Blogi

Suomi ulos kasinotalouden taltuttajien etujoukosta

Suomen hallitus päätti tänään olla lähtemättä mukaan rahoitusmarkkinaveroa valmistelevien edistyksellisten EU-maiden kelkkaan. Päätös on tietysti pettymys rahoitusmarkkinaveroa jo vuosia ajaneille järjestöille – ja viime kädessä kaikille vakaan ja yhteiskuntaa laajasti hyödyttävän rahoitussektorin haluaville.
Timo Lappalainen
30.11.2012

Nyt on juuri oikea aika rahoitusmarkkinaveron kaltaiselle finanssimarkkinoita tasapainottavalle työkalulle, joilla ehkäistään tulevia kriisejä. Meillä ei ole varaa enää yhteenkään markkinoiden ylilyöntiin.

Siksi hallituksen pari viikkoa sitten aikaansaama yllätyssopu kotimaisesta pankkiverosta, jonka tuotoilla on tarkoitus rahoittaa tulevien kriisien seurauksia, on laiha lohtu. Sillä korjataan seurauksia, kun taas rahoitusmarkkinaverolla puututaan kriisien syihin. Onko pankkivero tosiaan jäämässä hallituksen suurimmaksi saavutukseksi rahoitussektorin säätelyssä?

Suomen lisäksi euromaista veron ulkopuolelle ovat ilmoittaneet jättäytyvänsä Luxemburg, Malta, Irlanti ja Kypros. Näitä maita yhdistää yksi tekijä: ne ovat tunnettuja eurooppalaisia veroparatiiseja. Suomea ei ole totuttu tässä seurassa aikaisemmin näkemään.

***

Rahoitusmarkkinaveroon voi toki mennä mukaan myös myöhemmin. Toivon todella, että Suomi lähtee mukaan siinä vaiheessa, kun liioitellut uhkakuvat veron kielteisistä vaikutuksista osoittautuvat tuulesta temmatuiksi. Äänekkäästi veroa vastustaneiden rahoitusalan edustajien mielestä aika ei varmasti ole koskaan oikea uusille veroille, mutta hallituksen olisi toivonut pystyvän katsomaan kapeita intressejä kauemmas ja kehittämään taloutta laajemmalla näkökulmalla.

Kansainvälinen yhteisvastuu ei saa olla sisäpoliittista kauppatavaraa aikana, jolloin yli miljardi ihmistä elää edelleen äärimmäisessä köyhyydessä. Rahoitusmarkkinaveron tuotoilla voitaisiin tukea niitä, joihin talouskriisin seuraukset ovat kohdistuneet kipeimmin – Euroopassa ja sen rajojen ulkopuolella. Verokertymä on sitä suurempi, mitä useampi maa lähtee mukaan.

Suomi toimii parhaillaan puheenjohtajana innovatiivisia kehitysrahoituslähteitä edistävässä Leading Group on Innovative Financing for Development -ryhmässä. Hallituksen tänään tekemä päätös jättäytyä tässä vaiheessa rahoitusmarkkinaveron ulkopuolelle murentaa Suomen uskottavuutta myös tässä tehtävässä.

Nyt hukattiin hieno mahdollisuus olla mukana edistämässä kansainvälistä sääntelyä, jonka tavoitteena on hyvinvoinnin kasvua tukeva ja demokratian säännöillä pelaava rahoitussektori. Suomi olisi voinut myös vuorostaan näyttää esimerkkinä muille Pohjoismaille, mutta edelläkävijyys ei näytä Suomelta luonnistuvan ilman muiden vetoapua.

Fakta on, että ensimmäisenä mukaan lähtevät pääsevät tässä tapauksessa vaikuttamaan siihen, millaiseksi vero muodostuu - myös globaalilla tasolla.

Kirjoittajaja on Kepan toiminnanjohtaja.