Me välitämme -mielenilmaukseen 8.9.2015 osallistui yli tuhat ihmistä. Kehitysyhteistyöministeri Lenita Toivakalle luovutettiin 41 271 suomalaisen allekirjoittama vetoomus kehitysyhteistyön rajuja leikkauksia vastaan
Kuva:
Veikko Somerpuro/Kepa
Blogi

Tilastokikkailun riemuvoitto

Torstai 17.12. oli synkkä päivä suomalaiselle kehitysyhteistyölle, kun hallituksen kaavailemat kehitysyhteistyöleikkaukset hyväksyttiin eduskunnassa muutoksitta. Näin ollen Suomen kehitysyhteistyömäärärahat tulevat ensi vuonna kattamaan arviolta noin 0,35 prosenttia bktl:stä, mikä on merkittävä pudotus sekä tämänvuotisesta 0,6 prosentin tasosta että 0,7 prosentista, johon Sipilän hallituskin on hallitusohjelmansa mukaan ”pitkällä aikavälillä” sitoutunut.
Nelli Sinisaari
21.12.2015

Kansalaisjärjestöt, poliitikot ja kansalaiset ovat pitkin syksyä pyrkineet vakuuttamaan hallitusta kehitysyhteistyöleikkausten järjettömyydestä ja haitallisuudesta. Jopa YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon kritisoi painavin sanoin Suomen leikkauslinjaa vieraillessaan Helsingissä 9.12. Pääsihteeri kehotti Suomea pitämään sitoumuksensa ja panostamaan kehitysyhteistyöhön, jolla aidosti vaikutetaan maailman globaalien ongelmien alkulähteisiin.

Hallituspuolueet päättivät kuitenkin viitata kintaalla vaatimuksille päätöstensä kohtuullistamisesta ja globaalin vastuun kantamisesta. Kansalaisjärjestöiltä ja monenkeskisestä kehitysyhteistyöstä leikataan leijonanosa – leikkuriin joutuivat muun muassa YK-järjestöt, kuten UNEP ja Unicef.

Tilastokikkailu näyttääkin olevan hallitukselle tärkeämpää kuin toimiva, määrätietoinen ja  vastuullisesti tehty kehitysyhteistyö. Finnfundin rahoituksen kasvattamista 130 miljoonalla eurolla perusteltiin sillä, että kehitysrahoituslaitoksen kautta käytetyt varat voitaisiin tilastoida sijoitukseksi, ei menoksi, ja näin valtionvelka kasvaisi vähemmän.

Tilastokeskus ilmoitti 2.12., että hallituksen esittämä näkemys on virheellinen. Tilastokeskuksen mukaan Finnfundin rahoitus kirjataan muiden tavoin menoksi, ei siis sijoitukseksi. Vastareaktiona Tilastokeskuksen linjaukseen ulkoministeriö ilmoitti heti seuraavana päivänä valmistelevansa ”vaihtoehtoisen tavan tukea kehitysmaihin suuntautuvia investointeja”.

Olennaista ei siis vaikuta olevan se, mitä kehityspolitiikalla tehdään tai saadaan aikaan kehitysmaissa, vaan se, että rahoituksen painopistettä saadaan siirrettyä kansalaisyhteiskunnan toimijoilta kohti yksityistä sektoria. Yksityisen sektorin saaminen mukaan kehitysyhteistyöhön on varmasti osaltaan hyväkin kehityskulku, mutta sen ei tulisi tapahtua kurjistamalla kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksia.

Tänä jouluna minulla onkin vain yksi toive joulupukille: Toivon, että ensi vuonna ne skeptisemmätkin päättäjät ymmärtäisivät, että meillä on sekä velvollisuus että mahdollisuus osallistua maailman köyhimpien tukemiseen. Taloudellisesti niukkoina aikoina punnitaan päättäjien arvot tavallistakin tiukemmin – toivottavasti ensi vuonna saamme nähdä suoraselkäisiä, vastuullisia ja oikeudenmukaisia päätöksiä numeroilla kikkailun sijaan.