Chilikastikkeen pullottamispiste Kivukonin kalatorilla. Ämpäreissä on kirpeitä mbirimbi-hedelmiä. Kuva: Linda Lönnqvist
Blogi

Mitä opin Tansaniassa?

Työrupeamani kehityspoliittisena asiantuntijana Kepan Tansanian toimistossa on loppumaisillaan lähes viiden vuoden jälkeen. Mitä olen tänä aikana oppinut?
Linda Lönnqvist
2.10.2014

Usein tuntuu siltä, etten mitään. En vieläkään ymmärrä Tansaniaa ja sitä, miten täällä voi olla yhtä aikaa niin positiivista ja kurjaa.  Miten edistysakeleita otetaan, mutta vastarinta niille kiristyy. Miten lompakon varastaja lynkataan, mutta valtionkassan tyhjentäjä valitaan uudelleen.

Ehkä täällä toimiminen vaatii hienostuneempaa sosiaalista tietoisuutta, kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet. Moniselitteisyyden sietokyky on kuulemma merkki korkealle kehittyneistä sosiaalisista taidoista ja sen perusteella tansanialaiset ovat mestareita. 

Ainakin voin kertoa joitain seikkoja, joista en tiennyt aloittaessani työskentelyn täällä. Ehkä näistä vinkeistä on muillekin Tansanian kävijöille hyötyä.

***

Alkajaisiksi: täällä ei ole rahaa. Suomen ja Tansanian valtionbudjettien vertaaminen toisiinsa on opettavaista. Suomen, jonka väkiluku on 5,5 miljoonaa, budjetti on 54 miljardia euroa. Tansanian, jonka väkiluku on 44 miljoonaa, budjetti on 9 miljardia euroa. Osittain tämän takia valtiollisia palveluja ei ole ja järjestöjen sekä yksityissektorin koulut ja klinikat kukoistavat. Tietenkin juuri tämän takia niitä vähäisiä varoja ei saisi haaskata huonoon hallintoon.

Edistystä tapahtuu. Esimerkiksi saapuessani budjettikirjoja ei saanut, kuin valtion virallisesta julkaisukaupasta. Policy Forumin budjettityöryhmässä soittelimme toisillemme: "Oletko saanut mistään budjettia? Onko kukaan nähnyt ensimmäistä osaa? Voinko käydä kopioimassa sitä?"

Seuraavana vuonna aloitin taas soittelut: "Oletko kuullut, olisiko kenelläkään on budjettikirjoja?" Sekunnin hiljaisuuden jälkeen vastaus tuli: "Lataa ne vaan netistä."

Valtiovarainministeriö olikin julkaissut kaikki sähköisessä muodossa avunantajien painostuksen seurauksena. Samassa sarjassa on valtiovarainministeriön Kansalaisten budjetti -julkaisu, jossa vaikealukuiset budjettitiedot esitellään vieläkin vaikealukuisina, mutta sarjakuvakuvituksin. Tämä on suoraan seurausta Tansanian osallistumisesta Open Budget Partnership -indeksiin. 

***

Yksityissektori kukoistaa kaikessa hiljaisuudessa. Veteraani-aktivisti Rakesh Rajani kertoo kivan anekdootin siitä, miten hän vieraili kylässä joitain päiviä osana Twaweza-järjestönsä kenttämatkoja. Ensimmäisenä päivän hän oli valmis luennoimaan isäntäväelleen yritteliäisyydestä ja elämänsä parantamisesta.

Toisena päivänä hän huomasi, että kyläläiset itse asiassa pyörittivät eri bisneksiä ja tulivat hyvin toimeen: he vuokrasivat esimerkiksi moottoripyöräänsä ja myivät olohuoneesta käsin perustarvikkeita, ja toimistotyöntekijät kasvattavat pihoillaan kanoja.

Kun ei odota näkevänsä toiminnan virallista puolta, kuten kylttejä, toimistoja, nettisivuja, ja yrittää tarkkailla, mitä ihmiset oikeastaan tekevät, alkaa huomata kaikenlaista. Kahvila on siellä, missä liikkuva kahvikundi tarjoilee kannettavasta kahvipannustaan penkeillä istuville asiakkaille kuumaa juotavaa ja maapähkinäkrokanttia, vaikka nyt jalkakäytävällä. Täällä seinät ja lattiat eivät ole kovin välttämättömiä.

Vinkkaan myös, että Marc Wegerifin tutkimus PKK-yritysten liikemalleista on kiehtovaa luettavaa. Yritystä ei välttämättä yritetä kasvattaa kilpailijoiden kustannuksella.

***

Myös kansalaisjärjestö voi olla olemassa vain jonkun sähköpostiosoitteena. On "järjestöjä" joiden ainoa toiminta on koulutustilaisuuksia kiertävä ”koordinaattori”. Toisaalta on monta järjestöä, jonka henkilökunta paiskii hikisenä töitä paremman maailman puolesta. Kuuntelemalla heidän kuvauksiaan, suodattaen mitäänsanomattomat kehy-termit pois, voi saada kuvan heidän konkreettisesta asiantuntemuksestaan.

Tämän takia kannattaa aina kysyä avoimia kysymyksiä, mielummin kuin rajallisia kyllä tai ei -kysymyksiä. Kun antaa ihmisten kertoa itse vihjailematta, mitä haluaa kuulla, saattaa saada selville ennalta-arvaamatonta ja mieltä avartavaa tietoa. Usein todellisuus on paljon yllättävämpää kuin osaamme kuvitella.

Yleensä kysyjälle ei haluta olla epäkohteliaita vastaamalla "ei". Näin ollen on vaikeaa saada tärkeää palautetta esimerkiksi huonoista ideoistaan tai ongelmista. Tarkempaa tietoa voi saada juttelemalla rauhallisesti ja ajan kanssa, keskustelemalla eri asianomaisten kanssa, alaisten kanssa ilman pomon läsnäoloa, ja olemalla valppaana ylösalaisen nyökkäyksen esiintymisestä.

Ylösalainen nyökkäys on ele, joka näyttää vähän siltä, kun viitataan leualla seuraavaan kortteliin käyttämättä käsiä. Leukaa ja kulmakarvoja kohotetaan. Sitä käytetään kyllä vai ei -kysymysten vastauksena.

Se tarkoittaa "asia ei ole niin kuin juuri esitit, mutta usko sitä vaan, jos se sinua miellyttää." Tai "asia on huomattavasti monimutkaisempi kuin väitteessä jonka juuri esitit, mutta ei nyt ruveta ruotimaan sitä." Ylösalaisen nyökkäyksen kohdatessaan kannattaa aina udella hienovaraisesti, miten asian laita vastaajan mielestä on.

Ja lopuksi pieni suositus: Kokonainen paistettu kala on paras syödä käsin.