Blogi

Syyskokouksessa Kepan nimi muutettiin Kepaksi

Hallituksen ja puheenjohtajiston lisäksi syyskokous hyväksyi Kepalle uuden kuusivuotisen strategian sekä teki sääntömuutoksia.
Esa Salminen
26.11.2011

Kepan puheenjohtajaksi vuosiksi 2012–2013 valittiin syyskokouksessa 26. marraskuuta teologian tohtori Elina Vuola ja varapuheenjohtajiksi Henri Purje ja Ritva Semi. Elina Vuolaan voi tutustua paremmin syyskokoustiedotteesta.

Syyskokous hyväksyi Kepalle myös uuden kuusivuotisen strategian, jonka (nyt jo lähes sellaisenaan hyväksytty) luonnos löytyy näiltä sivuilta, lopullinen versio tulee sivuille piakkoin. Strategian punaiset langat ovat elävät jäsensuhteet ja globaalisti verkottunut Kepa.

Strategialuonnokseen tehtiin kansainvälisiin järjestöjen rahoituksen trendeihin viitaten yksi muutos: virke "Kepan rahoituksen ennakoidaan pysyvän vakaana" muutettiin muotoon "Kepan pitkän tähtäimen rahoitus varmistetaan."

Strategian määrittelemä visio Kepalle on

Kansalaisjärjestöt haluavat olla aktiivisia Kepan jäseniä. Järjestöjen yhteistoiminta Kepassa kasvattaa rohkeutta, innostusta ja osaamista sekä tuo joukkovoimaa työhön oikeudenmukaisen maailman puolesta.

Strategiassa määritellään kolme strategista tavoitetta

  1. Kepa jäsenineen vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon maailman köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamiseksi.
  2. Kepa ja sen jäsenistö muuttavat yhteistyössä suomalaista asenneilmapiiriä ja lisäävät suomalaisten toimintaa oikeudenmukaisen maailman puolesta.
  3. Kepa vahvistaa jäsenistönsä toimintaedellytyksiä.

Uusi strategia muiden muassa vie Kepan toimintaa Etelässä kohti alueellisempaa otetta ja antaa Kepalle piirun verran aiempaa aktiivisemman roolin jäsenjärjestöjen verkottajana ja yhteiskunnallisena keskustelijana.

"Näinä aikoina sitä varmasti tarvitaan", sanoi strategiatyötä johtanut Anja Malm.

Itse Tansaniassa ja Mosambikissa Kepan toimintaan äskettäin tutustunut Malm huomautti, että nykyisellään hankeneuvonta Etelässä hyödyttää vain muutamia jäsenjärjestöjä ja laajempi, alueellinen toiminta voisi hyödyttää jäsenkenttää laajemmin.

"Sydämestäni toivon, että strategiakauden lopussa jäsenjärjestöt aidosti tuntevat Kepan tärkeäksi itselleen", Malm sanoi.

***

Kepan sääntöihin tehtiin muutamia teknisiä tarkistuksia. Muiden muassa:

  • Jäsenyyden määrittelyä tarkennettiin niin, että uudet ja jo mukana olevat säätiöt voivat virallisesti olla Kepan jäseniä.
  • Suomen yhdistyslain tarkennukset otettiin huomioon. Sähköinen osallistuminen kokouksiin tehdään jatkossa mahdolliseksi, ja Kepan tarkoitusta ja toimintamuotoja tarkennettiin kattavammiksi.
  • Kepan viralliseksi nimeksi – joka on suomeksi tähän asti on ollut Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry – päätettiin muuttaa ytimekkäästi Kepa ry, toimintakenttä kun on laajentunut neljännesvuosisadan aikana perinteisen kehitysyhteistyön ulkopuolelle. Kansainvälisissä yhteyksissä käytetään nimeä KEPA ja sitä voidaan epävirallisesti täydentää nimityksellä the Finnish NGO platform KEPA.
  • Hallituksen enimmäiskoko rajattiin nykyiseen kokoonpanoon: 12 jäsentä ja kolmen hengen puheenjohtajisto, sekä kuusi varajäsentä.

***

Toimintasuunnitelman 2012 hyväksymisen yhteydessä päätettiin muun muassa Kepan osallistumisesta useiden järjestöjen yhteiseen asennekampanjaan sekä Kepan Mosambikin-toiminnassa Pemban niin sanotun sivukonttorin sulkemisesta.

Kepan budjetti vuonna 2012 on reilut 6,3 miljoonaa euroa.

Kuulumiset kentältä – kirjaimellisesti – saatiin videotervehdyksen muodossa Busanista Etelä-Koreasta, jossa kansalaisliikkeet pitivät järjestöfoorumia Kepan vuosikokouksen kanssa samanaikaisesti. Ensi viikolla Busanissa alkaa neljäs kehitysavun tuloksellisuuden huippukokous.

Kepan hallitus 2012–2013

Esittävät järjestöt ja esittelyt voi käydä katsomassa vaalit 2011 -sivulta.

Puheenjohtaja

Vuola, Elina


1. varapuheenjohtaja

Purje, Henri

2. varapuheenjohtaja

Semi, Ritva


Varsinaiset jäsenet

Hopsu, Inka
Huuhtanen, Sari

Kentala, Julianna
Mohamed, Saido

Ranta-Owusu, Eija
Ruippo, Juha

Rytkönen, Aaro

Rämö, Milja

Saipio, Anna

Steffansson, Rolf
Tuure, Tuomas

Wiren, Inger


Varajäsenet

Huopalainen, Minja
Laiho, Mika