Italian rannikkolaivasto pelastamassa pakolaisia Välimerellä vuonna 2013.
Italian rannikkolaivasto pelastamassa Eurooppaan tulijoita Välimerellä. Euroopan unioni on luvannut ottaa enemmän pakolaisia kuin maat toistaiseksi ovat ottaneet.
Kuva:
Guardia Costiera
Blogi

Viisi hyvää linkkiä

Sarjassa esitellään viisi kiinnostavaa ja ajankohtaista uutista, blogitekstiä tai nettisivustoa. Vuorossa pakolaiskampanja, suomalaisten kehitystietämys, äitiyspakkaukset, öljyjätin oikeusjuttu ja miljonääripakolaisen tarina.
Mimosa Hedberg
17.5.2017

1. Kyllästyneitä odottamaan

#SickOfWaiting-kampanja on kypsä odottamaan Euroopan johtajien luvattuja toimia auttaa suurempia määriä pakolaisia. Vuonna 2015 Euroopan maat sitoutuivat ottamaan yli 120 000 pakolaista syksyyn 2017 mennessä, mikä tuntuu jäävän kauniiksi tavoitteeksi. Nyt kansalaisyhteiskuntaa valjastetaan toimiin.

2. Suomalaisilla paras tietämys

Tuore Eurobarometri kartoitti EU-maiden kansalaisten tietämystä kestävän kehityksen tavoitteista. Tässä selvityksessä suomalaiset loistivat, sillä kolme neljästä oli vähintään kuullut globaaleista kestävän kehityksen tavoitteista. Osuus on kasvanut 10 prosenttia edellisvuodesta.

3. Äitiyspakkausta viedään kehitysmaihin

Suomen World Visionin sekä tekstiilejä ja vaatteita valmistuttavan suomalaisyritys Logonetin yhteistä Finnish Baby Aid Kit -laatikkoa aiotaan jakaa Luoteis-Keniassa ja Kakuman pakolaisleirillä. Tarkoitus on vähentää lapsikuolleisuutta kuten Suomessa paketin keksimisen aikaan 80 vuotta sitten.

4. Nigerialainen yhteisö haastoi öljyjätin

Nigerialainen Ikebiri-yhteisö haastoi vastikään italialaisen öljyjätti Enin oikeuteen historiallisessa tapauksessa. Yhteisö hakee korvauksia öljyvahingosta, joka on vaikuttanut suuresti paikallisten elämiin Nigerjoen suistolla.

5. Miljonääripakolainen

Guardian kertoo kiinnostavassa reportaasissa ”miljonääripakolaisen” tarinan. Mesfin Getahun pakeni vainoa Etiopiassa ja saapui Kakuman pakolaisleirille ilman minkäänlaista omaisuutta. Nyt hän pyörittää menestyksekästä bisnestä, joka perustuu luottamukselle ja ystävyydelle.