Blogi

Videoblogi: Mitä kansalaisyhteiskunnalle kuuluu?

"Ei auta, että opettaa ihmisen kalastamaan." Community Development Resource Associationin johtaja Nomvula Dlamini Etelä-Afrikasta vastasi pariin kiperään kysymykseen kansalaisyhteiskunnan haasteista.
Anna-Sofia Joro
12.9.2011

Nomvula Dlamini johtaa Community Development Resource Associationia (CDRA), organisaatioiden kehittämiseen erikoistunutta kansalaisjärjestöä, joka painottaa innovatiivisuutta ja kansalaisyhteiskunnan muutosvoimaa.

Hänen vierailunsa kunniaksi järjestettiin Powerful Civil Society -keskustelutilaisuus.

Keskustelua alustivat myös ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöyksikön ylitarkastaja Matti Lahtinen, Helsingin yliopiston tutkija Henri Onodera sekä Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen. Iltapäivän päätteeksi syntyi vilkasta keskustelua kansalaisyhteiskunnan tilasta.

***

Nomvula Dlamini valotti Etelä-Afrikan tilannetta. Vapaustaistelun aikana voimakkaana seissyt kansalaisyhteiskunta etsii siellä nyt uutta identiteettiä ja paikkaansa kapenevassa julkisessa tilassa.

Kansalaisyhteiskunta on saanut viime aikoina myös paljon aikaan. Yhteiskunnalliset liikkeet ovat esimerkiksi luoneet hallitukselle käyttökelpoisia toimintajamalleja siitä, kuinka kehittää aids-potilaiden hoitoa ja helpottaa kaupunkien köyhien asunto-ongelmia.

Tärkeä muutos on, että siinä missä perinteisesti ainoa tapa olla yhteydessä hallitukseen on ollut protesti, nyt yhteistyö on rakentavaa.

"Liikkeiden voima on suorissa kontakteissa ihmisiin, joiden avulla on mahdollista tarjota toimintamalleja hallitukselle. Tämä on todellista muutosvoimaa ja kansalaisyhteiskunnan toimintaa parhaimmillaan", Dlamini korosti.

Järjestöjen pitää olla luovia.

"Kansalaisyhteiskunta on merkityksellinen ainoastaan, jos se ymmärtää roolinsa innovaattorina. Identiteetin pitää olla selvä, jotta kansalaisyhteiskunta voi kokeilla erilaisia lähestymistapoja ja kaikkein luovimpia tapoja ratkaista ongelmia."

Haasteista suurin on resurssikysymys. Ulkomaisia lahjoittajia ei  juuri enää ole ja Etelä-Afrikan sisäinen rahoitus on hyvin vähäistä. Ja jos sitä saa, agendaa voi olla pakko muokata rahoittajan toiveiden mukaan. Myös valtion ja liike-elämän lähentyminen jättää entistä vähemmän tilaa järjestöille.

Hallitus on perinteisesti tehnyt yhteistyötä vain suurten ja vahvojen järjestöjen kanssa. Myös ne joutuvat pohtimaan rooliaan, sillä niiden toimintaa kyseenalaistetaan jatkuvasti. Yhteys ruohonjuuritasolle saattaa katkeilla ja monet järjestöt ovat kaatuneet rahoituksen puutteeseen tai toiminnan päämäärän hämärtymiseen.

***

Etelä-Afrikasta siirryttiin suomalaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Nomvulaa kiinnosti, miten valtion rahoitus vaikuttaa kansalaisyhteiskunnan toimijoihin Suomessa. Tunnustaako maan hallitus aidosti kansalaisyhteiskunnan itsenäisen roolin?

Matti Lahtinen kuvaili kiinnostavasti kansalaisyhteiskuntamme kehitystä. Monet tekijät, kuten pakollinen koulutus, vuoden 1905 yleislakko, yleinen äänioikeus ja luokkayhteiskunnan mureneminen ovat vaikuttaneet siihen, että järjestöjä kuunnellaan. Pohjoismaissa kansalaisyhteiskunta on aina ollut mukana poliittisessa päätöksenteossa ja nähty tärkeänä osana toimivaa yhteiskuntaa.

"Kansalaisyhteiskunnalla on olennainen rooli Suomen kansakunnan rakentumisessa", totesi myös Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen.

"Suomalaisilla on erilaisia rooleja ja asemia yhteiskunnan jäseninä, minkä ansiosta ymmärrämme muiden näkökulmia ja voimme rakentaa keskinäistä luottamusta ja sosiaalista pääomaa. Aina on kuunneltava muita ja puolustettava vähemmistöjä." Media, puolueet ja eduskunta puolustavat hanakasti kansalaisyhteiskuntaa.

Lappalainen heitti keskusteluun ajatuksen, onko kansalaisyhteiskunnan pahin vihollinen sittenkin kansalaisyhteiskunta itse.

"Pystymmekö noudattamaan omia sääntöjämme vai olemmeko ajaneet itsemme kultaiseen häkkiin samalla, kun olemme päässeet päättäjien pöytiin?"

***

Runsaasti keskustelua herätti nuorten osallistuminen tai osallistumattomuus kansalaisyhteiskunnan toimintaan.

Henri Onodera on tutkinut kansalaisaktivismia erityisesti Egyptissä, jossa anti-autoritaarinen liike on leviämässä yhä laajemmin yhteiskunnan yksiköihin. Nuorilla on siellä(kin) ratkaiseva rooli.

"Nuoruutta pitäisi pohtia ikää laajemmin sosiaalisena ja kulttuurisena kokemuksena, joka eroaa jokaisessa yhteiskunnassa", Onodera muistutti.

Nuorilla on upeita ideoita ja he tekevät luovia juttuja - ne eivät vain juuri näy julkisessa tilassa.

Nuorten sitoutuminen on nykyään lyhytjänteistä, he osallistuvat mieluummin lyhytkestoisiin kampanjoihin ja konkreettiseen toimintaan. Nuoret saattavat pitää järjestötyötä taakkana, eivätkä välttämättä tarvitse instituutioiden resursseja.

Yksi pohdinnan aihe on, laiskistuttaako hyvinvointiyhteiskunta lapsensa vai tuntuvatko ongelmat liian isoilta tartuttaviksi. Entä mikä voisi olla tulevaisuudessa nuoria kokoava ongelma, ehkäpä ilmastonmuutos?

Nuoriin tulisi ottaa yhteys heitä kiinnostavien asioiden kautta. Kuluttajan ja kansalaisen identiteetin välissä ponnistelevalle nuorelle pitäisi tarjota vaihtoehtoisia tapoja osallistua. Sitä parempi, mitä nuorempana ihmiset ymmärtävät vaikutusvaltansa ja saavat vaikuttamisen kokemuksia. Solidaarisuus ei ehkä ole kuollut, se vain tulee esiin uusin tavoin.