Blogi

Turvallisuuden vai kehityksen ehdoilla?

Kysymys järjestöjen roolista rauhantyössä herättää monimuotoista keskustelua.
Hilkka Jokinen
17.3.2011

Jokainen kouluvuosi vähentää miesten riskiä osallistua aseelliseen konfliktiin noin 20 prosenttia, Pelastakaa lapset ry arvioi.

Kansalaisjärjestöt ovat perinteisesti vahvoilla nimenomaan koulutussektorilla, mutta mikä on järjestöjen rooli rauhantyössä laajemmin? Mitä järjestöt voivat tehdä, jottei AK47 enää jatkossa olisi ”nuoren, vihaisen afrikkalaismiehen luottokortti”, kuten Ulkoministeriön kehityspoliittinen neuvonantaja Olli Ruohomäki tämänhetkistä tilannetta kuvailee.

***

Kepa järjesti helmikuussa keskustelutilaisuuden, jossa Ruohomäki, kehitysmaatutkimuksen professori Juhani Koponen sekä tutkijatohtori Riina Isotalo johdattivat järjestöjen edustajat pohtimaan rauhantyön monimuotoisuutta.

Teemaa tarkasteltiin helmikuussa myös ulkoministeriön seminaarissa kansalaisyhteiskunnan roolista rauhanrakentamisessa ja rauhanvälityksessä.

Historiallisen kontekstin ja poliittisten jännitteiden ymmärtämisen tärkeys nousi keskusteluissa esiin useaan otteeseen. Koponen muistuttaa järjestöjä siitä, että konflikteihin johtavat tekijät ovat poliittisia, eivätkä siten ratkaistavissa kehitysyhteistyöllä

Riina Isotalo on samaa mieltä ja huomauttaa, että konfliktialueille suunnattu kehitysapu saattaa myös sopeuttaa ihmisiä elämään väkivallan keskellä, eikä apu sen vuoksi välttämättä edistä ratkaisun löytymistä.

***

Ulkoministeri Stubb tuo esiin toisenlaisen näkökulman. Hän visioi Suomesta ”rauhanvälityksen suurmaata”. Meillä on jo rauhanvälittämisen ammattilaisia, kuten Ahtisaari ja Haavisto. ”Yhdessä voimme rakentaa tästä ison, kansallisen projektin.”

Stubbin mukaan Suomeen tulisi perustaa vakausrahasto tai nopean toiminnan rahasto samaan tapaan kuin esimerkiksi Alankomaissa ja Tanskassa on tehty. Rahasto mahdollistaisi nopean ja joustavan reagoinnin kriisitilanteissa; toimintojen mahdollinen ODA-kelpoisuus määriteltäisiin jälkikäteen.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Väyrynen on Stubbin kanssa eri linjoilla: seuraavassa hallitusohjelmassa tulisi käsitellä rauhantyötä kokonaisuudessaan, ei keskittyä ainoastaan rauhanvälittämiseen. Laaja turvallisuuskäsite vahvistaa turvallisuuden, kehityksen ja ihmisoikeuksien keskinäisen yhteyden. Väyrynen ei kannata vakausrahaston perustamista, vaan katsoo, että rauhantyön tulee olla osa ODA-rahoitteista kehitysyhteistyötä.

***

Kehityspoliittisesta näkökulmasta järjestöillä on siis tärkeä rooli rauhanrakentamisessa. ”Hauraissa valtioissa järjestöt pystyvät luomaan luottamusta ja auttamaan peruspalveluiden turvaamisessa”, toteaa kehityspoliittisen osaston päällikkö Jorma Julin.

Olli Ruohomäki täydentää, että yhteisöpohjainen kumppanuustoiminta tuo helpotusta konfliktialueella elävien siviilien arkeen: ”kansalaisjärjestöt täyttävät katvealueita, joissa valtiollisia toimijoita ei ole”.

Jouni Hemberg Kirkon Ulkomaanavusta kertoo, että he joutuvat usein ottamaan valtiolle kuuluvan roolin peruspalveluiden turvaamisessa. Tällä hetkellä KUA pyrkii muun muassa turvaamaan peruselinehtojen, kuten ruoka- ja vesihuollon toimivuutta Sudanissa, Somaliassa ja Haitissa.

Jälleenrakennuksessa järjestöjen rooli on Hembergin mukaan huomattavasti monimutkaisempaa. Läsnäolon tavoitteet eivät aina ole selkeitä, kun heikoilla valtioilla ei ole vahvaa visiota kehityksensä suunnasta. Isotalo korostaakin järjestöjen vastuuta oman ydinosaamisensa kartoittamisessa: ”järjestön tulisi keskittyä siihen, minkä se osaa parhaiten”.

***

Keskusteluissa nousi esille kaksi konkreettista parannusehdotusta: neuvotteluihin ja toimintaan pitää saada mukaan sekä naiset että diasporat.

Elizabeth Rehn huomautti, että tälläkin hetkellä käynnissä on useita rauhanneuvotteluita, joissa puolet väestöstä – eli naiset – on suljettu niiden ulkopuolelle. Hän kannustaakin järjestöjä pitämään tasa-arvokysymykset esillä kaikessa toiminnassaan.

Suomalaiset järjestöt voisivat huomioida työssään paremmin maahanmuuttajien tietotaidon. Suomen Somalia-verkoston edustaja Abdirizaq Hassan painottaa, että Somalian diaspora on Suomessa hyvin koulutettua ja aktiivista. Heillä on rauhantyön kannalta arvokasta taustaosaamista ja he voivat tuoda uusia näkökulmia Suomessa tehtävään järjestötyöhön.