Blogi

Kepan puheenjohtajaehdokas Pertti Majasen kirje

Kun vuonna 1983 palasin Suomeen urani ensimmäiseltä kolmen vuoden työkomennukselta Tansaniassa, Kepaa ei vielä ollut olemassa eikä liioin ulkoministeriön kansalaisjärjestötoimistoakaan. Sen sijaan lähetysjärjestöillä ja muutamilla muilla järjestöillä oli jo varsin pitkäaikaista ja vakiintunutta kehitysyhteistyötoimintaa monissa maissa.
Pertti Majanen
2.11.2015

Yhteistyöstä järjestöjen kanssa ja jo olemassa olevasta tukijärjestelmästä vastasi kehitysyhteistyöosaston koulutuksen- ja sosiaalisen kehityksen jaosto, jonka päälliköksi tulin pian saapumiseni jälkeen. Hankkeita oli tuolloin n. 60 ja tuen piirissä olevia järjestöjä ehkä parikymmentä.

Tuolloisen kehitysyhteistyön alivaltiosihteeri Martti Ahtisaaren johdolla ministeriössä toteutettiin 1985-86 hallinnon uudistus, jossa katsottiin tarpeelliseksi perustaa uusi kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön toimisto. Minut nimitettiin tuon toimiston ensimmäiseksi päälliköksi.

Teille on tuttua, että Kepan perustaminen sattui tismalleen samoihin vuosiin, ja oli etuoikeus olla yhdessä Folke Sundmanin kanssa piirtelemässä Kepan ja UM:n yhteistyön pohjapiirustusta. Samassa yhteydessä suomalainen kansalaisjärjestökenttä ja monet sen toimijat tulivat minulle hyvin tutuiksi sekä muuttuivat kumppaneiksi ja ystäviksi, joita ilman en oikein olisi tullut toimeen. Tästä ”koukusta” en ole päässyt – enkä halunnutkaan päästä – sen jälkeen.

***

Kepan ja sen järjestöjen asiantuntemus, valppaus, rakentava kritiikki, tiedotustoiminta ja kampanjointi on ollut tärkeä tuki Suomen kehityspolitiikan muovautumiselle, jossa olen ollut tiiviisti mukana mm. vuodet 1995-97 kehityspolitiikan linjan johtajana ja alivaltiosihteerinä 2000-2005.

Suomalaisen järjestelmän erityinen vahvuus on ollut, että valtion tuki on annettu järjestöjen itsenäisyyttä ja integriteettiä kunnioittaen. Tämä viestii suomalaisen demokratian vahvuuksista. Toivottavasti näin myös jatkuu. Muita minulle tärkeitä teemoja ovat olleet:

  • kehitysyhteistyön näkeminen osana ulkopolitiikkaa sekä välineenä rauhan, turvallisuuden ja ihmisoikeuksien edistämiselle
  • politiikkajohdonmukaisuus kaikilla muilla sektoreilla tapahtuvan toiminnan kanssa (erityisesti kehitys, kauppa ja investoinnit)
  • ympäristön ja kehityksen keskinäisriippuvuus
  • kestävä kehitys
  • kehityksen kokonaisvaltainen rahoitus, jossa toteutuu kaikkien eri rahoitusvirtojen (julkiset, yksityiset, kansalliset ja kansainväliset) yhteisvaikutus
  • eriarvoisuuksien vähentäminen.

Vuosina 2001-2014 käynnissä ollut Helsinki-prosessi oli myös monin tavoin kansalaisjärjestöhanke. Se oli vastaus entistä keskinäisriippuvaisemman maailman ja sen uusien toimijoiden tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Sen päämääriä olivat globaalihallinnon parantaminen, kehitysmaiden äänen ja osallistumisen vahvistaminen kansainvälisissä järjestöissä ja päätöksenteossa sekä poliittisen tahdon mobilisointi vuosituhattavoitteiden toteuttamiseen.

Sen tarjoama ja kansainvälisissä suhteissa käytännössä kokeilema monitoimijamalli – valtiot, yksityissektori, kansalaisjärjestöt, kansainväliset järjestöt, tutkimuslaitokset ja media - on tullut jäädäkseen ja toteutuu esim. YK:n, Maailmanpankin, OECD:n ja Maailman talousfoorumin toiminnassa. Suomalaiset kansalaisjärjestöt toimivat aktiivisesti sekä osallistumalla prosessiin että tuottamalla sen taustamateriaaleja.

Kehitysyhteistyö on viime vuosikymmeninä ollut maailmanlaajuisesti ehkäpä kaikkein eniten arvioitu ja evaluoitu toimimuoto. Vuosituhattavoitteiden toteuttamiseen luotu kaikkia elämänaloja koskeva toimintakehikko yksilöityine tavoitteineen, mittareineen ja seurantamekanismeineen on ainutlaatuinen, ja niin myös sen kiistattomat saavutukset, joista voi lukea kymmenissä tunnustetuissa tutkimuksissa, arvioissa ja evaluaatioissa.

