Kuva:
Iina Leppäaho/Kepa
Blogi

Kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttaminen

Viime syyskuussa me maailman ihmiset hallitustemme välityksellä panimme New Yorkissa uusiksi nykyisen kehitysparadigman. Sittemmin on ehditty jo hyväksyä uusi ilmastosopimuskin. Nämä kaksi YK:n sopimuskokonaisuutta linkittyvät toisiinsa monella tapaa; yksi kestävän kehityksen agenda 2030:n seitsemästätoista tavoitteesta käsittelee ilmastonmuutosta (nro 13) ja toinen kestävää energiantuotantoa (nro 7). Ilmastonmuutoksen torjunnassa nostettiin esille myös kestävät tuotantotavat ja elinympäristöjen suojelu. Nämä ovat molemmat myös erillisiä Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteita (numerot 12 ja 15).
Jouni Nissinen
16.12.2015

Kansalaisyhteiskunnan osallistumista YK:n kestävän kehityksen prosesseihin edistävä Stakeholder Forum julkaisi toukokuussa 2015 raportin, jossa tarkasteltiin sitä, mitkä kestävän kehityksen tavoitteet ovat teollisuusmaiden kannalta olennaisimpia. Heidän pisteytyksessään teollisuusmaiden kannalta tärkeimmiksi muutosvoimiksi arvioitiin (tärkeysjärjestyksessä) tavoitteet 13 (ilmastonmuutoksen torjunta), 7 (kestävä energiansaanti) ja 12 (kestävät tuotanto- ja kulutustavat). Muita enemmän pisteitä sai myös merien luonnonvarojen kestävän käytön varmistaminen (tavoite 14, joka tavallaan täydentää maaekosysteemien suojeluun tähtäävää tavoitetta numero 15). 

Taannoinen Bertelsmann-säätiön rahoittama tutkimus katsoi Suomen suurimmiksi ongelmiksi sukupuolten välisen palkkaepätasa-arvon sekä luonnonvarojen korkean kulutuksen henkeä kohti. Kyseinen tutkimus arvioi eri maiden valmiuksia lähteä toteuttamaan Agenda 2030:tä. 

Kun nämä asiat vedetään yhteen, niin voidaan todeta, että meillä on ennen näkemätön mahdollisuus yhdistää ihmisten tasa-arvon ja hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävät Agenda 2030, planeetan perusjärjestelmän turvaamiseen tähtäävä ilmastosopimus ja molempiin kuuluva yleinen lähtökohta planeetan luonnonvarojen ja luonnon ekosysteemien turvaamisesta tuleville sukupolville.

Miten tämä tehdään?

Kansainvälisellä tasolla on varmistettava ainakin, että

1. eri asiakokonaisuuksissa pidetään kirkkaana mielessä asioiden liittyminen toisiinsa ja toimitaan johdonmukaisesti kestävää kehitystä edistäen
2. kehitysmaiden sananvaltaa vahvistetaan kansainvälisissä yhteistyöelimissä kuten rahoituslaitoksissa. Maiden välinen tasa-arvo edellyttää, että nämä laitokset ovat tiukasti YK:n valvonnassa, jotta päätöksenteon demokraattisuus paranee.
3. YK:n tasolla selkiytetään High-Level Political Forumin rooli Agenda 2030:n toteutuksessa, koska sen on määrä vastata koko Agenda 2030:n toteutumisesta
4. EU:n komission puheenjohtaja Junckerin noudattamaan kymmenen kohdan prioriteettilistaan saadaan 11. kohdaksi kestävä kehitys. EU:n työtä Agenda 2030:n parissa tulee viitoittamaan tekeillä oleva korkean tason selvitysmiehen Karl Falkenbergin raportti aiheesta. Tämän "Sustainability in the EU" -raportin on määrä valmistua kesäkuussa 2016.

Kansallinen työ – ratkaisevat askeleet

Kansallisvaltioiden hallitukset ovat avainasemassa Agenda 2030:n toteuttamisessa. Ne mahdollistavat viime kädessä kestävän kehityksen. Sekä EU:n että sen jäsenmaiden tulee laatia käytännönläheiset ja aikataulutetut suunnitelmat kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Työn edistymisestä on myös raportoitava vuosittain, niin kuin esimerkiksi Saksa on jo ilmoittanut tekevänsä. Se myös todennäköisesti jäsentää raporttinsa suoraan kestävän kehityksen tavoitteiden järjestystä vastaavaksi.

Suomen eduskunnan on annettava selonteko kestävän kehityksen toteuttamisesta loppuvuodesta 2016 ja eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan nimi on muutettava kestävän kehityksen valiokunnaksi.

Kotimainen kevytversio laadittavista organisaatiokohtaisista suunnitelmista on kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus, johon järjestöt, muut yhteisöt sekä myös yksityiset ihmiset voivat sitoutua.

Viranomaisten ja muiden asiantuntijoiden muodostaman Euroopan kestävän kehityksen verkoston ESDN (European Sustainable Development Network) mukaan kestävän kehityksen hallinnon on perustuttava neljään lähtökohtaan:

1. Pitkän aikavälin huomioiminen.
2. Hallinnon yhtenäisyys (integraatio).
3. Sidosryhmien osallistaminen.
4. Refleksiivisyys eli itsearviointi ja sen mukainen uudistuminen.

