Foorumissa pohdittiin myös sitä, voivatko järjestöt vahvistaa myös valtioiden toimintakykyä. Fida esimerkiksi tukee Pohjois-Korean hammashuoltoa tavoitteenaan parantaa lasten ja nuorten hammasterveyttä.
Kuva:
Fida
Blogi

Ketterä kansalaisyhteiskunta muuttaa maailmaa

Ulkoministeriö ja kehitysyhteistyötä tekevät ohjelmatukijärjestöt kohtasivat kumppanuusfoorumissa. Keskustelussa keskityttiin kansalaisjärjestöjen ja valtion yhteistyöhön sekä kansalaisyhteiskunnan rooliin kehityspolitiikassa.
Lassi Mäkinen
14.6.2016

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka aloitti puheensa ilouutisella: yhdeksän vuoden odotus palkittiin, ja Suomi on vihdoin ratifioinut vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK-sopimuksen.

Toivakka palasi hetkeksi viime marraskuun tapaamiseen, jossa ”tunnelmat olivat erilaiset” rajujen leikkausten vuoksi. Sittemmin kipeitä henkilövähennyksiä on tehty paitsi järjestöissä myös ministeriössä.

Hallituksen uusimmalla säästölistalla on vielä 25 miljoonan euron lisäleikkaus kehitysyhteistyövaroihin. Toivakka kuitenkin rauhoitteli järjestöväkeä:

‒ Lähden siitä, että järjestöjen kokonaisrahoitustasoa ei enää lasketa.

***

Toivakka myös kiitti järjestöjä halusta uudistua ja saada vähemmällä enemmän aikaan ja viedä kehitysyhteistyötä eteenpäin ”näiden vaikeiden kuukausien aikana”.

Muun maailman murheiden lisäksi hoidettiin syksyllä yllättänyt pakolaistilanne.

‒ Se on mennyt suomalaisen rauhallisesti ja rakentavasti, olen tästä hyvin kiitollinen. Teette työtä erittäin suurella sydämellä.

Toivakka vetosikin ohjelmatukijärjestöjen kokemukseen, luotettavuuteen ja yhteiskunnallisiin vaikutusmahdollisuuksiin.

‒ Teillä on suora yhteys kenttään, teitä kuunnellaan.

Samalla Toivakka haastoi järjestöjä kertomaan, mitä valtion rahoituksen ja lahjoitusten turvin saadaan aikaan, jotta ”jokainen suomalainen voi tuntea ylpeyttä”.

***

Suomen Punaisen Ristin Pekka Reinikaisen vetämä paneeli pohti kansalaisjärjestöjen lisäarvoa kehityspolitiikassa.

Kepan Timo Lappalainen näki järjestöjen viestinnän vaikuttavan kehitysyhteistyöasenteisiin, jotka ulkoministeriön teettämän tutkimuksen valossa ovat pysyneet myönteisinä.

Hän muistutti, että mittavissa säästötalkoissa voi käydä niinkin, että ”vähemmällä saa vähemmän” eikä toivakkalaisittain enemmän. Vaarana on poliittisen dialogin ja vahtikoiran roolin hiipuminen sekä järjestöjen kilpailu.

‒ Kepan näkökulmasta on veitsen terällä, milloin järjestöjen välisessä dynamiikassa yhteistyö muuttuu kilpailuksi, Lappalainen totesi.

Kirkon Ulkomaanavun Jouni Hemberg peräänkuulutti järjestöiltä vastuuta ja kehittämistä:

‒ Täytyy olla kykyä katsoa tulevaisuuteen, muuttua, löytyä erikoistumista ja innovaatioita.

Paneeli pohti myös 0,7 prosentin saavuttamista – onhan Suomen talouden elpymisestä ilmassa varovaisia merkkejä.

‒ Sadetta halutaan, mutta onko sadetanssin koreografia olemassa?, kyseli Reinikainen panelisteilta.

Toivakka vastasi, että koreografia tulee edelleenkin hallitusohjelmasta ja valtiontalouden tasapainottamisesta. Suomi on hyvin altis ulkoa tuleville muutoksille, olipa kyse naapurimaista tai vaikkapa brittien eroamisesta EU:sta.

‒ Hallitusohjelmaan kirjattu tavoite ei häviä sieltä mihinkään, Toivakka alleviivasi.

