Blogi

Poliittinen ilmastonmuutos – uhka vai mahdollisuus Kambodzhassa?

Phnom Penhiin kokoontui tiistaina 24.2.2015 noin 130 kansainvälisten ja kansallisten järjestöjen edustajaa keskustelemaan kansainvälisten järjestöjen, englanniksi INGOjen ja paikallisten järjestöjen tulevasta yhteistyöstä Kambodzhassa.
Tove Selin
27.2.2015

Päivän aikana keskusteltiin, miten INGOjen tulisi paikallisia järjestöjä kohdella — ei sanelupolitiikalla vaan aidolla yhteistyöllä. INGOjen aiemmin paljonkin tukema palvelutarjonta pitäisi monien mielestä jättää täysin paikallisten järjestöjen ja hallinnon hoidettavaksi. INGOt voivat erityisesti auttaa järjestöjä poliittisessa vaikuttamistyössä, koska kansainvälisinä järjestöinä heillä on enemmän vaikutusvaltaa.

Kepan paikallisen kumppanin CCC:n (Coordination Committee for Cambodia) johtaja herra Saroeun Soeung loihekin lausumaan, että Kambozhaa ei vain vaivaa tämä tavallinen ilmastonmuutos vaan myös poliittisen ja yhteiskunnallisen ilmaston muutos, jolla voi olla arvaamattomat seuraukset.

Maan kansanedustuslaitos on äskettäin ensimmäistä kertaa tunnustanut järjestöjen arvon maan kehittämisessä. Parlamenttiin noussut Cambodian People’s Rescue Party CPRP ja sen johtaja Sam Rainsy onkin lähtenyt järjestöjen matkaan vaatimaan muun muassa Koh Kongin maakuntaan rakenteilla olevan Arengin padon pysäyttämistä. Arengin pato kun paitsi tuhoaisi arvokkaan sademetsäalueen, myös tuhoaisi paikallisen alkuperäiskansan kulttuurin. Pääministeri Hun Sen keskeyttikin padon rakentamisen toistaiseksi.

Kambodzha on jo vuosia laatinut järjestöjen toimintaa suitsivaa järjestölakia, mutta siitä ei näytä valmista tulevan. Joku sanoikin, että ensin lakiehdotus on huono, sitten matkan varrella se paranee kunnes lopullinen versio on kaikista huonoin. Toinen järjestöjä kiinnostava lakihanke on kyberrikollisuuslaki, josta myös IT-alan yritykset ovat kiinnostuneita. CCC tekikin joidenkin IT-yhtiöiden kanssa yhteiset vaatimukset lain parantamiseksi. Nyt huhutaan että lakiehdotus olisi jo lopullisesti haudattu.

INGOt ja paikalliset järjestöt -kokous tuotti niin sanotulla world cafe menetelmällä pari konkreetistakin ehdotusta järjestöjen yhteistyön edistämiseksi. Ongelma on muun muassa se, etteivät INGOtkaan tee paljoa yhteisyötä keskenään. Konkreettinen ehdotus on luoda INGOjen työtä ja hankkeita esittelevä tietopankki, jota voisi päivittää sopivalla kännykkäsovelluksella.