Keskimäärin kehitysyhteistyön projektit ja investoinnit onnistuvat yhtä hyvin kuin länsimaiden vastaavat hankkeet ja investoinnit kotimaassa. Saavutukset vaihtelevat eri maissa ja eri sektoreilla; täydellisiä ei ole oltu, mutta täydellisen tavoittelu muuttuu helposti hyvän viholliseksi.

***

Vuosituhattavoitteiden jatkoksi on nyt osana Rion prosessia luotu uusi Kestävän kehityksen agenda 2030, jonka valmisteluissa sain olla mukana kestävän kehityksen rahoitusta selvittäneen YK:n hallitusten välisen asiantuntijakomitean rinnakkaispuheenjohtajana.

Vuosituhatprosessista ns. post-2015-prosessi eroaa merkittävästi siinä, että kestävän kehityksen tavoitteet ovat universaaleja ja koskevat nyt yhtä lailla kaikkia maita. Myös Suomen tulee laatia agendalle oma kansallinen toimeenpano-ohjelmansa. Se koskee lähes kaikkia hallinnonaloja ja edellyttää horisontaalista koordinaatiota eri ministeriöiden välillä kansallisen kestävän kehityksen johdonmukaisuuden luomiseksi ja säilyttämiseksi.

Agenda 2030:n valmistelu on nyt vienyt noin kolme vuotta. Se on ollut hyvin laaja ja kattava prosessi, johon YK:n johdolla ovat osallistuneet Bretton Woods -organisaatiot, kansainväliset kehityspankit, YK:n 193 jäsenvaltiota, kymmenet tutkimuslaitokset, yliopistot ja eri alojen asiantuntijat sekä monitoimijaosallistumisen kautta sadat ja tuhannet kansalaisjärjestöt ja yksityisen sektorin järjestöt ja edustajat.

Prosessi on ollut hyvin avoin ja perustunut eri alojen huippuasiantuntemukselle. Suomen ja maailman kaikkien maiden toiminnan tulee nyt rakentua Agenda 2030:n toimeenpanoon, jonka keskiössä ovat äärimmäisen köyhyyden poistaminen, eriarvoisuuksien vähentäminen ja kansantaloudellisesti, ympäristöllisesti, sosiaalisesti ja hallinnollisesti kestävä kehitys.

***

Suomen kehitysyhteistyön massiivisen alasajon valossa sitoutumisemme Agenda 2030:n uusiin tavoitteisiin ei ole vakaalla pohjalla. Erityisen huolestuttavaa on, että historiallisesti suurten määrällisten leikkausten negatiivisia vaikutuksia näytetään vielä vahvistettavan kohdistamalla ne hyvin suunniteltuun, pitkäjänteiseen ja vaikutuksiltaan ongelmia ennalta ehkäisevään kehitysyhteistyöhön, kuten maakohtainen kahdenvälinen kehitysyhteistyö, YK-järjestöt ja kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö. Viittaan tässä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan viisaaseen lausuntoon 22.10.2015, jossa mainitsemani epäkohdat tuodaan erinomaisesti esille. Optimistina haluan uskoa, että asiaan saadaan vielä korjaus.

Kepan ja sen jäsenjärjestöjen osalta ajat ovat olleet vaikeita niin avun kohdemaissa kuin Kepan ja järjestöjen sisällä. Hankkeita on lakkautettu ja henkilöstöä irtisanottu. Se, että tämä kaikki on tapahtunut hyvin yllättäen, äkkiä ja ilman mitään siirtymäkautta, on tehnyt asiasta vaikean ja inhimillisesti kipeän.

Aiheuttaako tilanne Kepan osalta joitakin uudelleen fundeerauksia tai uusia linjauksia, sitä on ensimmäiseksi kysyttävä jäsenjärjestöiltä itseltään. Joka tapauksessa näkisin itse jatkossakin, että Kepan vahvuus on, ja tulee olemaan sen toiminnan laadussa, tuloksellisuudessa ja vaikuttavuudessa.

Kepaa, sen asiantuntemusta ja tukea tullaan myös tarvitsemaan, kun Suomi lähtee toivottavasti pian ensin valmistelemaan kestävän kehityksen Agenda 2030:n kansallista toimeenpano-ohjelmaa ja sitten muuttamaan sen tulokselliseksi toiminnaksi. Yhteistyölle ei tässä maassa ole parempaa vaihtoehtoa.

Kepan vuosikokouksessa 20. marraskuuta 2015 valitaan Kepalle uusi puheenjohtaja sekä hallitus.