Jouni Hemberg toivoi, että 0,7% sisältäisi mahdollisimman vähän kotimaassa tapahtuvaa toimintaa. Suomi ei kirjaa pakolaiskuluja kehitysyhteistyökuluiksi, kuten jotkin muut maat.

‒ Tämä on ehdottomasti asia, josta pidän kiinni, Toivakka vakuutti. 

***

Alivaltiosihteeri Elina Kalkku on kiertänyt urakalla ohjelmatukea saavia järjestöjä, ja kiitteli vierailuja hyödyllisiksi.

‒ Kaiken kaikkiaan tätä hommaa ei voi hoitaa, jos ei ymmärrä, mitä suomalainen järjestökenttä tekee kehitysmaissa, Kalkku tunnusti.

‒ Minulla on äärimmäisen positiivinen kuva. Näissä tehtävissä on motivoituneita ja osaavia ihmisiä.

Kalkku totesi, että suomalaisessa demokratiassa kukin hallitus tuo omat painotuksensa, mutta piti ongelmallisena, jos ”jokainen kääntää kelkkaa” ja liian suuria muutoksia tehdään liian lyhyessä ajassa.

Kalkku ehdotti, että perustettaisiin ”keskustelua ja tuulettamista” varten yhteisiä pohdintaryhmiä. Yhteistuumin voitaisiin viedä maailmalle suomalaista kansalaisyhteiskunnan ja valtion yhteistyömallia, joka toimii kehityksen katalysaattorina.

***

Kumppanuusfoorumissa nousi esiin kasvava tarve synkronoida Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön maaohjelmia ja kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä. Tämä ei onnistu ilman avointa keskustelua ja yhteydenpitoa.

Toistaiseksi tähän ei ole mitään mallia. Dialogi ja yhteinen suunnittelu ovat yksittäisten järjestöjen ja virkamiesten aktiivisuudesta kiinni ja käytännöt vaihtelevat eri osastojen ja lähetystöjen välillä.

Järjestöt toivoivat myös tiiviimpää yhteistyötä eri ministeriöiden sekä ulkoministeriön eri yksikköjen välillä, tarkoittaen yhteistä tekemistä eikä pelkkää kuulemista.

Haasteista huolimatta kansalaisyhteiskuntayksikön päällikkö Jyrki Nissilä rohkaisi järjestöjä olemaan aktiivisesti yhteydessä ministeriöön.

Yhteistyötä Nissilä lupaili ainakin kansalaisyhteiskuntalinjauksen päivityksen yhteydessä, kunhan yksikkö löytää tälle työlle aikaa.  Myös ohjelmatuen kehittämistä varten perustetussa työryhmässä on saatu näyttöä yhteistyön tuloksista.

***

Toinen paneelikeskustelu pohti järjestöjen haasteita ja mahdollisuuksia hauraissa valtioissa. Voiko järjestöjen työllä vahvistaa valtioiden toimintakykyä ja kestävyyttä?

Suurlähettiläs Rauno Merisaari ja CMI:n Ville Brummer pohtivat, että joissain maissa valtiojärjestelmä on kokonaan romahtanut, jossain taas kansalaisyhteiskunnan toimintaa ei sallita.

Joskus valtion ja kansalaisyhteiskunnan roolit ovat sekaisin tai ne jopa kilpailevat keskenään.

Politisoituminen on kasvava haaste. Jopa Suomen Punainen Risti on huomannut, että pääsy kriisikohteisiin, kuten Irakiin ja Afganistaniin on yhtä vaikeampaa.

‒ Kaikesta tulee niin poliittista, että epäpoliittisena pysyminen alkaa olla suurin taidonnäyte näissä konflikteissa, totesi Maria Suoheimo Punaisesta Rististä.

Niin CMI:n kuin Punaisen Ristin edustajat toivoivat, että hauraissa valtioissa tulosvaatimukset, niiden mittaaminen ja raportointi olisivat erilaisia kuin muualla.

Fidan Harri Hakola kiitteli tilaisuuden lopussa ulkoministeriötä ja järjestöjä hyvästä yhteistyöstä. Hakola kiteytti valtion ja kansalaisjärjestöjen suomalaisen toimintamallin viiteen sanaan: luottamus, riippumattomuus, joustavuus, ketteryys ja yhteistyö.