Blogi

World NGO Day: Enemmän dialogia

Helsingissä järjestettiin torstaina ja perjantaina kansainvälinen World NGO Day, jonka tavoitteena on nostaa kansalaisjärjestötoiminnan profiilia ja tukea näin kansalaisyhteiskunnan toimintaa. Tapahtuma jätti kansalaisjärjestöt kuitenkin kuulijan rooliin ja sisältö paljastui varsin ontoksi.
Kirsi Koivuporras-Masuka
4.3.2014

World NGO Daytä järjestää kansainvälinen verkosto, jonka tavoitteena on saada koko maailma viettämään järjestöjen päivää vuosittain helmikuun lopussa. Tavoitteeseen pääsemiseksi järjestetään vuosittain vaikuttajaseminaari, jollainen Helsinginkin tapahtuma oli.

Idea kansalaisjärjestötoiminnan esiinnostamisesta ja korkean tason huomion saamisesta kansalaisyhteiskunnalle on varteenotettava. Etenkin, kun huomioon otetaan  kansalaisyhteiskunnan toimintatilan globaali kaventuminen ja tarve puolustaa kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä.

Kansalaisjärjestöjen roolin ja merkityksen tunnustaminen ja työn tukeminen ovat kannatettavia tavoitteita, kuten myös dialogin lisääminen eri sektoreilla toimivien järjestöjen välillä yhteistyön lisäämiseksi ja verkostoitumiseksi, kuten World NGO Dayn tavoitteiksi voi rivien välistä lukea.

Oikeastaan World NGO Dayn viettäminen ei olekaan tavoite itsestään vaan toiminto tavoitteiden saavuttamiseksi. Mitkä nuo tavoitteet oikeastaan ovat, ja miten ne saadaan konkreettisesti toteutettua itse ohjelmassa – se jäi tällä kertaa tulkinnan varaan ja epäselväksi. Moni hämmentynyt seminaariin osallistuja kysyi vielä paikan päällä ääneen: Mistä tässä tapahtumassa oikein on kyse?

***

Torstain aamupäivän aikana kuultiin lukuisia juhlapuheenomaisia tervehdyksiä korkean tason puhujilta, muun muassa videopuheet UNDP:n johtajalta Helen Clarkilta ja kehityksestä vastaavalta komissaarilta Andris Piebalgsilta. Seminaaripäivän avasi Suomen kehitysministeri Pekka Haavisto.

On hienoa, että korkean tason henkilöitä oli saatu osallistumaan tapahtumaan, mutta toisaalta pelkät tervehdykset jättivät sisällön ontoksi. Tulevaisuudessa puhujia voisikin olla vähemmän, ja yleisöllä saisi olla mahdollisuus vuorovaikutukseen heidän kanssaan: vähintään muutaman yleisökysymyksen muodossa. Nyt viestintä jäi yksisuuntaiseksi eikä kansalaisjärjestöille annettu puheenvuoroa ollenkaan.

Haasteena tämänkaltaisen tapahtuman järjestämisessä on kansalaisyhteiskunnan laajuus ja moninaisuus. Helsingissä katsomossa istui toimijoita globaalien kehityskysymysten parissa työskentelevistä järjestöistä, mutta enemmistö vaikutti olevan kotimaan sosiaali- ja terveyssektorilla toimivista järjestöistä. Lisäksi joukossa näkyi yleisökysymysten valossa olevan myös muun muassa tutkijoita.

Torstain aamupäivän aikana puhenvuorot keskittyivät kehityskysymksiin. Mikäli henkilöllä ei ollut tuntemusta globaaleista kehityskysymyksistä, YK-prosesseista tai alan jargonista, puheenvuorot tuskin avautuivat kovin hyvin. Jos taas työskentelee juuri tällä sektorilla, eivät puheenvuorot tarjonneet mitään uutta. Verkostoituminenkin jäi hiukan vaisuksi, kun paikalla oli lähinnä suomalaisten järjestöjen edustajia.

Voisikin ehdottaa, että erilaisia kansalaisyhteiskunnan toimijoita osallistettaisiin vahvemmin päivän suunnitteluun ja huomiota kiinnitettäisiin etenkin tapahtuman ulkoiseen viestintään.

Liikkeelle voisi lähteä selvittämällä, mikä puhuttaa kansalaisyhteiskuntaa? Mistä olisi tarve keskustella kansainvälisellä areenalla? Keiden päättäjien toivottaisiin osallistuvan?

Onko World NGO tällaiseen paras formaatti?