Kuva:
iStockphoto
Blogi

Demokratia edellyttää itsenäistä kansalaisyhteiskuntaa — kommentteja Ritva Reinikan raporttiin

Kepan ja sen jäsenjärjestöjen näkökulmasta Ritva Reinikan kehitysyhteistyön tuloksellisuutta käsittelevässä alustavassa arviossa on paljon sellaista, josta voi olla samaa mieltä. Esimerkiksi raporttiluonnoksen suositus paremmasta tiedonkeruusta ja hallinnosta on erinomainen. Olemme myös samaa mieltä siitä, että nelivuotisista kehityspoliittisista ohjelmista tulisi siirtyä pidemmän aikavälin periaatejulistuksiin.
Elina Vuola
4.6.2015

Erityisen tärkeää meistä on, ettei kehityspolitiikka nykyisessä poliittisessa tilanteessa siirrettäisi dramaattisesti pois ihmisoikeusperustaisesta lähestymistavasta. Lähestymistavan ovat hyväksyneet niin valtio kuin kansalaisjärjestötkin, mutta sitä on käytännössä vasta aivan äskettäin alettu käytännössä toteuttaa.

Antaisi erikoisen kuvan kehityspolitiikastamme, jos suuntaa nyt muutettaisiin. Pitkäaikaiset sitoumukset ovat järjestöjen kehityspolitiikan ja käytänteiden keskiössä.

Kehitysyhteistyön parempi kohdentaminen maa- ja hankekohtaisesti on ajatus, jota Kepa on tukenut jo jonkin aikaa. On kuitenkin samaan aikaan tärkeää säilyttää kehityspolitiikan joustavuus, koska kukaan meistä ei voi ennustaa mitä maailmassa tapahtuu.

Myös kansalaisjärjestökentällä voi olla tarpeen itsekriittisesti tarkastella kehityshankkeiden kohdentamista. Reinikan suositus siitä, että järjestöhankkeet tukisivat paremmin kahdenvälistä työtä herättää kuitenkin kysymyksiä. Mitä tämä tarkoittaa?

Raportista käydyssä keskustelutilaisuudessa kävi ilmi, että suositus ei niinkään viittaa kansalaisjärjestöjen alistamiseen tai sitomiseen valtion harjoittamaan kehitysyhteistyöhön, vaan pikemminkin hallinnolliseen ja kohdemaissa tapahtuvaan suurempaan yhteistyöhön Suomen lähetystöjen kanssa. Itse raportissa asia on kuitenkin ilmaistu siten, että toisenlainen tulkinta on mahdollinen. Mikäli sitä ei tarkoiteta, suosituksen sanamuoto on korjattava

Ulkoministeriön vuonna 2010 julkaistussa kehityspoliittisessa kansalaisyhteiskuntalinjauksessa, joka tehtiin yhteistyössä järjestöjen kanssa, sanotaan selkeästi, että kansalaisyhteiskunnan rooli on ulkoministeriöön nähden itsenäinen ja täydentävä. Järjestöt ulottavat työnsä alueille ja ihmisiin, joita muulla kehitysyhteistyöllä ei tavoiteta.

Tämä kansalaistoiminnan vapaus on aivan keskeinen tekijä demokraattisissa yhteiskunnissa – juuri tätä me haluamme vahvistaa myös globaalissa etelässä. Olisi varsin ristiriitaista, jos suomalaisten järjestöjen odotettaisiin luopuvan itsenäisyydestään, jos samaan aikaan juuri sitä halutaan edistää maailmalla. Kansalaisyhteiskunta ei ole palveluntarjoaja, ja sen itsenäinen rooli on ehdottoman tärkeä demokratian kivijalka.

* * *

Kepa on vahvasti eri mieltä Reinikan kanssa korkotukiluottojärjestelmän kehittämisestä ja uudelleen käyttöön ottamisesta. Ulkoministeriön vuonna 2011 teettämässä evaluaatiossa todetaan, että järjestelmää on yritetty kehittää ilman mainittavia tuloksia, ja siksi siitä on luovuttu.

Monien kriittisten huomioiden joukosta nostan esiin kaksi: Ensinnäkin korkotuet ovat käytännössä valtion tukea yksityisten yritysten sijoituksiin kehitysmaissa – ilman mitään selkeää suhdetta Suomen kehityspolitiikan tavoitteisiin. Veronmaksajien rahaa ei tulisi käyttää suoraan yritystukeen, mikä ei tarkoita, etteikö yritysten kasvava panostus globaalissa etelässä olisi arvokasta.

Toiseksi, jos nämä korkotukiluotot herätetään uudelleen henkiin, on annettava kunnolliset perustelut sille, miten järjestelmää kehitetään ja miksi se otettaisiin käyttöön – jo ulkoministeriön oman evaluaationkin tulosten valossa.

* * *

Kepa on samaa mieltä siitä, että Suomen ei tarvitse rahoittaa kaikkien YK-järjestöjen työtä, ja Suomi onkin jo fokusoinut työtään tällä kentällä. Monenkeskistä apua ei tulisi mielestämme keskittää kuitenkaan vain suurimpiin YK-järjestöihin. Joissain asioissa, kuten sukupuolten tasa-arvossa, väestökysymyksissä ja vammaisten oikeuksissa, Suomella on hyvä maine, ja tätä mainetta tulisi ylläpitää, ei heikentää.

