2017-03-maissi
Kuva: Stephen Morrison/Africa Practice / Flickr

Säännöt muuttumassa: apurahaa entistä enemmän yrityksille

Kun kaupalliset ja kehitysintressit sekoittuvat entisestään, saattavat kehitysmaiden köyhät jäädä maksajiksi.

17.3.2017

Suomen kehityspolitiikan yksi uusista painopisteistä on houkutella yksityinen sektori entistä enemmän mukaan kehitysyhteisponnisteluihin ja kehitysyhteistyön toteuttamiseen.

Suomi ei ole yksin etsiessään lisäpotkua kestävän kehityksen rahoitukseen yritysmaailmasta. Samalta suunnalta toivotaan ratkaisua kehitysyhteistyön resurssipulaan. Myös OECD:n kehitysapukomitea DAC tahtoo entisestään vahvistaa yksityisen sektorin osallistumista kestävän kehityksen toimeenpanoon.

DAC kokoontui viikko sitten keskustelemaan yksityisen sektorin tukimuotojen ODA-kriteereistä, eli siitä mitä yritysten tukemiseen käytettyä rahaa voidaan laskea osaksi virallista kehitysapua. Kepa ja asiaa seuraavat kansalaisjärjestöt ympäri maailman pelkäävät, että nyt pöydällä oleva yksityisen sektorin tukeen liittyvien kehitysyhteistyökriteereiden uudistus voi pahimmillaan räjäyttää pankin.

Parhaimmillaankin se tarkoittaa merkittäviä muutoksia kehitysyhteistyöhön. Kun keskustellaan suurista muutoksista, ei päätöksiä tule tehdä kiireellä, vaan perusteellisesti harkiten ja yhdessä avunantajien, kansalaisjärjestöjen ja kehitysmaiden kanssa. Olisi hyvä, että yrityksiäkään ei jätettäisi ulkopuolelle näistä keskustelusta. Neuvottelut DAC:ssa jatkuvat ja päätöksiä odotetaan  kevään kuluessa.   

***

Kehitysyhteistyön tarkoitus on vähentää köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Tämä on kirjattu selvästi myös Sipilän hallituksen kehityspoliittiseen selontekoon. Kehitysyhteistyö on tärkeä resurssi erityisesti kaikkein köyhimmille maille, jonne yksityiset rahavirrat eivät yllä.

Kansalaisjärjestöt pelkäävät, että kehitysyhteistyön tulokset, tehokkuus ja uskottavuus kärsivät, mikäli entistä suurempi osuus kehitysyhteistyövaroista kanavoidaan yrityksille erilaisten yksityisen sektorin tuki-instrumenttien kautta. Yritysten toimintaan kehitysyhteistyön toteuttajina liittyy kysymyksiä myös yhteisistä pelisäännöistä. Samojen vastuullisuus-, tilivelvollisuus- ja avoimuusvaatimusten tulee koskea kaikkia julkisten varojen käyttäjiä.

On selvää, että kestävän kehityksen tavoitteita ei saavuteta kehitysapuvaroin, vaan yksityinen sektori on saatava mukaan ponnisteluihin. Mutta onko apuvarojen käyttäminen tasoittamaan ulkomaisten yritysten tietä kehitysmaiden markkinoille järkevin tapa saada aikaan kehitystuloksia? Tavoittelevatko yritykset toiminnallaan köyhyyden ja eriarvoisuuden vähenemistä kehitysmaissa? Toteutuuko jokin investointi kehitysmaihin apuvaroin toteutetun tuen ansiosta vai siitä huolimatta?

Kehitysyhteistyölle tuntuu tänä päivänä olevan entistä enemmän ottajia ja vähemmän puolustajia. Kun kaupalliset ja kehitysintressit sekoittuvat entisestään, saattavat kehitysmaiden köyhät jäädä maksajiksi.

Mitä konkreettisia ongelmia yksityisen sektorin tukien laskemisessa kehitysyhteistyöksi sitten on? Esimerkiksi Suomi ja muut avunantajat ovat luvanneet vähentää kehitysyhteistyön sitomista tavaroiden tai palvelujen ostoon alkuperämaasta. OECD DAC arvioi, että sidottu apu on jopa 30 prosenttia kalliimpaa kuin sitomaton apu.

Myös maalaisjärjellä ajateltuna on selvää, että maissia kannattaa ostaa mieluummin vaikkapa nälänhätää kärsivän Malawin naapurimaasta kuin lennättää se USA:sta. Tämä on kustannustehokasta ja kestävää, sillä samalla tuetaan paikallista yritystoimintaa. Tästä tavoitteesta on pidettävä kiinni silloinkin, kun kehitysyhteistyötä toteuttaa voittoa tavoitteleva taho, kuten suomalainen yritys. Veroeurojamme on venytettävä mahdollisimman pitkälle. 

***

ODA-kriteereitä ei saa laventaa niin, että avunantajamaiden omat kaupalliset intressit sanelevat kehitysyhteistyön suuntaa ja toteuttamistapoja. On selvää, että kehitysmaiden ihmiset ovat oman tulevaisuutensa erityisasiantuntijoita. Toiminnan on tuettava paikallisia päämääriä ja prioriteetteja, eli kehitysmaiden demokraattista omistajuutta. Siksi esimerkiksi avunantajamaiden omia yrityksiä hyödyttäviä vientiluottoja ei jatkossakaan tule laskea osaksi kehitysyhteistyötä.

Suomalaisten yritysten tukeminen on tärkeää. Siksi valtio käyttää erilaisiin yritystukiin kehitysyhteistyöhön verrattuna moninkertaisen määrän rahaa. Jos toiminnan tavoitteena ei ole köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen kehitysmaassa, ei sitä tule laskea kehitysyhteistyöksi. Suomi on aiemmin ollut järjestöjen kanssa tästä hyvinkin samaa mieltä. Miten käy tällä kertaa?