Blogi

Kiitettävä, muttei täydellinen

Ministeri Hautalan eilen lanseeraama Suomen uusi kehityspoliittinen toimenpideohjelma on hyvä ohjelma – ei täydellinen, mutta hipoo ilman muuta kiitettävää.
Timo Lappalainen
20.2.2012

Kansalaisjärjestöt pääsivät sanomaan sanansa ohjelman valmisteluun niin sanotussa KEPO Open -suunnitteluprosessissa, ja lopputuloksesta on nähtävissä, että kansalaisjärjestöjen antama palaute on otettu huomioon.

Toimittajat ahdistelivat minua eilen kysymyksillään siitä, miten Kepa vertaisi Hautalan ja Väyrysen ohjelmia keskenään. Taisivat muistaa vuonna 2007 antamamme kriittiset kommentit ja toivoivat tälläkin kertaa jotakin yhtä mehukasta. Ehkä vilkaisu olan yli menneisiin ohjelmiin, erityisesti niiden käytännön vaikutuksiin, auttaa laittamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Lehtomäen ohjelman kärki vuonna 2004 oli johdonmukaisuus, Väyrysellä kolme vuotta myöhemmin luonnontaloudellisesti kestävä kehitys ja Hautalalla nyt ihmisoikeusperustaisuus. Ohjelmien valmisteluun sisältyy paljon dramatiikkaa ja suuria tunteita, mutta kun arvioi niitä näin jälkikäteen toimenpanon näkökulmasta, eivät painopistemuutokset olekaan olleet järin suuria.

Pari miljoonaa euroa enemmän saattaa palaa metsä- ja maaseudunkehitysohjelmiin siellä, budjettitukea taas pari miljoonaa vähemmän täällä ja niin edelleen. Painotuksissa on mielestäni kyse eri tulokulmista samaan asiaan. Pitkäjänteisyys ja jatkuvuus luonnehtivat tapaamme tehdä kehitysyhteistyötä ja juuri siitä Suomi on saanut yhteistyömailtaan kiitosta.

***

En silti väitä, etteikö ohjelmien seurauksena tapahtuisi myös muutoksia. Nicaragualta ei tämän ohjelman kohdalla kiitoksia heru: viime metreille asti Nicaraguan hallinnon edustajat pyrkivät estämään maan tippumisen pois ohjelmamaiden listalta. Nicaraguasta tuli myös kehityspoliittista ohjelmaa koskevan uutisoinnin kärki, mikä vei harmittavasti tilaa laajemmalta tarkastelulta.

Kepa ei ole aiemminkaan ottanut virallisesti kantaa Suomen ohjelmamaavalintoihin, mutta halusimme kuitenkin muistuttaa kehityspoliittista johtoa vastuullisesta ja arvokkaasta pitkäaikaisen yhteistyökumppanimaan kohtelusta. Suomen on sitouduttava suunnittelemaan riittävän pitkä ja yhdessä sovittu ulosmenostrategia.

Ministerin, Kepan ja Nicaraguan hallinnon edustajien puheenvuoroissa on selvästi todettu, että me suomalaiset emme käännä selkäämme Nicaraguan kansalaisille: kansalaisjärjestöjen vuosikymmenien työ jatkuu edelleen. Odotan mielenkiinnolla, miten kehityspoliittisen ohjelman linjaamaa ihmisoikeus- ja demokratiatukea käytetään Nicaraguan kaltaisissa maissa, joiden julkishallinnon tai valtaeliitin tukeminen ei ole mahdollista.

***

Pidän kehityspoliittisen ohjelman yleisestä lähestymistavasta, joka selvästi asemoi Suomen aktiiviseksi, jopa etulinjan toimijaksi. Olemme useissa yhteyksissä kannustaneet ulkoasiainhallintoa ottamaan esimerkkiä ja kiritysapua edelläkävijämaa Norjalta.

Pientä esimakua tästä saimme viime joulukuussa Etelä-Koreassa Busanin kehitysavun tuloksellisuus -konferenssissa, jossa Suomen edustajat ministeri Hautala etunenässä käyttivät rohkeita puheenvuoroja muun muassa ihmisoikeusperustaisuuden puolesta, ja kollegat muista maista huokailivat kateellisina.

***

Kansalaisyhteiskunnan merkitys painottuu läpi ohjelman. Näin Suomi on vahvasti mukana kansainvälisessä kehitystrendissä, jossa kansalaisliikkeet ovat tiiviisti mukana ja niiltä odotetaan merkittävää panosta esimerkiksi YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttamisessa.

OECD:n korkean tason paneeli painotti Busanissa demokraattista omistajuutta. Sen toteutuminen edellyttää kansalaisyhteiskuntaa, jossa toimii vapaita ja riippumtattomia kansalaisten muodostamia intressiryhmiä, joiden ääni kuuluu ja jotka pystyvät vaikuttamaan. Demokraattinen omistajuus uutena kehitysyhteistyön ohjaavana periaatteena sekä kehityspoliittisen ohjelman painottama ihmisoikeusperustaisuus eivät toteudu ilman vahvaa kansalaisyhteiskuntaa.

Uskallan tulkita kansalaisliikkeiden määrittelemien Istanbulin periaatteiden ja kehitystuloksellisuuden viitekehyksen (international framework for CSO effectiveness) mainitsemisen ohjelmassa tarkoittava sitä, että Suomi panostaa tähän kansainväliseen prosessiin ja kehittämisohjelmaan jatkossakin - myös rahallisesti.

***

Ohjelman vahva painotus verotukseen ja Suomen sitoutuminen kehitysmaiden verojärjestelmien kehittämiseen on yksi esimerkki siitä, ettei globaalia köyhyyttä ja eriarvoisuutta voida poistaa vain kehitysyhteistyöllä. Tavoitteena tulee olla se, että poliittisten päätösten vaikutukset globaaliin köyhyyteen
otetaan huomioon kaikilla politiikanaloilla ja kaikissa ministeriöissä. Jos muut ministeriöt eivät sitoudu ohjelman tavoitteisiin, uhkaa paperi jäädä vain yleväksi periaatejulistukseksi.

EU-puheenjohtajakaudellaan syksyllä 2006 Suomi piti juuri johdonmukaisuutta kehityspolitiikkaa koskevan keskustelun kärkiteemana. Nopeaa on kuitenkin ollut tippuminen tältä kärkipaikalta, kun muut ministeriöt eivät ole ostaneet ajatusta muun muassa kauppa- ja maatalouspolitiikan tavoitteiden yhteensovittamisesta kehityspoliittisten tavoitteiden kanssa.

Ohjelman lupaama, eduskunnalle tehtävä selonteko johdonmukaisuuden toteutumisesta on askel oikeaan suuntaan, mutta voi pahimmillaan tuudittaa vääränlaiseen hyvänolontunteeseen siitä, että johdonmukaisuusperiaate on sillä kuitattu. Jokapäiväiseen seurantaan tarvitaan siksi riittävät resurssit ja toimivat työkalut - muuten homma jää vain ärhäköille kansalaisjärjestöille.

Kirjoittaja on Kepa ry:n toiminnanjohtaja.