Blogi

Onko hallituksella todella tahtoa suitsia verovälttelyä?

Uusi omistusohjausministeri Sirpa Paatero julkaisi perjantaina ohjeistuksen maakohtaisesta veroraportoinnista.
Eva Nilsson
3.10.2014

Ohjeistus on suunnattu yrityksille, joista valtio omistaa yli 50 prosenttia. Raportoinnin käyttöönottoa suositellaan myös valtion vähemmistöomisteisille yrityksille.

Sääntöä valmistelivat aikoinaan jo ministerit Hautala ja Haavisto. Tänä keväänä valtion toimintaohjelmaan kansainvälisen veronkierron kitkemiseksi kirjattiin tavoite, jonka mukaan valtionyhtiöiden tulee alkaa raportoimaan verojalanjälkensä maakohtaisesti. Painetta valtioyrityksen veroja koskevaan vastuullisuuteen ja avoimuuten on tullut monelta suunnalta. Viime viikonloppuna sitä vaati blogissaan entinen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen.

Järjestöjen veroparatiisikampanja otti sitoumuksen vastaan suurella ilolla, koska maakohtainen raportointi on erittäin tärkeä askel kohti yritysten verosuunnittelun avoimuutta. Tässä asiassa Suomi todella toimii edelläkävijänä, juuri niin kuin valtionyhtiöiden osalta tulisikin toimia.

Nyt konkreettiset ohjeet raportoinnille sitten julkaistiin. Ohjeet viitoittavat yrityksiä julkistamaan maakohtaiset raporttinsa ensimmäistä kertaa ensi keväänä joko yhteiskuntavastuuraportin yhteydessä tai erillisenä raporttina yrityksen nettisivuilla.

Tavoitteet ovat olleet positiiviset, mutta järjestöt, jotka kannattavat maakohtaista raportointia aggressiivisen verovälttelyn valottamiseksi, joutuvat valitettavasti pettymään. Nyt julkaistun raportointimallin julkilausuttuna tavoitteena on lisätä tietoa yrityksen toiminnan yhteiskunnallisista vaikutuksista ja lisätä avoimuutta. Tavoitteena ei siis ole millään tavalla puuttua kansainväliseen verovälttelyyn.

Periaatteessa valtioneuvosto toivoo raportointia kaikista maksetuista ja tilitetyistä veroista. Näiden lisäksi pyydetään muita tunnuslukuja, kuten liikevaihtoa, tulosta ja henkilökunnan määrää. Tiedot toivotaan maittain. Ohjeistusta ohjaa kuitenkin niin sanottu olennaisuusperiaate.

Tämän periaatteen mukaan yritys saa itse päättää, mikä tieto on olennaista raportoida - sekä lukujen että maiden osalta.     

Ainoa vaatimus on, että yritys antaa selityksen siitä, miksi se on jättänyt raportoimatta tiettyjä lukuja tai tietyistä maista. Osunkohan oikeaan jos veikkaan, että selityksenä raportoimatta jättämiselle tulee yleisimmin olemaan "liikesalaisuus".

Raportointimalli muistuttaa kovasti Fortumin kehittämää verojalanjälkimallia. Siinä Fortum kerää tietoja maista, jotka se itse määrittelee oleellisiksi. Se jättää kategorian "muut" alle 25 tytäryhtiötä, jotka sijaitsevat Alankomaissa, Belgiassa, Irlannissa ja Luxemburgissa. Aggressiivista verosuunnittelua tarkastelevalle tiedot näiden maiden kaltaisista veroparatiiseista ovat juuri niitä oleellisia.

Mallin mukaan yrityksillä on kuitenkin yksi selkeä velvoite: niiden täytyy raportoida kaikki tietonsa toiminnastaan maissa, jotka ovat OECD:n määrittelemiä veroparatiisivaltioita. Vielä jää auki, mitä maita tällä konkreettisesti tarkoitetaan. OECD:n vanha veroparatiisilista on nimittäin tyhjä. Sen sijaan se on viime vuosina vertaisarvioinut jäsenmaidensa lainsäädäntöä aggressiivisen verosuunnittelun näkökulmasta. Arviota ei ole läpäissyt muun muassa Kypros, Luxemburg, Seychellit ja Brittiläiset Neitytsaaret. Toivottavasti määritelmä tukeutuu tähän listaan, koska muuten sääntö jää täysin tyhjänpäiväiseksi.

Suomalaisyritykset vaikuttavat vastustavan raportointia viimeiseen asti. Raportointiohjeistuksen lopputulema ei sinänsä yllätä, koska sitä suunniteltaessa oli kuultu melkein yksinomaan yrityksiä itseään. Kun tiedot julkaistaan ensi keväänä, jää nähtäväksi millaista, ja kuinka olennaista, tietoa raporteista saa irti.