Blogi

Kuoppaisella tiellä

Kun työskentelee kansalaisjärjestöissä Etelän päässä tavallista monitorointivisiittiä pidemmän aikaa, pääsee todistamaan monia mielenkiintoisia asioita. Yksi näistä on etelän ja pohjoisen välisen yhteistyön kannalta olennainen tekijä, nimittäin ongelmista ja haasteista puhuminen.
Oona Timonen
27.6.2013

Tansaniassa kulttuuri rohkaisee kiertelevämpään ilmaisuun. Kiertelevä tyyli vaatii paljon herkkyyttä tunnistaa, missä vaiheessa rivien välistä voi lukea, että jokin asia ei nyt mennyt ihan putkeen.
Sähköpostitse ongelmien havaitseminen käy vielä vaikeammaksi, sillä virtuaalisesti näitä asioita ei usein mainita edes rivien välistä.

Tämä aiheuttaa haasteita kommunikaatiossa pohjoisen kumppanille, kun ongelmistakin pitäisi voida puhua ja mielellään varhain, jotta ongelmien kumuloituminen voitaisiin välttää.

Toisinaan afrikkalainen vaiteliaisuus myös antaa sellaisen kuvan pohjoisen kumppanille, että jotain ongelmia on, vaikka niitä ei todellisuudessa olisikaan. Vaiteliaisuus tuntuu usein liittyvän keskeneräisyyteen.

Kumppani pohjoisessa saattaisi olla tyytyväinen esimerkiksi ilmoitukseen, että asia on työn alla, mutta siihen vaikuttavat seuraavat asiat a, b, ja c, minkä takia ratkaisussa hieman kestää. Tansanialaisessa työkulttuurissa tämä ei kuitenkaan ole tapana. Usein tämänkaltaisiin puolitiessä oleviin asioihin jätetään yksinkertaisesti vastaamatta.

***

Kehitysyhteistyötä toteutetaan pitkälti maissa, joissa auktoriteetin kunnioitus ja valtaerot ovat suurempia kuin pohjoisen tasa-arvoa korostavissa yhteiskunnissa. Sen vaikutuksista kehitysyhteistyön käytäntöihin puhutaan yllättävän vähän.

Kun Suomessa työntekijältä odotetaan, että tärkeimmät sähköpostikeskustelut ulkopuolisten kanssa lähetetään kopiona esimiehelle, Tansaniassa tämä ei tule kuuloonkaan. Rivityöntekijälle ei suoda sellaista valtaa, vaan kaiken postin on mentävä esimiehen hyväksynnän kautta.

Kun esimies saapuu työpaikalle, työntekijän on oltava paikalla esittelemässä luonnokset ulospäin menevistä sähköposteista ja odottamassa niihin esimiehen kommentteja.

Usein esimies myös sanelee viestin sisällön kokonaisuudessaan, jolloin toimistotyöntekijän tehtävä on istua ja kirjoittaa. Vasta sitten posti pääsee eteenpäin. Paitsi, jos on sähkökatkos tai tietokoneeseen on iskenyt virus tai printteri on rikki, joista mikään ei ole harvinaista Tansaniassa.

***

Tämänkaltainen työkulttuuri hidastaa kommunikointia kumppaneille eikä kannusta työntekijöitä tehokkaaseen ja itsenäiseen työskentelyyn. Pahimmillaan se voi jopa tukahduttaa työntekijän oma-aloitteisuuden.

Riskinä ovat myös eritasoiset väärinkäsitykset ja -tulkinnat, kun pohjoisen kumppani olettaa, että ainoastaan hankekoordinaattorin kanssa voi sopia ja kommunikoida hankkeen asioita. Pahimmillaan esimiehen merkittävä rooli voi jopa tukahduttaa työntekijän oma-aloitteisuuden.

Olen ollut todistamassa työntekijöiden oma-aloitteisia, luovia ehdotuksia järjestön kehittämiseksi, joita he ovat työstäneet vapaa-ajallaan. Nämä ehdotukset kuitenkin tyrmättiin esimiestasolla varsin nopealla päätöksellä.
Toisinaan tuli tunne, että sillä ei ollut väliä, kuinka hyvä ehdotus oli, sillä se tyrmättiin, jos se ei lähtenyt johdon omasta aloitteesta.

Toki perustelut näihin päätöksiin annetaan: “Järjestön perustajien valintaa ja ideoita on kunnioitettava“ (vaikka osa perustajista on jo siirtynyt laveammille laidunmaille) tai “Näistä asioista on keskusteltava vuosittaisissa perustuskokouksissa, ei nyt“ (seuraava perustuskokous on puolen vuoden päästä) ja “Muutoksen tekeminen kyseiseen asiaan on monimutkaista“ (aika heikko argumentti noin ylipäänsä).

***

Monesti järjestöillä on tahtoa kasvaa ja olla merkittävimpi toimija yhteisöissään, mutta muutoksiin ei aina olla valmiita, varsinkaan järjestöjen johdossa tai vanhempien sukupolvien keskuudessa. Kasvun esteeksi mainitaan kuitenkin useimmiten rahoituksen ja resurssien puute.

Kolikon toinen puoli on se, että afrikkalainen vanhemman ihmisen kunnioitus on kenties kulttuurin hienoimpia asioita.

Toisinaan tämä näyttäytyy myös siten, että rahoittajakumppani pohjoisessa on eräänlainen auktoriteetti eikä kysymyksiä, epäilyksiä tai kritiikkiä kumppanin toimintaa kohtaan aina kehdata esittää. Tähän vaikuttaa lisäksi kumppanin päävastuuhenkilön ikä, toisinaan myös sukupuoli.

Kaiken kaikkiaan, viestinnän Etelän ja Pohjoisen välillä ollessa niin olennainen tekijä kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyötä, erilaisista kulttuurisista tavoista kommunikaation suhteen voisi olla viisasta keskustella avoimesti jo hankkeen suunnitteluvaiheessa.

Avoin keskustelu kulttuurieroista voi lisätä paitsi kumppaneiden keskinäistä ymmärrystä, parantaa myös kehitysyhteistyön tuloksia.

Kirjoittaja työskentelee Tansaniassa, Morogorossa Setlementtiliiton, Äetsän ja Uhusianon hankekumppaneiden kanssa kahdeksan kuukauden ajan.