kehitystä, joka pureutuu köyhyyttä ja eriarvoisuutta synnyttäviin ja ylläpitäviin rakenteisiin?

Tällöin valtioiden olisi tartuttava tosiassaan myös vaikeisiin aiheisiin ja luotava pelisääntöjä, jotka turvaavat että kaikki toimijat työskentelevät kestävän kehityksen eteen.

Kirjoittaja työskentelee Kepassa kehityspoliittisena asiantuntijana ja seuraa YK-kokousta paikan päällä New Yorkissa.