Satakuntalaiset osallistujat kuuntelevat tarkkaan, mitä Jari Myllykoskella (vas.) on sanottavana kehityskysymyksistä.
Kuva:
Veikko Somerpuro
Blogi

Painavaa asiaa Eduskuntatalon portailla

Painavaa asiaa -tapahtumaan osallistuneiden viesti kansanedustajille oli selvä: kaikki kansanedustajien päätökset vaikuttavat kehitysmaihin, halusivat he sitä tai eivät.Siksi kansanedustajien on tärkeää ottaa nämä vaikutukset huomioon jokapäiväisessä työssään.
Terhi Ylikoski
3.6.2013

150 järjestöedustajaa ja maailman tilasta kiinnostunutta kansalaista tapasi viime perjantaina 90 kansanedustajaa Eduskuntatalon rappusilla Painavaa asiaa -tapahtumassa.

Onnistunut tapahtuma oli Kepan Globbarit-verkoston ja tapahtumaan osallistuneiden vapaaehtoisten lisäksi järjestöjen yhteinen voimainponnistus: tapahtuman suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistui yhteensä 23 järjestöä, näistä 19 Kepan jäsenistöstä.

Järjestöjen ansiosta edustajille tapahtumassa jaettu materiaali kattoi ajankohtaisia kehityspoliittisia kysymyksiä ilmastolaista ja julkisista hankinnoista lasten ja naisten oikeuksiin sekä hauraiden valtioiden erityistarpeisiin.

***

Osa järjestöistä oli myös paikalla tapahtumassa keskustelemassa näistä teemoista kansanedustajien kanssa. Heille erityiskiitos, sillä Painavan asian kaltaiset tapahtumat eivät onnistuisi ilman riittävää joukkovoimaa!

”Kansanedustajiin vaikuttaminen on olennainen keino kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistämisessä, ja henkilökohtaiset tapaamiset ovat tämän vaikuttamistyön paras muoto”, Eettisen kaupan puolesta ry:n toiminnanjohtaja Lotta Staffans toteaa.

Eetti oli yksi tapahtumaan ja sen poliittisten viestien muotoiluun osallistuneista järjestöistä. Tapahtumassa eettiläiset keskustelivat muun muassa Astrid Thorsin kanssa.

”Olimme Thorsin kanssa yksimielisiä siitä, että Suomeen tarvitaan yritysvastuuta säätelevä laki. Pelkkä yritysten vapaaehtoinen toiminta ei riitä”, Staffans kertoo.

***

Kansanedustajilta kerättiin tapahtumassa myös lupauskortteja, konkreettisia lupauksia teoista paremman maailman puolesta. 72 kansanedustajaa teki lupauksia muun muassa kehitysyhteistyömäärärahoihin, ilmastolakiin ja veropakoon liittyen.

Eikä tämä jää tähän: Globbarien kansanedustajaseuranta seuraa silmä kovana, kuka pitää lupauksista kiinni ja kuka yrittää päästä kuin koira veräjästä.

Lupaukset, puheet ja teot punnitaan, kun Globbarit paneutuvat muun muassa eduskunnan täysistuntokeskusteluihin, valiokuntien mietintöihin sekä toimenpide- ja lakialoitteisiin ja seuraavat läpi vaalikauden, kuka on eduskunnan aktiivisin maailmanparantaja.