Blogi

Viisi syytä panostaa ilmastotoimiin

Oxfam nostaa esiin viisi luonnonkatastrofia, joiden pitäisi saada jokainen valtio tajuamaan ilmastonmuutoksen hillinnän ja siihen sopeutumisen merkitys.
Sanna Jäppinen
19.11.2013

Eino-myrskyn riehuttua viikonloppuna Suomessa on hyvä hetki eläytyä siihen, millaista tuhoa paljon rajummat luonnonkatastrofit eri puolilla maailmaa saavat aikaan. Oxfam-kansalaisjärjestön mukaan yhä useamman äärimmäisen luonnonilmiön taustalla vaikuttaa ilmastonmuutos – ja siksi tilanteeseen on vielä mahdollista vaikuttaa.

Esimerkiksi ODI-ajatushautomon aiemmin syksyllä julkaisemassa raportissa muistutettiin, että katastrofit, kuten kuivuus ja tulvat, ovat kohtalokkaita varsinkin köyhimmille ihmisille ja ne voivat mitätöidä hetkessä köyhyyden vähentämisessä saavutetun edistyksen

Oxfamin esimerkit tulevat Australiasta, Venäjältä, Guatemalasta, Pakistanista ja Filippiineiltä.

* * *

Australian New South Walesin osavaltiossa on riehunut yli sata maastopaloa tämän vuoden elo- ja marraskuun välisenä aikana. Kulunut vuosi on myös ollut maan historian kuumin, Oxfam kirjoittaa.

Kansainvälisen IPCC-ilmastopaneelin syyskuisessa raportissa Australian kaakkoisosien arvioidaan lähitulevaisuudessa kärsivän 80 prosenttia enemmän kuivuudesta, itä- ja etelärannikoille on odotettavissa enemmän trooppisia sykloneja, päivälämpötila ylittää yhä useammin +35 celsiusastetta ja maatalouden tuottavuus kärsii kasvukauden lyhentyessä.

Venäjällä kärsittiin ennätyskuivuudesta vuonna 2012, ja maan viljasato jäi lähes 25 prosenttia edellisvuodesta. Seuraukset näkyivät viljanhinnoissa ja tuntuivat konkreettisesti venäläisten arjessa varsinkin leivän hinnan kohoamisena. Pienviljelijöille katovuosi tiesi kasvavaa velkataakkaa.

Guatemalassa ja muissa Keski-Amerikan maissa kahvipensaita koettelee kahviruosteeksi nimetty sienitauti, joka uhkaa  pahentua ilmaston lämmetessä. Alueen kahvista suurin osa on pienviljelijöiden mailta, ja heille ruostetauti aiheuttaa suuret tulonmenetykset: vuoden 2013/2014 sadon arvioidaan jäävän jopa 40 prosenttia pienemmäksi kuin 2011/2012. Guatemala, Honduras ja Costa Rica ovat julistaneet kansalliset hätätilat.

Pakistanissa tulvavesi peitti elokuussa 2013 jopa viidesosan maan pinta-alasta ja vaikutti noin 20 miljoonan ihmisen elämään. Vuonna 2010 maassa koettiin vielä pahempi tulvakatastrofi. Tulvien taustalla ovat muutokset monsuunisateissa, ja vaikutukset tuntuvat koko yhteiskunnassa: ruokaturva on heikentynyt, maattomuus lisääntynyt, monien koulunkäynti vaikeutunut ja ennestäänkin haavoittuvimpien ryhmien asema entisestään heikentynyt.

Filippiinien hirmumyrsky on viime aikojen pysähdyttävin esimerkki ilmastonmuutoksen köyhdyttävistä vaikutuksista. Taifuuni Haiyan on yksi historian voimakkaimmista trooppisista sykloneista, ja se on jo vaikeuttanut yli 11 miljoonan ihmisen elämää. Lisää samanlaisia uutisia on odotettavissa tulevaisuudessa, sillä kuten esimerkiksi Helsingin Sanomien artikkelissa kerrotaan, kasvaa taifuunien todennäköisyys meriveden lämmitessä.

* * *

Ilmastotoimista neuvotellaan parhaillaan YK:n ilmastokokouksessa Varsovassa. Oxfam vaatii, että poliitikkojen olisi korkea aika uskoa tutkimustuloksia ja ryhtyä toimiin: rikkaiden maiden on lisättävä tukea köyhille maille, jotta ne voivat selviytyä ilmastonmuutoksen seurauksista, ja kaikkien valtioiden on sitouduttava välittömästi hiilidioksidipäästöjen leikkauksiin lämpenemisen hillitsemiseksi.