Kuva:
iStockphoto
Blogi

Pelkkä talkoiluun perustuva kehitysyhteistyö ei toimi

Oppositiokansanedustajat ovat hankalassa tilanteessa: puhemiehet suosittavat viikon palkan lahjoittamista hyväntekeväisyyteen, kun taas toisaalta pitäisi vastustaa hallituksen hyvätuloisille asettamia kainoja talkoisiin osallistumistoiveita. Syy opposition nihkeyteen ei liene ahneus, vaan periaatteellinen kielteisyys kansalaisia epätasa-arvoisesti kohtelevaa leikkauspolitiikkaa kohtaan.
Anna-Stiina Lundqvist
17.10.2015

Moni kansanedustaja kertoo lahjoittavansa hyväntekeväisyyteen jo nyt, tuen suuntautuessa esimerkiksi kehitysyhteistyöhankkeisiin. Kansalaisten lahjoitusinto onkin viime aikoina kasvanut, epäilemättä osin hallituksen kansalaisjärjestöjä kurittavien leikkauspäätösten vuoksi. Kehitysyhteistyörahoituksen siirtyminen yhä enenevässä määrin vapaaehtoisiksi lahjoituksiksi on myös esimerkiksi Perussuomalaisten toive.

Matkustin joitakin vuosia sitten Sierra Leoneen tutustuakseni suomalaisen kansalaisjärjestön siellä tekemään työhön. Työn kohteena olivat esimerkiksi julman sisällissodan osattomiksi jättäneet nuoret. Entiset lapsisotilaat tai heidän orjikseen joutuneet tytöt olivat jääneet sodan jälkeen usein vaille minkäänlaista turvaverkkoa. Järjestö tarjosi nuorille lukutaito-opetusta, ammattikoulutusta, koulupuvun ja yhden lämpimän aterian päivässä. Valmistuneet kampaajat, ompelijat ja puusepät perustivat järjestön tuella yhdessä pieniä yrityksiä päästen näin kiinni arkeen.

Kiinnostaako entisen lapsisotilaan ammattikoulutus suomalaista lahjoittajaa? Entäpä jokin niinkin abstrakti aihe kuin ihmisoikeuskasvatus, joka kuitenkin voi vähentää merkittävästi esimerkiksi kotiväkivaltaa? Järjestöt tekevät myös paljon näkymätöntä, pitkäkestoista demokratiatyötä, jonka päämääränä voi olla esimerkiksi estää jonkin vahingollisen lainsäädäntöhankkeen eteneminen. Tällaista taustavaikuttamista on vaikea, jollei mahdotonta ”myydä” suurelle yleisölle.

Onnistuakseen kehitysyhteistyöhankkeiden on oltava hyvin valmisteltuja ja pitkäkestoisia. Tuen ennakoitavuus on vakavassa vaarassa sen perustuessa kulloistenkin yksityislahjoittajien rahatilanteeseen, sen hetkisiin mieltymyksiin ja sitoutumishalukkuuteen. Britanniassa käyttöön otettu kehitysyhteistyölaki toisi Suomenkin kulloinkin istuvan hallituksen koostumuksesta riippuvaiseen kehityspolitiikkaan kaivattua vakautta.

Kritiikkiäni ei pidä tulkita väärin: on upeaa, että ihmiset lahjoittavat. Lahjoittaminen on ilo antajallekin, tuohan oma panos maailman köyhyyden vähentämiseen ihan aitoa merkityksellisyyden tunnetta. Yksityislahjoitusten kautta kehitysmaat tulevat myös lähemmäs suomalaisen arkea, itsekin kehitysmaasta kummilapsen omanneena ja hänelle säännöllisesti kirjoitelleena tiedän, kuinka pienen koululaisen kotimaan asiat tulivat ihan uudella tavalla tärkeiksi.

Silti kehityssuuntaus huolestuttaa. On autettava silloinkin, kun tulokset eivät näy heti, tai päämääränä on vain nykyisen olotilan säilyttäminen. On autettava myös vanhoja laskutaidottomia pappoja tai rumia uhanalaisia eläimiä. On autettava myös silloin, kun meilläkin on työttömyyttä ja osattomuutta – niin tekevät myös kehitysmaat kykyjensä mukaan, joka kolmas maailman pakolaisista on Afrikassa.

Kiitos siis, jos lahjoitat. Kiitos myös, jos pyrit vaikuttamaan siihen, että valtio huolehtisi velvollisuudestaan tukea maailman köyhimpiä.

***
 

Kirjoitus on julkaistu Kouvolan Sanomissa 17.10.2015