Blogi

Mokaaminen sallittu myös järjestöille

Usein järjestöjä kritisoidaan siitä, ettei työn hyvistä tuloksista kerrota tarpeeksi. Vielä suurempi ongelma on, jollei työn vaikeista kohdista uskalleta puhua ja epäonnistumisia pelätään.
Kaisu Tuominen
22.1.2015

Samaan aikaan, kun kehitysyhteistyöneuvos Matti Kääriäinen julkaisi kirjansa kehitysavun ongelmista, joukko kehitysjärjestöjen edustajia kokoontui mokatreffeille keskustelemaan siitä, miten epäonnistumisista voi oppia. Miksi mokien tunnustaminen on niin vaikeaa, mitä me pelkäämme? Miten epäonnistumisten sijaan voisimme puhua siitä, mikä toimii ja mikä ei, ja edistää kokeilukulttuuria järjestöissä?

Yritysmaailmassa kohistaan siitä, miten epäonnistumiset tulisi ymmärtää menestymisen edellytyksenä. Moni on kuullut, kuinka Supercellissä skoolataan shampanjalla epäonnistumiselle siinä missä saavutukset kuitataan arkisemmin.

Kehitysyhteistyössä tuntuu kuitenkin olevan vähemmän tilaa epäonnistumiselle, koska odotukset ovat kovat. Tuloksia tulisi syntyä lyhyessä ajassa. Tunnemme olevamme tilivelvollisia rahoittajille ja yksityisille tukijoille siitä, että kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Epäonnistumisen pelko johtaa kuitenkin pahimmillaan kokeilujen ja uusien toimintatapojen välttelyyn.

Epäonnistuminen, mokailu, tuntuu nololta ja hävettävältä. Se sopii huonosti yhteen sen kanssa, että etenkin järjestöjen kehitysyhteistyössä tavoitellaan sosiaalista muutosta, joka pureutuu eriarvoisuutta luoviin ja ylläpitävin rakenteisiin. Sellainen muutos on monimutkaista. Kapeat tulostavoitteet, nopeat ratkaisut ja kyvyttömyys muuttaa suunnitelmia kokeilun kautta eivät toimi.

Ehkä epäonnistumisen sijaan meidän tulisikin puhua kokeilusta. Siitä, että jokin toimii ja jokin ei. 

Kehitysjärjestöjen mokatreffeillä osallistujat kokeilivat kanadalaisen Fail Forwardin harjoitusta epäonnistumistarinoiden kääntämisestä oppimistarinoiksi. Epäonnistumisia jaettiin kokeilumielessä pareittain, mutta osallistujat totesivat, kuinka tärkeää epäonnistumisia ja kokeiluja olisi jakaa myös laajemmin järjestöjen kesken.

Hauskoja esimerkkejä epäonnistumisten jakamisesta ovat muun muassa Kanadan Engineers without Borders -järjestön failure report ja eurooppalaisen säätiöverkoston vuosittaiset mokatreffit, joilla jaetaan parhaita mokia ja nauretaan niille vapaamutoisessa tilanteessa illallisella.

Epäonnistumistarinoiden kautta konkretisoituu se, mistä esimerkiksi kehityksen omistajuudessa ja sen kestävyydessä todella on kyse. Ehkä toiset voivat välttää myös tekemästä samoja virheitä eikä kaikkien täydy oppia samoja asioita kantapään kautta.