Blogi

VGK-tukien hallinnon siirrossa takapakkia

Jo lähes vuoden valmisteilla ollut kehitysviestintä- ja globaalikasvatustukien (VGK) ja matkatukien hallinnon siirto ulkoministeriöltä Kepalle on kokenut yllättävän takaiskun, kun Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on todennut pitävänsä siirtoa perustuslain vastaisena.
Timo Lappalainen
6.5.2013

Viraston toistaiseksi julkistamattoman väliraportin mukaan tukien kaltaisen julkisen hallintotehtävän siirtäminen vaatisi erillisen lain.

Kepan ministeriöstä saaman tiedon mukaan ministeriö selvittää kysymystä tarkastusviraston kanssa ja päätöksiä tehdään kesäkuussa.

VTV:n kanta ainakin hidastaa siirtämisen alkuperäistä aikataulua, ellei keskeytä projektia kokonaan.

Ulkoministeriö lakkautti matkatukihakemusten vastaanottamisen 15.4.2013. Kepan oli tarkoitus aloittaa konferenssimatkatukien ja hankevalmistelumatkatukien käsittely 1.6.2013 lähtien ja järjestää VGK-tuen hakukierros alkusyksystä 2013.

Nähtäväksi jää, miten tuet järjestöille jatkossa jaetaan. Kepa edellyttää, että tukia järjestöille tulee olla tarjolla myös syksyllä 2013, eivätkä järjestöt saa joutua viivästyksen sijaiskärsijöiksi.

Kepa tiedottaa järjestöille tilanteen etenemisestä heti kun lisätietoja on tarjolla.

Lisätietoja:

Timo Lappalainen
Toiminnanjohtaja
050 317 6700

Auli Starck
Järjestökoordinaattori
050 317 6715

 

Tekstiä on muokattu 8.5.2013