Pitkän aikavälin tarkastelua voisi helpottaa, jos esimerkiksi lapsiasiainvaltuutettu muutettaisiin tulevien sukupolvien asiamieheksi.

Hallinnon integraatiosta puhutaan myös eri hallinnonalueiden toiminnan tai politiikan johdonmukaisuutena. Tässä on jatkuvasti ongelmia niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, kun esimerkiksi tarpeellistakaan saastumista estävää lainsäädäntöä ei tiukenneta teollisuuden toimintaa edistävien ministeriöiden vastustuksen vuoksi. Kestävän kehityksen politiikan johdonmukaisuuden ja pitkäkestoisuuden takaamiseksi tuleekin kehittää pysyvä kehityspolitiikan rahoitusraami. Myös esimerkiksi valtion budjetti pitäisi jatkossa arvioida siltä kannalta, miten se toteuttaa kestävän kehityksen tavoitteita.

Jotta kestävää kehitystä toteutettaisiin hallinnossa parhaalla mahdollisella tavalla, on sen toteutumista mitattava siihen soveltuvilla mittareilla. Tähän työhön tulee lisätukea, kun YK:ssa saadaan valmiiksi kestävän kehityksen tavoitteisiin ja niiden alatavoitteisiin liittyvät mitattavat indikaattorit maaliskuussa 2016. YK:sta riippumattakin maailmalla on jo tehty paljon työtä erilaisten vaihtoehtoisten kehitysindikaattorien laatimiseksi. Tämän työn hedelmät on saatava nautittaviksi ja käyttöön, jotta pääsemme mittaamaan inhimillisen kehityksen kannalta olennaisia asioita pelkän BKT-seurannan sijaan.

Kestävän kehityksen kansallisessa toteuttamisessa on avainasemassa paitsi toimien tuloksellisuuden seuraaminen myös raha niiden toteuttamiseen. Tähän sekä YK että kansallisvaltiot ovat olleet jo pitkään ottamassa yrityksiä vahvasti mukaan, sillä niiden uskotaan tuovan huomattavasti lisää rahaa ja tehokkuutta kestävän kehityksen toteuttamiseen. Tällä perustellaan myös julkisten verovarojen käyttöä yhteishankkeissa yksityisen rahan rinnalla. 

Yksityisen sektorin osallistumista kehityspolitiikkaan käsitellään Kepan julkaisemassa raportissa ”Vienninedistämistä vai kehitysyhteistyötä? - Yksityinen sektori kehitystoimijana". Kestävän kehityksen toteuttamiseksi Suomen tulee mm.
1. taata yritysvastuun toteutuminen kaikissa kehitysyhteistyövaroin toteutetuissa yksityisen sektorin hankkeissa
2. jatkaa YK:n liike-elämää ja ihmisoikeuksia koskevien Ruggien periaatteiden toimeenpanoa asettamalla yrityksille sitovat ihmisoikeuksia koskevat huolellisuus- ja yritysvastuuraportointivelvoitteet
3. ajaa EU:n tuleviin kauppa- ja investointisopimuksiin sitovia kestävän kehityksen normeja ja ihmisoikeuslausekkeita

Kansalaisyhteiskunnan osallistaminen nyt valmistuneen agendan laatimiseen oli laajaa. Myös toimeenpanoon on otettava eri sidosryhmät mukaan. Kansalaisyhteiskunnan rooli tulee olemaan kaksijakoinen. Toisaalta ruohonjuuritasolla olevat järjestöt voivat aktiivisesti hakea ratkaisuja kestävän kehityksen solmukohtiin ja välittää tietoa toimivista käytännöistä. Toisaalta järjestöjen on syytä pitää tehtävänään viranomaisten toiminnan seuraamista ja rakentavaa kritiikkiä parhaiden käytäntöjen luomiseksi. Voisiko esimerkiksi Suomen kestävän kehityksen toimikunnan alaisuuteen perustaa työryhmän, joka ohjaisi toimeenpanoa?

Kestävän kehityksen tavoitteet tähtäävät jo vuoteen 2030. Nyt tehtävien päätösten rinnalla on huolehdittava kestävän kehityksen kasvatuksesta, jotta seuraavalla sukupolvella olisi tiedot ja taidot tavoitella hyvinvointia vaarantamatta omien lastensa tulevaisuutta. On pyrittävä siihen, että myös tavalliset ihmiset olisivat kiinnostuneita näistä tavoitteista ja asia olisi sitäkin kautta myönteisesti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että uuden kestävän kehityksen toimintaohjelman toteuttamisessa pääasiat ovat:

  • Hallitusten ja kansainvälisten järjestöjen sitoutuminen uuteen kestävän kehityksen toimintaohjelmaan. Sitoutuminen on ennakkoedellytys kansalliselle ja kansainväliselle toteutukselle.
  • Toteutuksen seuranta kansallisella ja kansainvälisellä tasolla sekä kansalaisyhteiskunnan toimesta että niiden kansainvälisten indikaattorien kautta, jotka valmistuvat YK:n asiantuntijaelimissä maaliskuussa 2016.