Blogi

Ruotsalaistoimittajista Etiopian vankilassa

Etiopia on outo maa. Siellä on hienoa vierailla, kuunnella musiikkia, syödä injeraa ja juoda kahvia. Eriarvoisuus lyö toki kasvoille, mutta sellaista se köyhissä maissa on. Köyhyys vähenee, mutta lehtitietojen mukaan maa liukuu yhä nopeammin kohti diktatuuria.
Esa Salminen
1.2.2012

New York Timesin kolumnisti Nicholas Kristof yritti esittää kysymyksen tai kaksi Etiopian yhä itsevaltaisemmalle pääministerille Meles Zenawille Maailman talousfoorumissa Sveitsissä viime viikonloppuna – turhaan. Kristof olisi halunnut tietää, miksi Etiopia sulki kaksi ruotsalaistoimittajaa vankilaan terrorismista, vaikka näiden oikea rikos oli journalismi. Entä miksi bloggaaja Eskinder Nega saattaa saada mielipiteistään kuolemantuomion?

Etiopian kehitystä ei voi oikein kiistää: se selvisi kuivuudesta ilman nälänhätää, ja monet köyhyysmittarit terveydestä maatalouteen porskuttelevat. Taloudellakin menee hyvin, ja avunantajat tykkäävät. Etiopia on yksi Suomenkin kehitysavun pääkohdemaista. Pääkaupungissa Addis Abebeassa on Afrikan unionin päämaja.

Ja samaan aikaan Zenawin hallitus pitää yhä tiukempaa otetta alamaisistaan. Sanomalehtiä suljetaan, kansalaisyhteiskunta on ahtaalla ja tosiaan, ruotsalaistoimittajia laitetaan telkien taakse – puhumattakaan etiopialaisista.

Kristofin mukaan kehitysavun antajien tulisi olla tarkkoja siitä, ettei apua käytettäisi opposition kurittamiseen siinä kuin muitakin valtion resursseja. Kuulostaa kohtuulliselta.

Itse olen välillä miettinyt, että jos muuttaisin (takaisin) Afrikkaan, Etiopia voisi olla houkutteleva vaihtoehto. Mutta en minä kyllä haluaisi asua maassa, jossa ei saa esittää kysymyksiä.