Pakolaisleiri Bangladeshissa.
Sadattuhannet rohingyat ovat paenneet Bangladeshiin pakolaisleireille Myanmarin Rakhinesta.
Kuva:
Russell Watkins
DFID
Blogi

Myanmaria johdetaan kuin onnetonta avioliittoa: Järjestöt ahtaalla, yrityksillä vaikeaa

Toivo Myanmarin vauhdikkaasta kehityksestä on laimentunut. Järjestöjen toimintaa rajoitetaan, vihapuhe jyllää ja ulkomaiset yritykset ponnistelevat haastavilla markkinoilla.
Mimosa Hedberg
13.6.2018

Vuoden 2015 lopulla toivo läikähti Myanmarissa. Demokratian puolestapuhuja Aung San Suu Kyi puolueineen voitti historialliset vaalit huikealla enemmistöllä, kansalaisyhteiskunnan vahva tuki takanaan. Lupailtiin suuria panostuksia rauhaan ja kehitykseen. 

Ulkomaailman odotukset olivat korkeat – ja epärealistiset. Demokratia ja rauha kun eivät hetkessä synny.

Nyt odotukset ovat viimeistään laimentuneet. Kukaan ei ole voinut välttyä vuoden 2016 lopulla alkaneelta rohingya-uutisten vyörytykseltä. Rakhinen osavaltiossa on meneillään armeijan sotilasoperaatio, jonka vuoksi noin 700 000 rohingya-muslimia on paennut Bangladeshiin. 

Rohingya-kriisi on vain yksi monista maata koskettavista konflikteista, eikä etenkään pohjoisen Kachinin osavaltion kriisi ota laantuakseen. Fakta on, että vaikka maassa on kutakuinkin demokraattisesti valittu johto, on Myanmar edelleen sisällissodassa.

Maan johdon yhteistyötä on kuvattu onnettomaksi avioliitoksi. Myanmaria johtaa yhteistyössä Suu Kyin siviilihallinto sekä armeija, joka hallitsee muun muassa sisä- ja puolustusministeriötä. Tässä valossa kehitystä eteenpäin vieviä päätöksiä on melkoisen hankalaa tehdä.

* * *

"Kansainvälisiä toimijoita kohtaan on syntynyt varovainen ja jopa negativiinen asenne."

Kepan toimistolle kokoontui keskiviikkona kehitysyhteistyöjärjestöjen joukko keskustelemaan Myanmarin tilanteesta ja kuulemaan suurlähettiläs Riikka Laadun sekä kehityspolitiikan erityisasiantuntija Katja Hirvosen näkemyksiä.

Myanmarissa toimii tällä hetkellä noin kymmenisen Suomen kehitysyhteistyörahalla tuettua kansalaisjärjestöä. Lähetystö tapaa järjestöjä säännöllisesti, ja myös suomalaiset toimijat ovat huomanneet kansalaisyhteiskunnan tilan kaventumisen. Hirvonen myöntää, että se on ollut hienoinen pettymys.

Kansainvälisiltä järjestöiltä vaaditaan rekisteröitymistä. Paikallisten työntekijöiden pitää raportoida omasta järjestöstään, jos he epäilevät, että sen yhteydessä tapahtuu jotain laitonta – kuten jos järjestö puhuu etnisten ryhmien taistelijoiden kanssa. Mielenilmauksille annetaan kummallisia rajoitteita. Lupia on vaikea saada, viisumiprosessit ovat hankaloituneet ja järjestöjä pompotellaan päätöksiä odottaessa ministeriöstä toiseen.

On mahdollista vain arvailla, tuleeko järjestötoiminnan rajoittaminen siviilihallinnon vai armeijan suunnasta. Kiukuttelevan avioparin liikkeistä kun on vaikeaa ottaa selkoa. Ehkä molempien?

Joka tapauksessa kansainvälisiä toimijoita kohtaan on syntynyt varovainen ja jopa negativiinen asenne. Eikä kristynyt ilmapiiri povaa hyvää pitkäjänteiselle kehitysyhteistyölle.

* * *

"Talouskasvu ei jakaudu tasaisesti, kun armeijan pampuilla on linkkejä maan suurimpiin yrityksiin."

Myanmarin taloudella menee kyllä mukavasti, sillä talous kasvaa noin 7 prosentin vauhtia. Toki lähtötaso ei ole ollut kummoinen – onhan Myanmar yksi Kaakkois-Aasian köyhimmistä valtioista.

Myanmarin yksityinen sektori on kehittynyt maan avautuessa, mutta se on silti edelleen pitkälti sidoksissa armeijaan. Talouskasvu ei jakaudu tasaisesti, kun armeijan pampuilla on linkkejä maan suurimpiin yrityksiin. Uutta lainsäädäntöä puuhataan, joskin hitaasti.

Suomalaisyrityksiä on paikan päällä vasta kourallinen. Laatu myöntää, että monet ovat huomanneet markkinoiden olevan liian vaikeat tällä hetkellä. Ne, jotka pysyvät maassa, koittavat rakentaa nyt perustaa ja katsoa tulevaisuuteen, josko lähivuosina helpottaisi. Innovaatioihin on vielä huonosti kiinnostusta.

Fakta on, että rauha on edellytys kaikelle kehitykselle. Niin kauan, kun maata hallitsee riitaisa aviopari ja konfliktit etnisten ryhmien sekä armeijan välillä repivät rikki useasta eri suunnasta, on pohjaa tasaiselle kehitykselle mahdotonta luoda.

Kukaan Yangonin katuja astellut ei ole voinut olla huomaamatta lähes jokaisen kädessä kulkevaa älypuhelinta. Eivätkä kaupunkilaiset ole ainoita: niin buddhalaisen munkin kuin riisiä viljelevän maanviljelijän taskusta löytyy tätä nykyä puhelin. Valtaosa tavallisista kansalaisista saakin "uutisensa" Facebookista, jossa vihaa eri etnisiä vähemmistöjä kohtaan on tähän asti ollut harmillisen helppoa lietsoa.

Rauhaa tulisi rakentaa siis erityisesti kaduilla ja Myanmarin kuuluisissa teehuoneissa, mielellään niiden kateissa olevien innovaatioiden kera.