Blogi

Tansania-tietoutta jaettiin Kepassa

Tansaniassa työskentelevät kansalaisjärjestöt kohtasivat Kepan Tansanian-maatoimiston väkeä viime maanantaina.
Topi Kanniainen
14.3.2012

Kohtaamiseen tavoitteena oli saattaa Kepan Tansania-osaamista ja tietoutta suomalaisten järjestöjen käyttöön. Paikalle saapui 11 järjestöä kuulemaan Tansanian kansalaisyhteiskunnan uusimpia kuulumisia ja verkostoitumaan keskenään.

Paikalla oli vahva edustus Kepan Tansanian maatoimistosta. Kepalaiset kävivät omissa puheenvuoroissaan läpi Tansanian poliittisen ilmapiirin kehitystä ja Tansanian järjestökentän haasteita ja mahdollisuuksia.

Tilaisuudessa keskusteltiin muun muassa siitä, kuinka Tansanian poliittinen ilmapiiri on avautunut viime vuosina. Järjestöillä on hiukan enemmän tilaa toimia, vaikka muutama kansalaisjärjestö onkin asetettu toimintakieltoon viime vuosina.

”Perustavanlaatuinen ongelma on kansalaisyhteiskunnan ja hallituksen välisen luottamuksen puute”, yleisöstä kommentoitiin.

***

Tansanian vientivetoinen talous on kasvanut viime vuosina ripeää tahtia, mutta Tansaniassa mietitään, kuinka esimerkiksi voimakkaasti kasvaneen kaivosteollisuuden luoma talouskasvu saataisiin hyödyttämään paikallisia. Lisäksi paikalliset kansalaisjärjestöt työskentelevät muun muassa koulutusjärjestelmän ongelmien ja hallinnon läpinäkyvyyden lisäämisen parissa.

Yleisön ja puhujien kommenteissa esille nousi, että merkittävä osa kehitysyhteistyöjärjestöjen rahoituksesta tulee Tansanian ulkopuolelta, muun muassa Euroopasta. Osa tilaisuuden keskustelijoista oli huolestunut siitä, että Tansanian kehitysyhteistyöhankkeiden agenda määritellään liikaa ulkopuolelta, eikä paikallisten tarpeita kuunnella tarpeeksi.

"Käyttäkää korvianne, kun suunnittelette projekteja tansanialaisten kanssa", Jenna Kettunen Kepan Tansanian maatoimistosta neuvoi.

***

Paikalla oli myös Suomi-Tansania-seura, joka esitteli uusia tietokantaprojektejaan. Järjestö kertoi vähentäneensä omia kehitysyhteistyöhankkeitaan ja keskittyneensä enemmän tiedon tuottamiseen ja diasporan asiantuntemuksen tarjoamiseen Suomessa.

Järjestö työskentelee parhaillaan edistääkseen sitä, että ulkomailla asuvien tansanialaisten kokemuksia ja tietotaitoa saataisiin paremmin kansalaisjärjestöjen käyttöön. Pelkästään Suomi-Tansania-seuran parissa on runsaasti ammatillista osaamista ja tietoa, josta suomalaiset kansalaisjärjestöt voisivat hyötyä. Diasporan osaamisen hyödyntäminen on mainittu myös uudessa kehityspoliittisessa toimenpideohjelmassa.