Blogi

Sanoista tekoihin – Näin kestävän kehityksen tavoitteet toteutetaan

NEW YORK -- “Kanada hyväksyy kestävän kehityksen tavoitteiden universaaliuden, muttei usko olevansa samassa universumissa”, näin hirtehisesti kuvasi eräs kestävän kehityksen huippukokouksen järjestöedustaja niitä vaikeuksia, joita tavoitteiden toteuttamisessa tulee varmasti olemaan.
Jouni Nissinen
27.9.2015

Kestävän kehityksen toimintaohjelma 2030 -asiakirjassa toteutusosio jäi melko ylimalkaiseksi, joten käytännön toteutus vaatii vielä paljon ennakkoluulotonta suunnittelua. Ratkaisevat askeleet otetaan kansallisella tasolla.

Periaatteessa hallituksilla on kolme vaihtoehtoista tapaa suhtautua uuden toimintaohjelman haasteisiin:

  1. Ne voivat jatkaa omien painopisteidensä parissa kiinnittämättä uuteen lähestymistapaan mitään huomiota.
  2. Ne voivat korjata painopisteitään uusien tavoitteiden suuntaan.
  3. Ne voivat luoda eteenpäin katsovan kokonaisnäkemyksen siitä, missä ne haluavat olla kestävän kehityksen tavoitteiden umpeutuessa vuonna 2030, ja johtaa siitä taaksepäin kohti nykypäivää ne tarvittavat toimenpiteet, joita tarvitaan tavoitteisiin pääsemiseksi.

On selvää, että vaihtoehto 3 olisi oikea, jos kestävän kehityksen tavoitteet otetaan vakavasti. Vaihtoehdot 1 ja 2 ovat pelkkää hienosäätöä tai jopa vastuun väistämistä. Yleiskokouksessa tähän mennessä kuullun perusteella eri valtiot ovat asiassa eri linjoilla. Yksi vielä edessä oleva kohokohta kokouksessa on Barack Obaman puhe ja näkemys Yhdysvaltain roolista kokonaisuudessa.

Edistykselliset maat ovat jo etenemässä tavoitteiden viemiseksi käytäntöön. Eilen kuulin, että Ruotsin johdolla on perustettu 9 maan ryhmä, joka lähtee aktiivisesti toimimaan kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseksi. Suomi ei ole mukana tässä ryhmässä. Edistyksellisillä mailla on tietenkin myös velvoite vetää hitaammin käynnistyviä maita mukaan.

Toki Suomessakin kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista valmistellaan. Niiden seurantaa ja eteenpäin viemistä ollaan siirtämässä valtioneuvoston kansliaan ja siten pääministerin valvontaan. Juha Sipilä onkin ottamassa hoitaakseen mm. kestävän kehityksen toimikunnan puheenjohtajuutta.

Jotkut kestävän kehityksen puolestapuhujat suhtautuvat tähän ratkaisuun varauksella tietäessään pääministerin varauksettoman ja kritiikittömän suhtautumisen kaikkeen yritystoiminnalta haiskahtavaan. Riittääkö Sipilällä aikaa ottaa monitahoiset sosiaalis-ekologis-taloudelliset kokonaisuudet haltuun ja etsiä niihin ratkaisuja, vaikkeivät ne suoraan liittyisikään vienninedistämiseen? Pitkän aikavälin kansalliseen kilpailukykyyn ne toki vaikuttavat, mutta epävarmaa on, jyrääkö tällä hallituskaudella lyhyen aikavälin kriisinhallinta pitkän aikavälin kestävyyden yli.

***

Kansalaisyhteiskunnan rooli tulee olemaan kaksijakoinen. Toisaalta ruohonjuuritasolla olevat järjestöt voivat aktiivisesti hakea ratkaisuja kestävän kehityksen solmukohtiin ja välittää tietoa toimivista käytännöistä. Toisaalta järjestöt katsovat tehtäväkseen viranomaiskoneistojen toiminnan seuraamisen ja tavoitteiden edistämisen sitä kautta.

Esimerkki ensinmainitusta on kansalaisten tuottama data. Yhdessä tilaisuudessa käytettiin lauantaina koko iltapäivä sen miettimiseen, miten kansalaisjärjestöt voivat edistää kansalaisten omaehtoista ruohonjuuritason tiedontuotantoa muutoksen edistämiseksi.

Toiveena on, että tällä tiedolla voidaan edistää kansalaisten tärkeiksi kokemia asioita. Esimerkkejä voisivat olla vaikkapa kansalaisten tuottama ilmanlaatudata Pekingissä tai seksuaalista ahdistelua kartoittava HarassMap Egyptissä.

***

Kestävän kehityksen edistymisessä on toisaalta seurattava asioiden etenemistä kansallisesti, toisaalta kansainvälisillekin prosesseille tarvitaan vahtikoiransa. Jälkimmäisestä en ole kovin huolissani, sillä olen monta kertaa ihmetellyt sitä, miten monta järjestöverkostoa, koalitiota ja verkostoa YK-järjestöjen ympärillä touhuaa.

Monilla niistä on yhtenä tärkeänä tavoitteena kansalaisten osallistumisen mahdollistaminen YK:n kokouksissa ja prosesseissa. Tällaisia verkostoja toki myös tarvitaan, sillä kuten eräs eteläamerikkalainen aktivisti asian tiivisti: “Riistokapitalismi on maailmanlaajuista, ja jos kansalaisyhteiskunnalla ei ole vahvoja maailmanlaajuisia rakenteita, emme voi voittaa.”  

Kansallisesti toteuttamisessa on tärkeää seurannan ohella huomioida resurssit. Tähän YK-järjestelmä on jo pitkään ollut ottamassa yrityksiä vahvasti mukaan. Rahoituksen pohtiminen on kuitenkin ihan oman kirjoituksensa arvoinen.

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että uuden kestävän kehityksen toimintaohjelman toteuttamisessa pääasiat ovat:

  1. Hallitusten ja kansainvälisten järjestöjen sitoutuminen uuteen kestävän kehityksen toimintaohjelmaan. Sitoutuminen on ennakkoedellytys kansalliselle ja kansainväliselle toteutukselle.
  2. Toteutuksen seuranta kansallisella ja kansainvälisellä tasolla sekä kansalaisyhteiskunnan toimesta että niiden kansainvälisten indikaattorien kautta, jotka valmistuvat YK:n asiantuntijaelimissä maaliskuussa 2016.
  3. Toteutukseen tarvittavien henkisten ja taloudellisten voimavarojen varmistaminen.

Nyt kun uusi toimintaohjelma on saatu sovittua, on vaarana, että asia hautautuu muiden päälle kaatuvien asioiden alle. Näköpiirissähän on mm. paljon tarvetta pakolaiskriisin selvittämiselle, lähestyvä Pariisin ilmastokokous sekä ja YK:n uuden pääsihteerin valintarumba ensi vuonna.

On tässä vielä tekemistä.