Blogi

Strategista tavoitteen asettamista vai helposti mitattavia tuloksia?

Kehityspoliittisen toimenpideohjelman mukaisesti tulosperustaista lähestymistapaa vahvistetaan Suomen kehitysyhteistyön hallinnossa. Mitä se tarkoittaa käytännössä?
Kaisu Tuominen
16.1.2013

Mitä vahvuuksia järjestöjen nykyisissä toimintatavoissa ja roolissa kehitystoimijoina on tuloksellisuuden näkökulmasta? Missä on kehitettävää? Arvioinnin aamukahveilla 15.1.2013 järjestöjen ja UM:n kansalaisjärjestöyksikön edustajat jatkoivat marraskuun kansalaisjärjestöseminaarin keskustelua tuloksellisuudesta. Aiheesta voi lukea lisää Kepan jäsenblogista Tuloksellisuus - meidän kaikkien asia.

Tulosohjaus, tulosjohtaminen, tulosperustainen lähestymistapa, vaikutusten arviointi... Käsitteet hämmentävät keskustelussa tuloksellisuudesta. Yhtä yleisesti hyväksyttyä tulosjohtamisen tai -ohjauksen mallia ei ole olemassa.

Tulosjohtaminen ja -ohjaus (results-based management) viittaavat toimintatapaan, jossa painotetaan tavoitteiden asettamista ja tulosten seuraamista tietoon perustuvien strategisten valintojen tekemiseksi. Ajatus ei ole uusi: liike-elämässä ja julkishallinnossa tulosohjauksella on jo pitkät perinteet. Kehitysyhteistyössä tulosohjaus nousi vahvasti esille vuoden 2005 Pariisin julistuksessa. Sen mukaan tulosohjautuneisuus (managing for results) on keskeinen keino avun tehokkuuden lisäämiseksi.

UM:n kansalaisjärjestöyksikössä tulosperustaisen lähestymistavan ajatellaan koostuvan tulosjohtamisesta (omista toimintatavoista) ja tuloksellisuudesta (aikaan saadusta muutoksesta).  Tulosjohtaminen sisältää muun muassa tavoitteiden strategisen asettamisen, toiminnan seuraamisen ja arvioinnin ja siitä oppimisen. Tuloksellisuus puolestaan viittaa toiminnalla aikaan saatuun muutokseen, tilivelvollisuuksiin ja kumppanuuksiin muiden toimijoiden kanssa.

Kansainvälisesti tarkasteltuna tulosohjauksessa käytävässä keskustelussa voi erottaa kaksi toisistaan aika kaukana olevaa tulkintaa, joiden ajattelutavat ja käsitys kehityksestä ovat erilaiset.

Tilivelvollisuuteen ja kontrolliin keskittyvät lähtevät käsityksestä, että kehityksessä on olemassa selkeät syy-seuraussuhteet. He hakevat vastausta ’vastinetta rahalle’ –kysymyksiin, laativat mittaristoja ja raportointijärjestelmiä ja pyrkivät objektiiviseen arviointiin. Liiallinen mittausinto voi kuitenkin aiheuttaa sen, että tulosohjauksesta saatavat hyödyt vähenevät joustavuuden kadotessa.

Lähestymistavat, jotka ottavat huomioon kehityksen monimutkaisuuden ja erilaisten sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden vaikutuksen, ovat avoimempia organisaation oppimiselle, tietoon perustuvalle suunnittelulle ja analyysille sekä prosessimaiselle työskentelylle ja päätöksenteolle. Arvioinnin tulee tästä näkökulmasta olla ennen kaikkea hyödyllistä toimijoille itselleen. Rahoittajan vaatimuksille perustuva suunnittelu- ja seurantajärjestelmä johtaa helposti umpikujaan.

Esimerkiksi Ruotsissa ja Hollannissa vaatimukset järjestöjen tuloksellisuuden osoittamiselle ovat tiukentuneet huomattavasti. Tiukat tulosohjausmallit ovat herättäneet arvostelua, koska niiden uhkana nähdään keskittyminen helposti mitattaviin hankkeisiin syvempien yhteiskunnallisten muutosprosessien tukemisen sijaan. Tulos tai ulos -ajattelu estää riskien ottamisen ja sitoutumisen pitkäaikaiseen yhteistyöhön.

Suomessa järjestöjen toimintaympäristö näyttäytyy suotuisampana. Tulosperustaisuuden vahvistaminen ei tarkoita tietyn johtamis- tai raportointijärjestelmän käyttöönottoa tai sitä, että järjestöjen tulee lyhyessä ajassa osoittaa yhä enemmän määrällisiä tuloksia.

Arvioinnin aamukahveilla kansalaisjärjestöyksikön edustajat korostivat strategisen tavoitteen asettamisen merkitystä ja sitä, että toiminnasta opitaan. Kolmen vuoden hankkeesta ei ole välttämättä mahdollista osoittaa suoria vaikutuksia. Tärkeää on pohtia hankkeen ja järjestöjen roolia laajemmissa muutoksissa. Yhdessä hankkeessa opitut kokemukset voivat tuoda vaikutuksia toisessa hankkeessa.

Järjestöjen vahvuuksina nähtiin toiminta ja kosketus ruohonjuuritasolla. Toiminnan tulokset ovat nähtävissä politiikkatasoa konkreettisemmin ihmisten arjessa ja elämässä. Järjestöillä on usein virallisia tilastoja syvempää tietoa ja ymmärrystä toimintaympäristöistä ja kykyä muuttaa toimintaansa nopeasti.

Parantamisen varaakin on. Kansalaisjärjestöjen työ ei ole automaattisesti muita kehitystoimijoita parempaa. Kansalaisliikkeet ovat työstäneet yhteisiä periaatteita kehitysyhteistyönsä tuloksellisuuden parantamiseksi kansainvälisessä Open Forum for CSO Development Effectiveness -prosessissa.

Arvioinnin aamukahveilla haasteiksi nähtiin muun muassa selkeiden ja kunnianhimoisten, mutta samalla mahdollisten, tavoitteiden asettaminen, toiminnasta oppiminen sekä laatutyö ja arviointi kiinteänä osana jokapäiväistä työtä. Oppiminen edellyttää epäonnistumisten sallimista, vaikka keskustelu haasteista ja epäonnistumisista on vaikeaa.

Toiminnan kehittämiselle ja arvioinnille ei järjestöissä tunnu usein olevan aikaa. Ratkaisuna nähtiin kehittävä työote eli toiminnan arviointi ja kehittäminen osana jokapäiväistä työtä pieninä askeleina kerrallaan. Tavoitteeseen on monta tietä. Tarkastelemalla toimintaa on mahdollista oppia ja tehdä tarvittavia korjausliikkeitä.

Mitä ajatuksia tulosperustaisuus sinussa herättää? Kommentoi blogiin!

Lue lisää