Blogi

Uudistuksia juuri avautuneessa viestintä- ja globaalikasvatushaussa

Mitä uutta on juuri avautuneella viestintä- ja globaalikasvatushankkeiden hakukierroksella? Mistä ulkoministeriön puolelta tulevista painotuksista on hyvä olla tietoinen omaa hanketta suunnitellessa?
Anni Vihriälä
21.4.2016

Ulkoministeriö on yhdenmukaistanut kansalaisjärjestöille suunnattuja kehitysyhteistyön määrärahojen instrumentteja. Tämä näkyy ulkoministeriön sivuilta löytyvissä ehdoissa, ohjeistuksissa ja käytännössä myös hakulomakkeiden logiikassa. VGK-tukea koskevat monet samat painotukset kuin kehitysyhteistyön hankehakuakin. Kehitysyhteistyön hankehaun uudistuksiin voi tutustua Kepan tuoreessa jäsenblogissa.

***

Myös VGK-hankkeiden tulee edistää Suomen kehityspoliittisia tavoitteita, hankkeen toiminnoista ja viesteistä tulee heijastua kehitysmaanäkökulma ja hankkeen on oltava vähintään ihmisoikeussensitiivinen eli ihmisoikeudet huomioiva.

Sekä hakijoiden että hankkeiden arvioinnin pohjana käytettävät kriteerit on nyt kirjoitettu auki ohjeistuksissa. Hakijaa arvioidaan järjestön kapasiteetin, asiantuntemuksen sekä kumppanuuksien perusteella. Tulosajattelu korostuu hankkeiden arviointikriteereissä. Tervetuloa pureksimaan tulosajattelua oman hankkeesi kannalta Kepan viestintä ja globaalikasvatus: opi tunnistamaan hankkeen tulokset –koulutukseen 3. toukokuuta.

Tuloksellisuuden lisäksi hankkeiden arvioinnin perusteiksi nostetaan esiin myös muun muassa kestävyys, uusien kohderyhmien tavoittaminen ja yhteys opetussuunnitelmiin, joissa globaalikasvatuksen rooli on vahvemmin mukana kuin aikaisemmin.

***

Hakukierroksen 2017–2018 painotuksia ovat Agenda 2030 ja kestävän kehityksen tavoitteet, pakolaiskriisin syiden käsittely sekä yhteishankkeet muiden toimijoiden kanssa, mukaan lukien järjestöjen ja yritysten välinen yhteistyö.

Toistaiseksi auki on vielä, paljonko tukea on jaettavana. Käytettävissä olevan määrärahan lopullinen suuruus varmistuu vasta, kun eduskunta on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion.

Muutoksia hakukierrokselle ovat haun järjestäminen joka toinen vuosi, takautuvat maksatukset sekä omarahoitusosuuden muutokset. VGK-haku tullaan kehitysyhteistyön hankehaun mukaisesti järjestämään jatkossa joka toinen vuosi eli seuraava haku on vuonna 2018.  VGK-tukea voi hakea yksi- tai kaksivuotisille hankkeille. Myös viestintähankkeet voivat olla kaksivuotisia. Tarve hankkeen kaksivuotisuudelle on perusteltava hyvin. Koska ensi vuosi on välivuosi haussa, voi tukea hakea nyt myös yksivuotisille hankkeille, jotka toteutetaan vuonna 2018.

Uutena elementtinä sekä VGK- että kehitysyhteistyöhankehakuihin tulivat tänä vuonna takautuvat maksatukset. Takautuvalla maksatuksella tarkoitetaan , että ulkoministeriö maksaa viimeisenä hankevuonna 10 prosentin hanketuen osuuden vasta takautuvasti siinä vaiheessa kun järjestön toimittama loppuraportti on hyväksytty. Omarahoitusosuus puolestaan nousee aikaisemmasta 7,5 prosentista 10 prosenttiin. Toinen periaatteellisestikin iso muutos omarahoitusosuuteen on se, että vapaaehtoistyötä ei voi enää laskea mukaan omarahoitukseen.

Hanketukihakemuslomake noudattelee pitkälti edellisen hakukierroksen linjoja. Uutena lomakkeeseen on muun muassa tullut lähtötason kuvaaminen sekä muutamia termejä on vaihdettu tulosketjua selkeämmin noudattelevaksi. Tuttuun tapaan lomakkeen voi täyttää myös englanniksi, vaikka lomakepohja löytyykin vain suomeksi ja ruotsiksi.

Kepa järjestää tuttuun tapaan viestintä ja globaalikasvatushankeneuvontaa 16.5.–3.6. Ilmoittautuminen alkaa 2. toukokuuta. Viestintä- ja globaalikasvatustuen haku on avoinna 15.4.-8.6.