Kuva:
Kepan arkisto
Blogi

Video: Ovatko suomalaiset kovasydämisiä? Eivät – tässä todiste.

Suomalaisilla on valikoiva muisti. Muistamme hyvin, kuinka Suomi sotien jälkeen ylpeästi kieltäytyi Yhdysvaltain Marshall-avusta ja kuinka sisukkaasti maksoimme Neuvostoliitolle sotakorvaukset viimeistä penniä myöten - ainoana maana maailmassa.
Laura Häkli
13.4.2015

Vähemmän hohdokasta on muistella, että Suomi itse oli kehitysavun kohde vain noin viisikymmentä vuotta sitten. Amerikassa Unicefin vapaaehtoiset keräsivät rahaa ovelta ovelle kiertäen, ja varat lähetettiin sodan runtelemaan Eurooppaan.

Unicefin pahvilaatikoissa rahdattiin myös suomalaisperheille säilykkeitä ja maitopulveria, ja moni vastasyntynyt käärittiin Unicefin lahjoittamaan flanelliin. Vielä 1960-luvulla Suomi sai Maailmanpankilta kehityslainoja esimerkiksi teiden rakentamiseen ja teollisuuden kehittämiseen.

Vaikka 1960-luvun Suomi oli tämän päivän Suomeen verrattuna rutiköyhä, jo silloin meissä heräsi halu auttaa muita. Virallisesti Suomen kahdenvälinen kehitysyhteistyö alkoi, kun aloimme tukea vasta itsenäistynyttä Tansaniaa. Noista ajoista suomalaiset muistavat presidentti Kekkosen kapuamisen taatelipalmuun mutta tuskin Kekkosen suurta ajatusta siitä, että hänestä köyhempien auttaminen on suomalaisten ”kunniavelvoitus”.

* * *

Näissä vaaleissa kehitysyhteistyö on noussut esille vain listattaessa leikkauskohteita – eikä suurilla puolueilla ole ollut halua puolustaa kehitysyhteistyön tärkeyttä. Kunniavelvoitus tuntuu ajatuksena vanhanaikaiselta, vaikka se on ajankohtaisempi kuin koskaan. Globaalissa taloudessa olemme monella tavalla riippuvaisia kehitysmaista.

Suuri osa käyttämistämme luonnonvaroista ja halvoista vaatteistamme tulee etelästä, ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista kärsivät erityisesti maailman köyhät. On yksinkertaisesti oikeudenmukaista, että kannamme vastuuta ja osallistumme talkoisiin.

Näin suuri osa suomalaisista haluaakin tehdä. Siitä huolimatta, että kehitysyhteistyö nousee säännöllisin väliajoin otsikoihin jonkin yksittäisen väärinkäytöksen takia tai vaikka monet pyrkivät kyseenalaistamaan avun merkitystä, enemmistö kansasta kannattaa tukea köyhemmille. Vuodesta toiseen kehitysyhteistyö saa asennekyselyissä ällistyttävän hyviä kannatuslukuja.

* * *

Ulkoministeriön viime kesänä teettämän tuoreimman kyselyn mukaan 82 prosenttia suomalaisista kertoo pitävänsä kehitysyhteistyötä tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Se on enemmän kuin Ilveksen ja Tapparan yhteenlaskettu kannatus Tampereella - ja kertoo siitä, miten kansainvälinen solidaarisuus yhdistää ihmisiä yli puoluerajojen.

Valtion kehitysyhteistyö ei edes monelle riitä. Sadattuhannet suomalaiset lahjoittavat jo nyt rahaa tai tekevät vapaaehtoistyötä köyhien maiden ihmisten hyväksi. Suomessa on yli 300 kehitysyhteistyötä tekevää järjestöä, ja iso osa suomalaisista kuuluu johonkin kehitysyhteistyötä tekevään yhdistykseen. Vapaaehtoisen kehitysyhteistyön juuret ulottuvat vielä paljon valtionapua pitemmälle: järjestöjen kautta kehitysyhteistyötä on tehty jo noin 150 vuotta.

Kansakuntana olemme kaikkea muuta kuin kovasydämisiä. Meillä on halu auttaa. Toivottavasti se on myös sunnuntaina valittavilla kansan edustajilla.

Kirjoittaja on Kepan kampanja- ja viestintäjohtaja.