Puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi kehitysapuleikkauksia Twitterissä.
Blogi

SDP mukaan kehitysyhteistyöleikkauksia vastustavien joukkoon

Myös demarit vaativat hallitusta peruuttamaan suunnitellut kehitysyhteistyövarojen leikkaukset.
Jukka Aronen
31.8.2015

Tänään julkaistussa tiedotteessa SDP kertoo olevansa sitoutunut kehitysyhteistyövarojen nostamiseen YK:n suosittelemaan 0,7 prosentin tasoon.

"Köyhyyden poistaminen on edelleen oltava Suomen kehityspolitiikan keskeinen tavoite ja sosialidemokraattisen arvomaailman mukaisesti varoja on erityisesti suunnattava kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten elämän parantamiseen ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämiseen. "

"Suomen tulevassa kehityspoliittisessa linjauksessa pitää keskittyä Suomen vahvuuksiin, eli tasa-arvoon, koulutukseen ja työelämän kysymysten edistämiseen."

SDP:n tiedotteessa kerrotaan, että puole liittyy kehitysyhteistyön puolesta laadittuun Pelastetaan kehitysyhteistyö -vetoomukseen ja kannustaa kaikkia allekirjoittamaan vetoomuksen.

Aiemmin tukensa ovat antaneet kristilliset, vihreät ja vasemmistoliitto.

Vetoomuksen on allekirjoittanut jo yli 30 000 suomalaista.