Blogi

Tuo järjestösi Mahdollisuuksien torille!

Mahdollisuuksien torit ovat kaikille avoimia ilmaistapahtumia. Toreilta löytyy tiukkaa asiaa maailman tilasta, paikallisia järjestöjä sekä värikästä karnevaalitunnelmaa.
Anu Tyvijärvi
20.2.2013

Torien tavoitteena on lisätä paikkakuntalaisten kiinnostusta globaaleihin kehityskysymyksiin ja tarjota keinoja vaikuttaa oikeudenmukaisen maailman puolesta. Tänä vuonna torien yhteisenä teemana ovat ihmisoikeudet.

Mahdollisuuksien toreilla sadat kansalaisjärjestöt esittelevät toimintaansa, tuovat esille köyhyyden ja epätasa-arvon syitä sekä tarjoavat keinoja yksittäisille ihmisille vaikuttaa.

Mahdollisuuksien torit ovat näyteikkuna kaikenlaisille järjestöille ja oiva tapa saada uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Globaaleihin kysymyksiin keskittyvien järjestöjen lisäksi esillä on muun muassa urheilu-, lapsi-, nuoriso-, monikulttuurisuus-, terveys- ja kulttuurijärjestöjä. Toreilla järjestöt voivat paitsi esitellä toimintaansa paikkakuntalaisille, myös tavata toisiaan ja löytää uusia yhteistyömuotoja.

Kävijöille tapahtumat tarjoavat elämyksiä, uusia näkökulmia sekä mahdollisuuksia vaikuttaa. Toreilla voi osallistua kampanjoihin tai löytää itselleen mielekästä toimintaa pidemmäksikin aikaa. Mahdollisuuksien toreilla voi nauttia värikkäästä tunnelmasta ja monenlaisesta ohjelmasta musiikkiesityksistä työpajoihin ja paneelikeskusteluihin.

Mahdollisuuksien tori -tapahtuma järjestetään vuosittain noin 20 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Paikalliset järjestöt suunnittelevat ja toteuttavat torin yhdessä. Valtakunnallista Mahdollisuuksien tori -verkostoa koordinoi Kepa ry. Ota yhteyttä oman paikkakuntasi toria koordinoivaan tahoon ja kysy lisää! Lisätietoja saat myös Kepan Mahdollisuuksien tori -koordinaattorilta Anu Tyvijärveltä: info@mahdollisuuksientori.fi, 050 317 6737.

Vuoden 2013 varmistuneet toripäivät ovat:

  • Lahti 28.4.
  • Porvoo 17.5.
  • Espoo 18.5.
  • Joensuu 18.5.
  • Lieksa 18.5.
  • Vaasa 18.5.
  • Vantaa 18.5.
  • Kajaani 18.5. (alustavasti)
  • Kuopio 25.5.
  • Oulu 25.5.
  • Lappeenranta 2.6.
  • Pori 20.7.
  • Hämeenlinna 10.-11.8.
  • Rovaniemi 6.9.
  • Savonlinna 21.9.
  • Lisäksi Mahdollisuuksien tori järjestetään Hyvinkäällä, Jyväskylässä, Kouvolassa,  Maarianhaminassa, Mikkelissä, Seinäjoella, Tampereella ja Turussa.