Blogi

Tarjolla vain pieniä voittoja

Neuvottelut Euroopan uusista, vuoteen 2030 ulottuvista ilmasto- ja energiatavoitteista ovat loppusuoralla. Tavoitteista päätetään EU-huippukokouksessa tämän viikon torstaina ja perjantaina, 23.–24.10.2014.
Tuuli Hietaniemi
21.10.2014

Kepa on vaatinut Suomea osana Euroopan unionia sitoutumaan merkittävästi tiukempiin tavoitteisiin, kuin mitä neuvottelupöytiin on lopulta tuotu.

Jotta EU pyrkisi todella hillitsemään ilmastonmuutosta tavalla, joka on linjassa ilmastotieteen ja -oikeudenmukaisuuden kanssa, se sitoutuisi vähintään 55 prosentin kokonaistavoitteeseen, uusiutuvan energian käytön lisäämiseen vähintään 45 prosentilla sekä energiatehokkuuden parantamiseen vähintään 40 prosentilla. Näin ei näytä käyvän.

***

On todellinen pettymys, ettei EU tartu tilaisuuteen parantaa mahdollisuuksiaan siirtyä uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden eturintamaan. Jo komission oma vaikuttavuusarvio viime keväältä osoitti, että tiukemmat tavoitteet toisivat maanosaan runsaasti työpaikkoja ja johtaisivat esimerkiksi ilmansaasteista välillisesti johtuvien sairauksien vähenemiseen. Tämä toisi mukanaan miljardisäästöjä.

Nykyesitykseen eivät ole pettyneitä vain järjestöt, vaan tiukempia tavoitteita ovat peräänkuuluttaneet esimerkiksi Saksa ja Tanska, sekä vakaata ja ennakoitavaa toimintaympäristöä kaipaavat yritykset. Myös EU-parlamentti asettui helmikuussa tukemaan kolmea erillistavoitetta.

Pelissä on myös EU:n uskottavuus kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Vuodelle 2030 asetetut tavoitteet luovat pohjan sille, mitä unionilla on tarjota YK:n huippukokouksissa Limassa joulukuussa sekä Pariisissa vuonna 2015. Muilta on turha odottaa suuria avauksia, jos omissa tavoitteissa ei ole selkeää pelivaraa.

***

Pientä lohtua on löydettävissä siitä, että loppuviikon päätöksiin voi vielä – hieman – vaikuttaa. Vaikka suuria voittoja tuskin on luvassa, on tavoitteiden hienosäädössä pelivaraa.

Aivan viime metreille saakka avoinna ovat kysymykset siitä, kirjataanko Euroopan unionin sisäiseksi päästövähennystavoitteeksi vaatimaton 40 prosenttia, vai jätetäänkö tavoitteeseen nostovaraa sopimalla "vähintään" 40 prosentin vähennyksestä. Pieni parannus on mahdollinen myös uusiutuvan energian tavoitteeseen, jossa neuvotellaan 27 ja 30 prosentin vaihtoehdoista. Lisäksi väännetään kättä siitä, tulisiko uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden tavoitteiden olla sitovia.

Suomi ei tähän mennessä ole osoittanut neuvotteluissa kunnianhimoa, vaan on tyytynyt tavoitteisiin, jotka ovat valikoiman heikoimmasta päästä. Nyt onkin oiva hetki heittää pääministeri Stubbille kolme pointtia, joilla EU:n ilmastotavoitteita voisi hilata astetta siedettävämmälle tasolle. Lähetä vetoomus Globbarien sivuilla.