Reinikka toivoo ulkoministeriön selvittävän, miten kehitysyhteistyön ammattilaisille voidaan taata paremmat mahdollisuudet pysyä ja jatkaa työtään Suomen kehitysyhteistyön palveluksessa. Tähän Kepan kanta on, että laadukas työ tosiaan tarvitsee ammattilaisia. Suomalaisilla järjestöillä on luultavimmin syvällisin kehityskysymysten ammattitaito maassamme. Kepa ja sen jäsenistö ovat hyvin houkuttelevia työpaikkoja nuorille ammattilaisille.

Kepa on samaa mieltä Reinikan kanssa siitä, että selkeä viestintästrategia kehitysyhteistyön tuloksista ja vaikuttavuudesta olisi tervetullut. Järjestöjenkin tulisi kertoa työnsä tuloksista yhä enemmän eri sidosryhmille. Järjestöt raportoivat työstään säännöllisesti, mutta näitä tietoja ei koota yhteen ja esitetä julkisuudelle. Kepa on halukas tekemään yhteistyötä ulkoministeriön kanssa tällä alueella, koska haaste on yhteinen kaikille kehitystoimijoille.

* * *

On ilahduttavaa, että kansalaisyhteiskunnan rooli ja järjestöjen työn tuloksellisuus tunnustetaan raportissa. Tuloksista ei vain raportoida riittävästi. Kepa ja sen jäsenet tekevät tässä mielellään yhteistyötä ulkoministeriön kanssa: pitää miettiä, miten tuloksista raportoidaan paitsi ulkoministeriölle, myös laajemmin suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden mittaaminen on joskus vaikeaa. Miten esimerkiksi mitata muutoksia kulttuurisidonnaisissa asenteissa naisia kohtaan? Ei ole helppoa ja nopeaa tapaa mitata kansalaisjärjestöjen ja niiden etelän kumppanien pitkäjänteistä mutta hidasta työtä erityisesti arvoihin, kulttuurisiin tapoihin, uskontoon ja valtasuhteisiin liittyvissä kysymyksissä.

"Yhden koon malli" ei sovi kaikkeen tuloksellisuuden mittaamiseen, vaan tarvitaan myös räätälöityjä ja laadullisia tapoja mitata vaikuttavuutta. Tällainen toisinaan vaikeasti mitattavissa oleva työ on luonteenomaista järjestöille. Se usein vahvistaa globaalin etelän kansalaisyhteiskuntaa, koska asenteet ja arvot muuttuvat vain paikallisesti.

* * *

Raportissa todetaan, että tuorein arvio Kepan toiminnasta on vuodelta 2005. Tästä olemme olleet pitkään tietoisia. Olemme pyytäneet ulkoministeriötä toteuttamaan arvion toiminnastamme, mutta koska sitä ei ole tapahtunut, olemme päättäneet teettää arvion itse ensi vuonna.

Haluan myös muistuttaa, että Kepa on tehnyt aktiivisesti sisäisiä arviointeja vuoden 2005 jälkeen, viimeisin on vuodelta 2011. Nämä evaluaatiot ovat johtaneet työssämme lukuisiin parannuksiin. Näiden arviointien raportteja tai muuta dokumentaatiota työmme kehittämisestä niin Suomessa kuin etelässäkään ei ole käytetty Reinikan alustavassa raportissa.

Suosittelemme, että Kepan ja sen jäsenjärjestöjen työn olemassa olevaa dokumentointia käytetään laajemmin raportin lopullisessa versiossa. Lopullisen raportin läpinäkyvyyden varmistamiseksi olisi myös tärkeää, että haastateltujen henkilöiden ja järjestöjen luettelo olisi raportin liitteenä.

Lopuksi haluaisin vielä mainita, että niin Reinikan raportissa kuin julkisessa keskustelussa on tärkeää olla tarkka, kun puhutaan vaikkapa järjestöjen työn täydentävyydestä suhteessa valtion harjoittamaan kehitysyhteistyöhön. Järjestöt ymmärtävät täydentävyyden mahdollisesti eri tavalla kuin muut toimijat, ulkoministeriö mukaan lukien.

Täydentävyydessä ei ole kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta kyse valtion työn jatkeena tai rukkasena olemisesta, saati työmme alistamisesta valtion harjoittamalle kehityspolitiikalle, vaan työmme erilaisuuden korostamisesta. Kehitysyhteistyö tarvitsee kaikenlaisia tekijöitä, ja järjestöjen itsenäinen ja kriittinen ominaisluonne on olennainen osa tätä.

Myös vapaaehtoisuuden korostaminen on kaksiteräinen miekka. Eräät poliittiset tahot ovat ehdottaneet, että kehitysapua tulisi viedä vapaaehtoisuuden suuntaan. Tällainen näkemys etäännyttää Suomea sen itseymmärryksestä valtiona ja kansainvälisenä toimijana. Siinä ohitetaan myös jo tehtävä vapaaehtoistyö, joka on leimallista kansalaisjärjestöille.

Juhani Laasasen tuoreehkon tutkimuksen mukaan järjestöissä tehtävän vapaaehtoistyön kansantaloudellinen vaikutus on noin 130 miljoonaa euroa vuosittain. Summassa on kyse vapaaehtoistyön tuottamasta säästöstä yhteiskunnalle työtunteina ja säästettyinä palkkoina. Ennen muuta se kuvaa sitä, että merkittävä osa Suomen kehitysyhteistyöstä perustuu jo nyt tavallisten ihmisten vapaaehtoistyöhön ja lahjoituksiin. Tämä liian helposti näkymättömiin jäävä työ perustuu arvoille, solidaarisuudelle, halulle auttaa mutta myös oppia muusta maailmasta ja muista kulttuureista, toisin sanoen tavallisten ihmisten käsitykselle hyvästä ja oikeudenmukaisesta elämästä.

Kirjoittaja on Kepan puheenjohtaja