Blogi

Rahoitusosuudet auki

VARSOVA -- Ilmastorahoitus on yksi Varsovan kokouksen tärkeimmistä aiheista, mutta kysymys eri maiden maksuosuuksista on pitkälti ratkaisematta. Ruotsalaisen Diakonia-järjestön laskelma tarjoaa yhden tavan tarkastella asiaa.
Henri Purje
19.11.2013

Kehittyneet valtiot lupasivat vuoden 2009 ilmastokokouksessa Kööpenhaminassa maksavansa vuosittain 100 miljardia Yhdysvaltain dollaria uutta ilmastorahaa vuoteen 2020 mennessä.

Harva valtio on kuitenkaan noudattanut "uuden ja lisäisen" vaatimusta. Yleensä varat on nipistetty vanhoista kehitysyhteistyömäärärahoista.

Diakonia on EU-maiden bruttokansantuotteen ja kasvihuonekaasupäästöjen perusteella laskenut, mikä olisi kunkin jäsenmaan "oikeudenmukainen" osuus 100 miljardista.

Laskelma sisältää monia ongelmallisia oletuksia, mutta antaa kuitenkin osviittaa maksujen mahdollisesta suuruusluokasta.

Taustalla on ajatus, että EU:n osuus 100 miljardista olisi sama kuin vuosien 2010–12 ilmastorahoituksesta, noin 30 prosenttia. Tämä summa on sitten ositettu jäsenmaiden kesken EU:n komission aiemmin soveltaman laskukaavan mukaan siten, että kokonaisrahoituksen oletetaan kasvavan lineaarisesti 100 miljardin tasolle vuonna 2020.

Kansallinen osuus on käytännössä keskiarvo kunkin valtion osuudesta EU:n bruttokansantuotteesta ja kasvihuonekaasupäästöistä.

Tällä menetelmällä Suomen tulisi vuonna 2020 maksaa 347 miljoonaa euroa "uutta ja lisäistä" pitkän aikavälin ilmastorahaa. Summa on kymmenkertainen vuoden 2011 maksuihimme nähden.

Saksan vastaava luku olisi 4,6 miljardia, Maltan 13 miljoonaa. Muut maat asettuvat näiden ääripäiden välille.

EU-jäsenmaiden rahoitusosuudet Diakonian laskelman mukaan.

Diakonian harjoitus on mielenkiintoinen, sillä konkreettisista lukuarvoista on toistaiseksi ollut pulaa. Valtiot ovat Varsovan neuvotteluissa antaneet ymmärtää, etteivät ne aio ainakaan lähiaikoina sitoutua mihinkään numeerisiin pitkän aikavälin tavoitteisiin.

Pari asiaa on kuitenkin hyvä huomioida.

Valtioiden kyky ja halu osallistua kansainväliseen ilmastorahoitukseen riippuu aika monesta muustakin tekijästä kuin bruttokansantulosta.

Ja toisaalta sata miljardia dollaria ei riitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja sen vaikutuksiin sopeutumiseen. Eri arvioiden mukaan vaadittava summa olisi ainakin kaksin- tai kolminkertainen.