2017-05-rahanpesu
Kuva:
moogs
Flickr
Blogi

Uusi laki jättämässä omistusten avoimuuden puolitiehen - taas

Suomeen on tulossa julkinen rekisteri yritysten todellisista omistajista. Valitettavasti eduskunnan hallintovaliokunta hyväksyi eilen niin suppean edunsaajan määritelmän, että suuri osa omistuksista jää piiloon.
Lyydia Kilpi
19.5.2017

Hallintovaliokunta hyväksyi eilen mietinnön, jolla toimeenpannaan rahanpesun vastainen direktiivi. Suomeen ollaan sen myötä perustamassa julkinen rekisteri yritysten todellisista edunsaajista.

Valitettavasti esitys vilisee porsaanreikiä, jotka mahdollistavat omistusten piilottelun jatkossakin:

  • Todellisena edunsaajana pidetään ainoastaan henkilöitä, jotka omistavat suoraan tai välillisesti yli 25 prosenttia yrityksestä. Tämä mahdollistaa omistusten piilottamisen helposti esimerkiksi hajauttamalla omistukset perheenjäsenten kesken.
  • Kaiken lisäksi, jos edunsaajaa ei tunnisteta, ilmoitetaan edunsaajaksi yhtiön hallitus tai johtohenkilöitä. Näin todelliset omistajat jäävät kokonaan piiloon.
  • Yritysten tarvitsee toimittaa tiedot kaupparekisteriin vasta heinäkuussa 2020. Kolmeen vuoteen tietoja ei siis ole saatavilla.

Mietintö sisältää löysän lausumaehdotuksen, jossa pyydetään hallitusta tarkastelemaan omistusrajaa uudestaan, jos EU:ssa sovitaan rahanpesudirektiivin päivityksestä. Jos rajaa lasketaan EU:n tasolla, on Suomi joka tapauksessa velvoitettu tekemään saman myös kansallisesti.

EU:n selän taakse piiloutuminen osoittaa selkärangattomuutta ja hallituksen haluttomuutta edistää kattavaa omistusten avoimuutta. Tämänhän hallintarekisterilakikin jo osoitti.

Lue lisää aiheesta Kepan tietoiskusta Yritysten todelliset edunsaajat päivänvaloon.