Blogi

Meksikon huippukokous: Vakuutetaanko vain vakuuttuneita?

Yksi globaalin kansalaisyhteiskuntaverkoston CPDE:n järjestämistä sivutapahtumasta käsitteli kehityksen ihmisoikeusperustaisuutta (HRBA). Vaikka ihmisoikeudet nähdään jo kehityksen kulmakivenä ja edellytyksenä, jäi ihmisoikeusperustaisuus Meksikon jälkeenkin pelkästään kansalaisyhteiskunnan vastuulle.
Sanna-Mari Laitamo
24.4.2014

Ihmisoikeusperustaisuuden toteuttajaksi mainitaan Busanin loppuasiakirjassa ainostaan kansalaisyhteiskunta, kun muut keskeiset toimijat pudotetaan vastuun ulkopuolelle. Meksikon sivutapahtuma pyrkikin tuomaan ihmisoikeusperustaisuutta uudelleen esille aiempaa konkreettisemmalla tavalla.

Paneelin pääpuhujina olivat alivaltiosihteeri Anne Sipiläinen Suomen ulkoministeriöstä, Tanskan varakehitysministeri Martin Bille Hermann, Meksikon EU-delegaation kehitysyhteistyöpäällikkö Juan Garay Amores, CPDE:n edustaja Emele Duituturaga, sekä Kansainvälisen työjärjestön ILOn kumppanuus- ja kenttätoiminnan päällikkö Jurgen Schwettmann. 

Martin Bille Hermann esitteli Tanskan hallituksen yksimielisesti hyväksymän ”Right to better life” -  politiikan, jonka perustavina elementteinä ovat osallistuminen, syrjinnän vastustaminen, tilivelvollisuus sekä avoimuus. Tanskan hallitus uskoo politiikkansa pysyvyyteen, koska sen päättämisestä oltiin yhtä mieltä yli puoluepoliittisten rajojen.

Anne Sipiläisen puheenvuoro myötäili Hermannin esitystä, viitaten Suomen kehityspoliittiseen toimenpideohjelmaan, joka on rakennettu ihmisoikeusperustaisuudelle.Sipiläinen korosti valtioinstituutioiden kouluttamisen tärkeyttä, koska niiden vastuulla on taata ihmisoikeuksien toteutuminen. Sipiläinen korosti myös kaikkein haavoittuvimpien ryhmien, kuten vammaisten ja etnisten vähemmistöjen, huomioimista

***

Komissio on vuodesta 2012 saakka kehittänyt EU:lle työkalupakkia ihmisoikeusperustaisuuden käytännön toteuttamiseen. Vaikka Juan Garay Amores EU:n Meksikon delegaatiosta antoi työryhmälleen tunnustuksen tehdystä työstä, kritisoi hän samalla myös sitä, miten vain seitsemän EU-maata on omaksunut ihmisoikeusperustaisuuden kehityspolitiikkaansa, siitä huolimatta, että unioni kokonaisuudessaan perustuu ihmisoikeuksien puolustamiseen.

Kansalaisyhteiskunnan puheenvuoron käytti Emele Duituturaga, yksi CPDE:n neljästä puheenjohtajasta. Hän puhui ihmisten asettamisesta kehityksen keskiöön ja muistutti, että kehityksen lopullisen tuloksen tulee olla kansalaisten hyvinvointi. Emele viittasi myös YK:n kehitysryhmän (UNDG) kirjaamaan yhteisymmärykseen vuodelta 2003, jossa HRBA asetetaan ensi kertaa kehityksen perustaksi.

Duituturaga korosti myös sitä, miten tärkeää on tuoda kansainväliset ihmisoikeussitoumukset kansallisen politiikan tasolle ja saada ihmisoikeusperustaisuus kaikkia tahoja sitovaksi. Emelen näkemyksen mukaan kehityksen todellisen mittarin tulisi olla sellainen, joka arvioi kansakuntansa naisten ja lasten hyvinvointia, ei bruttokansantuotetta.

ILO puolestaan toi sivutapahtumaan käytännöllisempää makua. Vaikka ILO ei voi asettaa valtioille sanktioita, on työtekijöiden sen kautta mahdollista valittaa valtioiden toiminnasta.  Tämä niin kutsuttu ”name and shame”- tekniikka on toiminut muun muassa Lech Walesan ja Nelson Mandelan tapauksissa.

***

Harmillisesti HRBA-sivutapahtuma kilpaili samaan aikaan järjestetyn pääpaneelin kanssa, joten paikalle saapui arviolta vain noin kolmisenkymmentä henkilöä.  Tapahtuman yleisissä keskusteluissa ihmisoikeusperustaisuus ei tuntunut saavan sen ansaitsemaa huomiota.

Yleisön joukosta erottuivat  ne, jotka ovat asiasta vakuuttuneita: kansalaisyhteiskunnan edustajat. He toivat  kommenteissaan esiin naisten oikeuksien toteuttamiseen kohdistuvat haasteet Intiassa, kysymyksen yhteisön ja yksityisen henkilön oikeuksista Salomonin saarilla, kysymyksen valtioiden virkamiesten käytännöllisen kouluttamisen tärkeydestä Keniassa, sekä ehdotuksen siitä, miten tärkeää olisi saada HRBA vahvemmaksi ja sitovammaksi huippukokouksen loppuasiakirjaan.

Itselleni jäi vaikutelma, että kysymyksiin ei ehditty vastata, ja että koko kokouksen lopputulos jätti ihmisoikeusperustaisuuden kakkostilalle, kansalaisjärjestöjen vaatimuksista huolimatta.

Keskiviikkona julkaistu huippukokouksen loppuasiakirja todisti samaa: vaikka ihmisoikeuksien ja sen vaatima poliittinen tahto mainitaan ”deklaraatiomaisesti” loppuasiakirjan 2. artikkelissa. Vastuu ihmisoikeusperustaisuuden periaatteiden levittämisestä jätetään edelleen kansalaisyhteiskunnan vastuulle ja muut tekijät voivat pestä siitä kätensä kuten tähänkin asti.