0,7 ruisleipäpalasia korissa
Kuva:
Hanna Vaittinen
Kepa
Blogi

Tunteita ja tuloksia

Kehitysjärjestöjä vaaditaan yhä enemmän kertomaan konkreettisia tuloksia työstään. Välillä vaikuttamistyötä tekevän on kuitenkin hyvä miettiä myös tunnetta, joka aikaansaa jotain tärkeämpää kuin numeroita.
Anna-Stiina Lundqvist
24.10.2018

”Vastarinta lähtee usein irrationaalisista ihmisistä, esimerkiksi Nelson Mandelasta.” 

Näin totesi taloustieteen professori Kaushik Basu YK-konferenssin puheenvuorossaan syyskuussa. Tämä mielessäni jäin pohtimaan sitä, millainen merkitys tunteilla on vaikuttamistyössä.

Kehitysjärjestöjä vaaditaan yhä enemmän ilmoittamaan konkreettisia tuloksia työstään. Me vaikuttamistyöntekijätkin laskemme niitä – kuinka monta päättäjätapaamista, lehtikirjoitusta tai lausuntoa on tullut tahkottua.

Välillä kuitenkin pitäisi pysähtyä pohtimaan sitä, miksi teemme työtämme. Miettiä tunnetta, joka aikaansaa jotain tärkeämpää kuin numeroita.

Ei auta, vaikka tapaisit viisikymmentä päättäjää, jos sanomasi on paperista luettu, kohtaaminen kummallekin pakkopullaa ja lopputulos on rasti tehtävälistassa.

Sen sijaan yksikin innostunut, uskottava keskustelu juuri oikean henkilön kanssa voi johtaa päättäjän vastavuoroiseen omistautumiseen asialle ja peräänantamattomaan politiikantekoon hyvien asioiden puolesta.

* * *

Vaikuttamistyöhön kuuluva kirjoittaminen  vaatii onnistuakseen inspiraation – halun seurata aikaa, tarttua itselle läheiseen teemaan ja tuottaa tekstiä niin, että joka sanasta näkyy aiheen olevan tekijälle tärkeä.

Päivittäin kohtaamasi ihmiset ovat tavattoman tärkeitä. Onko yhteisösi sellainen turvallinen tila, jossa voit nostaa esille uusiakin avauksia vailla pelkoa lyttäämisestä?

Iloitsevatko toiset näkymisestäsi ajatellen, että se ei ole heiltä pois, vaan osa isompaa kuvaa, jossa maailmasta tehdään yhdessä taas hieman oikeudenmukaisempi paikka? Saatko apua, kehuja, ideoita ja rakentavaa palautetta ulostuloistasi ja ylipäänsä siitä, että jaksat ja yrität?

Tämä kaikki on ydintä, joka tekee vaikuttamisesta onnistunutta ja siinä sivussa myös aidosti tuloksekasta. Kansalaisjärjestöalalla ei ammattilaisista kilpailla ainakaan palkalla, vaan työmotivaation on lähdettävä syvempää.

* * *

Minua motivoi vuosien takainen kohtaaminen eräässä maailman köyhimmässä maassa. Suomalaisjärjestön ammattikoulutushankkeeseen osallistui kampaajaksi opiskellut Maryam, jonka kanssa vietettyyn hetkeen palaan ajatuksissani edelleen usein.

Maryam oli menettänyt hiljattain päättyneessä sisällissodassa koko perheensä. Hän oli joutunut elättämään itseään prostituutiolla varhaisteini-iästä saakka, ja tuli raskaaksi. Kolmevuotiaalla Precious -tyttärellä oli  aliravitsemuksesta kertova turvonnut vatsa, malariakuumeesta kiiltävät silmät ja äiti, jolle hän oli kaikki kaikessa.

Ammattikoulutukseen kuului yksi lämmin ateria päivässä. Opettaja kertoi, että Maryam jätti suuren osan omasta ruuastaan syömättä ja kävi kaapimassa muiden lautasilta tähteet viedäkseen  ne lapselleen.

Maryamilla ei ollut lainkaan sitä sosiaaliturvaa, joka kehittyvissä maissa pelastaa köyhän eli perhettä. Hänellä oli kuitenkin Precious, joku jota rakastaa ja joka rakasti.

Kampaajakoulutuksen ja sen jälkeen annetun pienen, yrityksen perustamiseen tarkoitetun pesämunan avulla Maryamilla oli viimein mahdollisuus ansaita elanto itselleen ja lapselleen.

Olen kiitollinen siitä, että Maryam uskoi minulle henkilökohtaisen tarinansa. Tämä äiti ja hänen tyttärensä ovat minun syvin syyni tehdä työtäni.