Blogi

Kepan hallitus – päättäjä, vastuunkantaja vai turhake?

Luin taannoin mielenkiintoisen kirjan, jossa käsiteltiin yhteisöjen johtamista, toimintaa, tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. Tässä kirjassa siteerattiin asiantuntijaa, jolla oli mielenkiintoinen näkemys eri yhteisöjen hallitusten roolista päätöksenteossa.
Ritva Semi
19.2.2014

Asiantuntijan mielestä yritysten ja yhdistysten hallitusten toiminta näyttäytyy usein kuin persilja voileivän päällä - kaunis katsella mutta muuten täysi turhake.

Olen istunut vuosien mittaan usean eri yhdistyksen hallituksessa. Olen vuosikausia ollut työssä yhteisössä, jossa hallitus kokoontuu kuukausittain päättämään järjestöä koskevista asioista. Olen siis tarkastellut tuota hallituksen roolia ja vastuunkantoa kahdelta suunnalta koko työurani.

***

Tuo lukemani kirja sai minut pohtimaan jälleen hallitusten roolia yhteisöjen päätöksentekoprosesseissa. Hallitusten, toimistojen, asiantuntijoiden roolitus ja vastuunjako ei ole mikään yksinkertainen asia.

Hallitukset eivät halua olla kumileimasimia, jotka siunaavat toimiston johdon ja asiantuntijoiden tekemiä päätöksiä. Yleensä hallitukset haluavat päättää suurista asioista, linjauksista ja jättää päivittäisjohtamisen toimistojen johdolle. Rajanveto näiden asioiden ympärillä ei suinkaan ole helppo, eikä yksinkertainen.

On myös tilanteita, joissa hallitus luulee päättävänsä, vaikka junat ovat ohittaneet aseman aikoja sitten. Hallitus saa selontekoja, kertomuksia ja ajankohtaiskatsauksia. Hallitukselta edellytetään siunausta ja vastuunkantoa tapahtuneelle - iloisia taputuksia hyvin tehdylle työlle.

***

Järjestöjen hallituspaikoista käydään usein tiukkaa poliittista kisaa. Yhdistysten kokoukset ovat kansoitettuja kun kysymys on vaaleista ja valinnoista. Vähemmän kansoitettuja kun arvioidaan mennyttä kautta, keskustellaan strategioista ja pitkänlinjan ohjelmista.

Siksi onkin joskus vaikea ymmärtää mihin se järjestöjen ja yksittäisten henkilöiden valtava innostus, intohimo ja taistelumieli häviävät lähes heti, kun hallituspaikka on saavutettu?

Hyvässä organisaatiossa on asiantuntijoita, työryhmiä, toimikuntia ja erilaisia foorumeita, jotka valmistelevat asioita hallituksen päätettäväksi. Hallitus kuitenkin tekee päätökset ja vastaa niistä. Hallitus voi tehdä täysin erilaisen päätöksen kuin valmisteluorganisaatio esittää. Tekeepä hallitus niin tai näin, hallituksella on aina vastuu yhdistyksen toiminnasta, taloudellisesti, juridisesti ja muun muuassa eettisesti.

Jokaisen hallituksen jäsenen osallistuminen ja osallisuus päätöksenteossa on äärimmäisen tärkeä asia. Jokaisen on uskallettava kysyä, arvioitava, pyydettävä lisätietoa, lisäselvityksiä ja lisää perusteluja, jos siltä vähänkin tuntuu, kun istuu hallituksen pöydässä. On tiedostettava, että vaikka ei olisi paikalla, ei käyttäisi yhtään puheenvuoroa, niin lopulta kuitenkin olet vastuunkantaja.

***

Kepa on järjestöjen edunvalvoja. Kepa tekee työtä paremman maailman puolesta. Kepalla on loistava ja asiantunteva henkilöstö, mutta se ei ole Kepa. Kepan vahvuus on sen jäsenjärjestöissä ja järjestöjen toiminnassa.

Jokainen hallituksen jäsen edustaa omaa jäsenkuntaansa, toimialaansa ja oman alansa asiantuntemusta. Mutta, ennen kaikkea, Kepan hallitus on kokonaisuus, joka edustaa Kepaa, vie eteenpäin Kepan arvoja, visiota ja ohjelmia ja vastaa taloudesta.

Hallituksen on huolehdittava jokaisen jäsenjärjestön edusta, tehtävä työtä yhteisen hyvän ja yhteisten päämäärien saavuttamiseksi.

Kepan uusi hallitus on aloittanut työskentelynsä. Hallituksen toimintaa arvioidaan viimeistään kahden vuoden päästä. Toivottavasti hallitus voi tuolloin todeta olleensa vahvasti sitoutunut työhönsä ja olleensa vahva ja voimakas vastuunkantaja – ei turhake.